Hallinto-Oikeus

Kuopion Hallinto Oikeus Kirjaamo

Lainvoima Hallinto-Oikeus

Nämä oikeusturvan menettelylliset takeet samoin kuin perusoikeuskirjan normit muutenkin koskevat unionin toimielimiä ja laitoksia. Sen sijaan jäsenvaltioita ne koskevat perusoikeuskirjan 51(1) artiklan mukaan silloin, kun jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta tai kun kansallinen lainsäädäntö kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan (EUT C-617/10 Åkerberg Fransson 2013). Jäsenvaltioiden ei myöskään tulisi tulkita implementoimaansa unionin oikeutta siten, että se johtaisi ristiriitaan unionin oikeusjärjestyksessä suojattujen perusoikeuksien kanssa (EUT C-411/10 N. S. 2011). Koska kansallisten hallintoviranomaisten toiminnasta merkittävä osa sisältää unionin oikeuden soveltamiseksi luokiteltavaa toimintaa, oikeusturvaan kohdistuvilla vaatimuksilla on perusoikeuskirjan mukaisena perusoikeutena varsin laajasti merkitystä erityisesti hallintoasioita koskevissa oikeudenkäynneissä (ks. esim. EUT C-419/14 WebMindLicences 2015).

Kuopion Hallinto Oikeus Kirjaamo

Alkupuheen Vuorot Hallinto-Oikeus

Esityksen valmistelussa on harkittu myös väliintulijaa koskevan säännöksen ottamista lakiin. Käytännössä väliintulijaa koskevalle yleissäännökselle ei ole hallintolainkäytössä laajaa tarvetta, kun otetaan huomioon hallintolainkäyttöasioiden laatu sekä valitusoikeutta, asianosaista ja muuta kuultavaa koskevat säännökset ehdotetussa laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja muussa lainsäädännössä.

Korkein Hallinto-Oikeus Lapsen Osallisuus

Ehdotus ei estäisi siirtymistä sähköiseen todisteelliseen tiedoksiantotapaan. Käytännössä päätöksen sähköinen todisteellinen tiedoksianto ei tällä hetkellä kuitenkaan ole mahdollinen, elleivät vastaanottajat voi sähköisen asiakirjan noutaessaan käyttää sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 18 §:ssä tarkoitettua tunnistautumistekniikkaa.

Huostaanotto Ja Hallinto Oikeus

Vaikka lähtökohtaisesti kansallisessa lainsäädännössä on määritettävä muun muassa yksityisen oikeussubjektin asiavaltuus ja oikeussuojan tarve, unionin oikeudessa edellytetään kuitenkin, että tässä lainsäädännössä ei loukata yksilön oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan. Jäsenvaltioiden on siten luotava oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmä, jolla voidaan varmistaa kyseisen oikeuden kunnioittaminen.

Kiireellinen Sijoitus Hallinto-Oikeus

Suullinen käsittely voitaisiin rajoittaa koskemaan ainoastaan osaa asiasta, oikeudenkäynnin osapuolten käsitysten selvittämistä ja suullisen todistelun vastaanottamista tai muulla vastaavalla tavalla niin kuin nykyisinkin.

Pasila Hallinto-Oikeus

Viranomaisella on asianosaisen valitusoikeutta koskevassa hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu valitusoikeus asianosaisena, jos päätös on kohdistettu siihen tai jos viranomainen käyttää sellaisen julkisyhteisön puhevaltaa, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Viranomaisella on saman pykälän 2 momentin mukaan lisäksi valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen.

Odotusaika Hallinto-Oikeus

Hallintolainkäyttölain esitöissä todettiin, että hallintolainkäytön järjestelmän kehittämisessä on otettava huomioon hallintolainkäytön suhde muuhun oikeusturvajärjestelmään. Oikeusturvatekijät tulee ottaa huomioon jo hallintomenettelyssä ja muutoksenhaku merkitsee hallintoasian uudelleen käsittelyä tietyssä laajuudessa. Tavoitteena sekä hallintolainkäytössä että yleisessä lainkäytössä on oikeusriidan ratkaiseminen, oikeussuojan antaminen ja sen vahvistaminen, mikä on lainmukaista.