Hallinto-Oikeus

Apua Helsingin Hallinto Oikeus

Täytäntöönpanon Keskeyttäminen Hallinto-Oikeus

Hallintolainkäyttölaissa ei ole yleissäännöksiä katselmusta keveämmässä kokoonpanossa tehtävästä tarkastuksesta. Tarkastus on nykyisin käytössä vain vesi- ja ympäristönsuojeluasioissa.

Kouvolan Hallinto Oikeus

Hallintoa koskeva oikeusturva voidaan järjestää monin vaihtoehtoisin tavoin. Osassa maista on erillisiä hallintotuomioistuimia, osassa hallintoa koskevat jutut on systematisoitu yleisten tuomioistuinten yhteyteen.

Toimivaltainen Hallinto-Oikeus

oikeudenkäynti kohtuullisen ajan kuluessa

Oikeusturvavakuutus Hallinto-Oikeus

Koska oikeusturvan toteuttaminen on pääosin jäsenvaltioiden vastuulla, kansallisten oikeusturvajärjestelmien tehokkuudella ja toimivuudella on keskeinen merkitys unionin oikeudessa. Jotta unionin lainsäädännössä määriteltyjen oikeuksien ja velvollisuuksien asianmukainen ja täysimääräinen toteutuminen voidaan taata myös käytännössä, unionin oikeuden soveltamisen kohteilla on oltava käytettävissään riittävän kattavat ja samalla tehokkaat ja toimivat keinot toteuttaa ja turvata yksilölliset oikeutensa. Myös unionin oikeuteen perustuvien velvoitteiden toteuttaminen voi edellyttää tuomiovallan käyttöä.

Toimenpidekielto Hallinto-Oikeus

Korkeimman hallinto-oikeuden aseman ja tehtävien kehittäminen hallintolainkäyttöä ohjaavana ylimpänä tuomioistuimena edellyttää, että sillä on riittävät mahdollisuudet keskittyä niiden asioiden ratkaisemiseen, joista on tärkeää saada ylimmän oikeusasteen ratkaisu. Korkeimman hallinto-oikeuden resurssien niukkuus ja sinne edelleen ohjautuvan asiamäärän laajuus vaikeuttavat tämän tavoitteen saavuttamista.

Hallinto-Oikeus Päätökset.Pohjois-Karjala

Kansainvälisessä vertailussa Suomen järjestelmä poikkeaa siitä, millä tavoin päätöksen tehneen hallintoviranomaisen prosessuaalinen asema on tavallisesti järjestetty muissa maissa. Niissä on tavallista, että päätöksen tehneellä viranomaisella on asianosaisasema oikeudenkäynnissä (ks. luku 2.3 Kansainvälinen kehitys). Suomessa on arvioitu, että jos viranomainen olisi prosessuaalisen vastapuolen asemassa, tämä voisi heijastua jo hallintomenettelyyn ja luoda tarpeetonta vastakkainasettelua.

Apua Helsingin Hallinto Oikeus
Korkein Hallinto-Oikeus Kotoutumissuunnitelma

Vuonna 1987 voimaan tullut hallintolaki (forvaltningslov) ei sisällä yleissäännöksiä hallinnollisesta muutoksenhausta eikä oikaisusta. Muutoksenhaku toiselle hallintoviranomaiselle tarkoittaa yleistä, lautakuntapohjaista muutoksenhakujärjestelmää. Muutoksenhakulautakuntia (ankenævn) on lukuisia. Järjestelmästä käytetään nimitystä administrativ rekurs, jota koskevat säännökset perustuvat erityissääntelyyn. Käytännössä suurin osa hallintopäätöksistä voidaan saattaa tällaisen uudelleenharkinnan (efterprǿvelse) kohteeksi. Suurin osa hallintoasioita käsittelevästä erityislainsäädännöstä mahdollistaa muutoksen hakemisen erilliseltä lautakunnalta. Tämä saattaakin olla pakollinen vaihe ennen oikeusprosessia (esim. veroasioissa). Jos tällaista erillistä muutoksenhakulautakuntaa ei ole, juttu menee suoraan tuomioistuimeen.