Lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden laskutus mitatun kulutuksen perusteella edellyttää lakimuutoksia. Laskutus- ja kulutustiedoista ja niiden toimittamisesta on tarkoitus antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
Vedenlaskutuskäytäntöjä on selvitetty vuonna 2018 Kiinteistöliiton jäsenyhdistyksen jäsentaloyhtiöille osoitetulla verkkokyselyllä, johon saatiin yhteensä 5 371 vastausta. Kun kyselyyn saadut, vastaajien rakennusten valmistumisajankohtaan sidotut vastaukset, painotetaan vastaamaan nykyisen rakennuskannan kokoa, voidaan VTT:n mukaan arvioida, että huoneistokohtaiset vesimittarit on asennettu nykyisin noin 45 % asuinkerrostaloista (vastauksissa 50 %:sta), 78 %:ssa rivitaloista (vastauksissa 65 %:ssa) sekä 82 %:ssa paritaloista (vastauksissa 74 %:ssa). Mikäli vesimittarit ovat alkuperäinen varuste tai ne on asennettu putkiremontin yhteydessä, niitä myös yleensä käytetään kulutuksen mukaiseen veden laskutukseen. Näin ollen kyselyyn vastanneiden osalta huoneistokohtaiseen vedenmittaukseen perustuva laskutus on lähes yhtä yleistä kuin mittareiden olemassaolo. Vastauksista tehdyn tarkemman analyysin perusteella pääkaupunkiseutu poikkesi tässä muusta Suomesta. Pääkaupunkiseudulla on eniten yhtiöitä, joissa oli mittarit, mutta mitattua kulutusta ei käytetty laskutuksen perusteena. Syynä tähän oli mm. se, ettei asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestystä ollut muutettu tai kulutukseen perustuvan laskutuksen koettiin olevan pelkästään lisäkustannus.
Esityksessään komissio ehdotti 9 – 11 artiklaa täydennettäväksi uusilla 9 a, 10 a ja 11 a artiklalla, joihin siirrettäisiin lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden mittaamiseen, niihin liittyvien kustannusten jakamiseen, laskutus- ja kulutustietoihin sekä mittaus-, laskutus- ja kulutustietojen saamisen kustannuksiin liittyvät säännökset. Esityksen johdanto-osan 14 kohdassa ehdotettiin loppuasiakas-termin merkitystä laajennettavaksi koskemaan myös loppukäyttäjää, jotta sääntöjä voitaisiin selkeästi soveltaa myös lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden huoneistokohtaiseen mittaamiseen ja laskutukseen moniasuntoisissa ja moneen eri käyttötarkoitukseen käytettävissä rakennuksissa.
Konkreettisempaa soveltamisapua täytyy siksi hakea EU-tuomioistuimen oikeuskäytännöstä Sky Österreich (C-283/11, erityisesti §§ 34-40); ja FIAMM (yhdistetyt asiat C-120/06 P ja C-121/06 P, erityisesti §§ 183 ja 184). Vaikka tuomioistuinkäytännössä ratkaistut tilanteet eivät suoraan vastaa nyt käsillä olevaa kansallista kysymystä, ne heijastavat kuitenkin perusoikeuskirjassa yleisemminkin omaksuttua linjaa kaikkien (pl. POK:n alkupuolen absoluuttisten oikeuksien) rajoittamismahdollisuudesta POK 52.1 artiklan (=oikeuksien käyttämistä voidaan rajoittaa lailla ja kyseisten oikeuksien olennaista sisältöä kunnioittaen, kun ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita) mukaisesti. Edellä mainitun perusteella POK:n ja sen soveltamiskäytännön suhtautuminen taannehtiviin vaikutuksiin näyttää perustuslain mukaista kansallista sääntelyä joustavammalta.
Korkotuki- ja aravalainoilla rahoitetut vuokra-asunnot ovat laissa säädettyjen käyttö- ja luovutusrajoitusten alaisia. Nämä rajoitukset kestävät pääsääntöisesti 30-40 vuotta lainan hyväksymisestä korkotukilainaksi tai aravalainan myöntämisestä. Esimerkiksi asukkaiden valinta korkotuki- tai aravalainoitettuihin asuntoihin on laissa säänneltyä ja sen tavoitteena on, että asunnot osoitetaan vuokra-asuntoa eniten tarvitseville ruokakunnille ja samalla pyritään talon monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoisiin asuinalueisiin. Korkotuki- ja aravalainoitetuista vuokra-asunnoista perittävän vuokran tulee määräytyä omakustannusperiaatteella. Vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 13 §:n ja aravarajoituslain 7 §:n mukaan vuokraa saa periä enintään määrän, joka tarvitaan muiden tuottojen ohella vuokra-asuntojen sekä niihin liittyvien tilojen rahoituksen ja hyvän kiinteistönpidon mukaisiin menoihin. Tavoitteena on, että vuokrat ovat valtion tuen avulla matalampia kuin vastaavista vapaarahoitteisista asunnoista perittävät vuokrat, ja että vuokrankehitys on tasaista. Muilta osin vuokraan sovelletaan AHVL:a. Vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 13 a §:ssä ja aravarajoituslain 7 a §:ssä säädetään, että saman omistajan omistamien, korkotukilainalla tai aravalainalla rahoitettujen vuokratalojen ja vuokra-asuntojen vuokrat voidaan tasata. Vuokrien tasauksen tavoitteena on turvata tasainen vuokrankehitys ja se, että vuokrat vastaavat asuntojen käyttöarvoa.
Kun kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen loppuasiakkaiden mittareista jo nyt yli 95 prosenttia on etäluettavia, muutosdirektiivin vaatimus uusien mittareiden etäluettavuudesta on jo nyt normaali käytäntö useimmissa kaukolämpöyhtiöissä. Läheskään kaikilla aivan pienimmillä lämmön myyjillä ei kuitenkaan ole etäluettavia mittareita. Etäluettavien mittareiden hankinta ja etäluennan edellytyksenä olevan tiedonsiirto- ja hallintajärjestelmän käyttöönotto edellyttäisi niiden liikevaihtoon nähden merkittävää investointia.
Eduskunnan talousvaliokunta (TaVL 9/2017) katsoi ensimmäisessä lausunnossaan muutosdirektiiviä koskevissa jatkoneuvotteluissa olevan tarpeellista varmistaa, ettei huoneistokohtaisesta mittauksesta tulisi sitovaa velvoitetta. Myöhemmin valiokunta (TaVL 29/2018 vp.) piti Suomen kannalta tärkeänä neuvottelutavoitteena sitä, että huoneistokohtaista lämmityksen mittausta ei tarvitsisi edelleenkään käyttää laskutuksen perusteena, jos jäsenvaltio osoittaa, ettei se ole taloudellisesti tai teknisesti tarkoituksenmukaista. Toisaalta talousvaliokunta totesi, että Suomi voi hyväksyä, että asennettuja huoneistokohtaisia vesimittareita olisi jatkossa käytettävä lämpimän käyttöveden kustannusten jaon perusteena.