Uudelleen määritellyt termit loppuasiakas ja loppukäyttäjä on otettu käyttöön. Ne on johdanto-osiossa (kappale 31) määritelty seuraavasti. Loppuasiakkaana Energiatehokkuusdirektiivissä ( 2 artiklan 23 kohta) ja sitä mukaillen säädetyssä energiatehokkuuslain 3 §:n 8 kohdassa loppukäyttäjällä tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ostaa energiaa omaan loppukäyttöönsä. Lakiehdotuksen perustelujen mukaan määritelmän soveltamisen kannalta on keskeistä energian ostaminen loppukäyttöön, minkä perusteella asunto-osakeyhtiöt ovat yleensä keskuslämmityksen osalta loppukäyttäjiä, sillä asunto-osakeyhtiö ostaa lämpöä koko yhtiön tilojen lämmittämiseksi. Toisaalta sähkön osalta jokainen osakas maksaa yleensä kulutuksestaan omalla laskullaan. Siten sähkön ja lämmön loppukäyttäjät määrittyvät asunto-osakeyhtiöissä yleensä eri tavalla. on pidettävä luonnollisia ja oikeushenkilöitä, jotka ostavat hyödykettä toimittajan kanssa tehdyn käyttäjäkohtaisen sopimuksen pohjalta. Loppukäyttäjällä direktiivissä tarkoitetaan johdanto-osion mukaan laajempaa kuluttajaryhmää, joka kattaa lämmitystä, jäähdytystä tai lämmintä käyttövettä omaan loppukäyttöönsä ostavien loppuasiakkaiden lisäksi yksittäisen rakennuksen tai moniasuntoisen tai moneen eri tarkoitukseen käytettävän rakennuksen yksittäisen yksikön asukkaan, jos lämmitys, jäähdytys tai lämmin vesi toimitetaan keskitetystä lähteestä ja jos asukkaalla ei ole suoraa eikä käyttäjäkohtaista sopimusta energiantoimittajan kanssa. Uuden loppukäyttäjän määritelmän tarkoituksena on, että direktiivin säännöksiä laskutuksesta sekä laskutus- ja kulutustiedoista sovellettaisiin osin myös sellaisiin lämmityksen, jäähdytyksen tai lämpimän käyttöveden kuluttajiin Vaikka direktiivissä tältä osin käytetään ”kuluttaja” –termiä, ei tarkoituksena ole laajentaa kuluttajansuojasääntelyn soveltamisalaa., joilla ei ole suoraa sopimussuhdetta hyödykkeen toimittajaan.
Suomessa ei kaukolämmitetyissä kerros- tai rivitaloissa ole muutamaa kokeilukohdetta lukuun ottamatta käytössä huoneistokohtaista lämmityksen kulutuksen mittausta taikka lämmityskustannusten jakolaitteita. Energiatehokkuusdirektiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä VTT:n vuonna 2013 tekemän selvityksen mukaan lämmityskustannusten jakaminen huoneistokohtaisesti kaukolämmitetyissä kerros- ja rivitaloissa ei olisi kustannustehokasta, toisin sanoen siitä aiheutuvat kustannukset olisivat suuremmat kuin energiansäästön tuomat kustannussäästöt. Möttönen, V., Nissinen, K., Vainio, T., & Kauppinen, T. (2013). Selvitys huoneistokohtaisten lämpömäärämittareiden ja lämmityskustannusten jakolaitteiden käytön edellytyksistä Suomessa. VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Asiakasraportti, No. VTT-CR-07573-13. Suomi käytti tuolloin direktiivin sallimaa kansallista poikkeusmahdollisuutta, eikä säätänyt huoneistokohtaiseen lämmityksen mittaukseen taikka kustannusten jakolaitteiden käyttöön perustuvaa lämmityskustannusten jakoa pakolliseksi.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi lait energiatehokkuuslain, asunto-osakeyhtiölain, asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain, aravarajoituslain sekä asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta. Lakien tavoitteena on edistää energiansäästöä ja energian tehokasta käyttöä.
Direktiivin 10 a artiklan 1 kohdanmukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun (etäluettavat) mittarit on asennettu, lämpimän käyttöveden laskutus- ja kulutustiedot ovat luotettavia ja täsmällisiä ja perustuvat todelliseen kulutukseen kaikkien loppukäyttäjien osalta. Velvoite voidaan panna täytäntöön järjestelmällä, jossa loppuasiakas tai loppukäyttäjä lukee säännöllisesti mittarinsa itse ja ilmoittaa mittarilukemansa. Tällöin laskutus saa perustua arvioituun kulutukseen tai kiinteään määrään (ainoastaan) silloin, kun loppuasiakas tai loppukäyttäjä ei ole ilmoittanut mittarilukemaa laskutuskaudelta. Lisäksi kohdassa täsmennetään loppukäyttäjä-termin sisältöä siten, että se kattaa sekä lämmitystä, jäähdytystä että lämmintä käyttövettä omaan loppukäyttöönsä ostavat luonnolliset ja oikeushenkilöt sekä yksittäistä rakennusta taikka moniasuntoisen tai moneen käyttötarkoitukseen käytettävän rakennuksen yksikköä käyttävät luonnolliset ja oikeushenkilöt, joilla ei ole suoraa eikä käyttäjäkohtaista sopimusta energiantoimittajan kanssa.
Jos taloyhtiö pystyy osoittamaan valitun mittarin soveltuvan käyttötarkoitukseensa, yhtiö voi periä vesimaksua mittarin lukeman perusteella. Jos mittari osoittautuu väärin asennetuksi, yhtiön on huolehdittava, että mittarit asennetaan vaatimusten mukaisesti. Käytännössä mittari voi vikaantua myös kulumisen tai likaantumisen takia. Mittarin luotettavuus voidaan tarkastaa esimerkiksi irrottamalla mittarit ja tekemällä sille tarkistusmittaus. Taloyhtiö voi myös itse yrittää arvioida tilannetta (karkealla tasolla) vertaamalla koko kiinteistön vedenkulutusta huoneistojen yhteenlaskettuun vedenkulutukseen ja/tai toteuttamalla yksittäisen mittarin kohdalla testin, jossa verrataan mittarin läpi esim. ämpäriin päästetyn veden määrää näytön lukemaan. Käytännössä taloyhtiön tulee selvittää, miten ja millä kustannuksilla mittareiden korjaus tai asentaminen vaatimusten mukaisesti on tehtävissä.
Jos vesimittari on asennettu väärin, ei yhtiöllä ole ollut oikeutta laskuttaa vedestä mittarilukeman perusteella. Osakkaalla on tällöin oikeus vaatia vesimaksujen palautuksia. Asunto-osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatetta on käytännössä sovellettu siten, että yhtiö joutuu palauttamaan virheellisesti asennettujen vesimittarilukemien mukaan perityt vesimaksut ja laskuttamaan osakkaita kulutetusta vedestä hoitovastikkeella (jotta vesimaksut saadaan perittyä kaikilta osakkailta). Koska mainittu toimintatapa ei ole käytännössä tarkoituksenmukainen ja voi aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia (mm. osakkaille palautettavien ja tilalle perittävien määrien laskeminen) suositellaan, että taloyhtiöt ensisijaisesti selvittävät mittareiden toimivuuden testaamalla ja pyrkivät saamaan osakkaat vakuuttuneiksi palautusten tarpeettomuudesta ja sopimaan kirjallisesti, ettei palautuksia suoriteta.
Muutosdirektiivissä säädettiin myös tarkennuksista, jotka liittyvät komission raportointeihin ja komission toimivaltaan jatkaa liitteiden teknistä päivittämistä. Euroopan komissio antaa 24 artiklan uuden 15 kohdan mukaisesti kertomuksen direktiivin toimeenpanosta Euroopan parlamentille ja neuvostolle 28.2.2024 mennessä ja liittää kertomukseen tarvittaessa ehdotuksia lisätoimenpiteiksi.