Valtio tukee sosiaalisin perustein valituille asukkaille tarkoitettujen vuokra- ja asumisoikeusasuntojen rakentamista, hankintaa ja perusparantamista maksamalla tätä tarkoitusta varten otetuille lainoille korkotukea vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa laissa (604/2001) säädetyin edellytyksin. Korkotukilainaan liittyy aina myös valtion täytetakaus. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (jäljempänä ARA) päättää lainan hyväksymisestä korkotukilainaksi sosiaalisen tarkoituksenmukaisuuden ja taloudellisen tarpeen perusteella. Korkotukilainan saajana voi olla kunta, muu julkisyhteisö tai yleishyödyllinen asuntoyhteisö, jonka ARA on korkotukilain nojalla nimennyt, tällaisen yhteisön välittömässä määräysvallassa oleva osakeyhtiö tai asunto-osakeyhtiö tai sellainen kiinteistöosakeyhtiö, joka täyttää laissa säädetyt edellytykset yhtiön toimialasta, toiminnasta ja vakavaraisuudesta.
Urakan vastaanottotarkastuksessa järjestöt suosittavat taloyhtiöitä pyytämään urakoitsijalta kirjallisen selvityksen siitä, että mittarit ovat vaatimukset täyttäviä ja että ne on asennettu oikein (eli laitevalmistajan ohjeiden mukaisesti). Selvityksen saatuaan taloyhtiön johtoa suositellaan varmistamaan tarvittaessa teknisen asiantuntijan avulla, että mittarit ja niiden asennus ovat kunnossa.
Asumisoikeusasunnoissa asukasvalintaperusteena on järjestysnumeron lisäksi vain hakijaruokakuntien varallisuus; varallisuusrajaa ei kuitenkaan sovelleta yli 55-vuotiaisiin hakijoihin. Asukasvalintakriteerit ovat asumisoikeusasunnoissa väljemmät kuin vuokra-asunnoissa johtuen järjestelmän erityispiirteistä, esimerkiksi asukkailta vaadittavasta asumisoikeusmaksusta. Asumisoikeusasuntojen avulla monipuolistetaan vuokra- tai omistusasuntovaltaisten asuinalueiden asuntokantaa ja ehkäistään segregaatiota. Asumisoikeusasunnot ovat välimuoto, jossa asuminen on turvatumpaa kuin vuokra-asunnossa ja toisaalta kynnys asumisoikeusasunnon hankkimiseen on matalampi kuin omistusasunnossa.
Energiatehokkuusdirektiivin muuttamista koskevassa komission ehdotuksessa (KOM(2016) 761 lopullinen) esitettiin muutettaviksi energian ja lämpimän käyttöveden mittausta koskevaa 9 artiklaa ja laskutusta koskevaa 10 artiklaa sekä laskutustietojen saamisen kustannuksia koskevaa 11 artiklaa siten, että niitä sovellettaisiin jatkossa vain maakaasun toimittamiseen loppukäyttäjille. Esityksen mukaan sähkön mittaamista ja laskutusta ei enää säänneltäisi energiatehokkuusdirektiivissä, vaan niitä koskevat säännökset sisältyisivät sähkömarkkinasäännöksiin.
Energiatehokkuuslain keskeisenä tavoitteena on energiansäästön ja energian tehokkaan käytön edistäminen luomalla edellytykset ja puitteet energiatehokkuutta parantavien ja energiansäästöä aikaansaavien päätösten tekemiselle energian mittausta, laskutusta ja energiankäyttöön liittyvän palautetiedon antamista sääntelemällä sekä velvoittamalla kaikki suuret yritykset tekemään yrityksen energiakatselmus säännöllisesti. Lailla edistetään energiansäästöä ja vähennetään energiantuotannon aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä sekä luodaan edellytyksiä kustannussäästöille energian loppukäyttäjille.
Kaukolämmön mittaus ja laskutus sisältävät tilojen lämmitykseen ja käyttöveden lämmitykseen käytetyn energian kulutuksen. Kaukolämmön piirissä olevissa taloyhtiöissä energian myyjän sopimuskumppanina on taloyhtiö.
Muutosdirektiivin täytäntöönpanoa käsiteltiin 28.5.2019 työ- ja elinkeinoministeriön järjestämässä keskustelutilaisuudessa, johon osallistuivat edellä mainittujen ministeriöiden edustajien lisäksi muiden muassa Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto, Energiateollisuus, Paikallisvoima sekä vesimittari- ja energia-alan palveluntarjoajia.