Esitys on valmisteltu yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön, oikeusministeriön ja ympäristöministeriön kesken. Energiavirasto on ollut mukana työssä asiantuntijaviranomaisena.
Asuinhuoneiston vuokrauksesta annettua lakia sovelletaan sopimukseen, jolla rakennus tai sen osa (huoneisto) vuokrataan toiselle käytettäväksi asumiseen (asuinhuoneiston vuokrasopimus – AHVL 1.1 §). Lain mukaan huoneiston vuokra määräytyy sen mukaan, mitä siitä on sovittu, jollei laista muuta johdu (AHVL 27.1 §). Sopimusvapautta on rajoitettu vuokran korotuksen osalta (AHVL 27.2 §), minkä lisäksi laissa on säännökset vuokran kohtuullisuuden selvittämisestä ja muuttamisesta tuomioistuimessa sekä arava- ja korkotukivuokra-asunnon vuokran korottamisesta (AHVL 29-32 §). Käytännössä vuokran määrä merkitään sopimukseen yleensä kuukausivuokrana (x €/kk), minkä lisäksi varsinaisen vuokran ohella maksettavista erilliskorvauksista sovitaan erikseen. Tyypillinen erilliskorvaus on henkilöluvun mukainen vesimaksu, jonka osalta vesimaksun suuruus merkitään vuokrasopimukseen.
Komissio ehdotti 9 a artiklassa, että edelleen kaikkiin moniasuntoisiin ja moneen eri tarkoitukseen käytettäviin rakennuksiin, joissa on keskuslämmitys tai –jäähdytys, tai jotka käyttävät kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmää, on asennettava käyttäjäkohtaiset kulutusmittarit, mikäli se on teknisesti mahdollista ja kustannustehokasta. Uutena velvoitteena komissio ehdotti, että uusiin rakennuksiin ja laajamittaisesti peruskorjattuihin rakennuksiin käyttäjäkohtaiset lämpimän käyttöveden mittarit olisi asennettava aina. Ehdotuksen mukaan kuluttajille annettavilla tosiasiallisilla energiankulutusta koskevilla selkeillä ja ajantasaisilla tiedoilla voitaisiin pienentää energialaskuja. Lämpö- ja jäähdytysenergian sekä lämpimän käyttöveden mittaaminen olisi toteutettava ajan myötä etäluettavalla mittarilla, jotta kuluttajat saisivat kulutustietonsa kustannustehokkaalla tavalla riittävän säännöllisesti. Komissio ehdotti myös liitteen VII muuttamista, jotta johdonmukaisuus muutettujen 9 – 11 artiklan kanssa säilyisi.
Muutosdirektiivillä säädettiin lisäksi vuoden 2020 jälkeisistä energiatehokkuustavoitteista, jotka sisältyivät energiatehokkuusdirektiivin 1, 3 ja 7 artiklan muodostamaan kokonaisuuteen. Muutetussa 1 ja 3 artiklassa on uutta EU:n yhteinen 32,5 prosentin yleistavoite vuodelle 2030 ja sitä vastaavat absoluuttiset energiamäärät. Muutetussa 7 artiklassa on uutta jaksoa 2021-2030 koskeva sitova kumulatiivisen energiansäästön tavoite ja sen laskentasäännöt. Uudet 7 a (energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä) ja 7 b artikla (vaihtoehtoiset politiikkatoimet) ovat pääasiassa vanhan 7 artiklan sisällön uudelleen ryhmittelyä.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettu laki (808/2019) on tullut voimaan 1.1.2020. Sen johdosta on tarpeen muuttaa muutoksenhakua koskevat viittaussäännökset energiatehokkuuslain (1429/2014) 32 §:ssä sekä tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista annetun lain (1005/2008) 39 ja 40 §:ssä.
Direktiivin 9 b artiklassasäädetään lämpimän käyttöveden käyttäjäkohtaisesta mittaamisesta. Olemassa olevien rakennusten osalta mittarien asentamisvaatimus on, tekniselle toteutettavuudelle ja kustannustehokkuudelle ehdollisena, saman sisältöinen kuin aiemmin 9 artiklassa. Uutena vaatimuksena on käyttäjäkohtaisten lämpimän käyttöveden mittarien asentaminen kaikkiin uusiin moniasuntoisiin ja moneen eri tarkoitukseen käytettävien rakennusten asuinkäytössä oleviin osiin, joissa on keskuslämmitys lämmintä käyttövettä varten tai joissa on käytössä kaukolämpöjärjestelmä. Koska huoneistokohtaisten kylmän ja lämpimän käyttöveden mittareiden asentamisesta sekä uusiin moniasuntoisiin rakennuksiin että tällaisten rakennusten luvanvaraisissa putkistosaneerauksissa, säädetään jo voimassa olevissa rakentamismääräyksissä Ympäristöministeriön asetus rakennusten vesi- ja viemärilaitteistoista (1047/2017), 10 §., ei säännöksen täytäntöönpano edellytä lainmuutoksia.