Direktiivin 9 a artiklassasäädetään mittareiden tarjoamisesta kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen loppuasiakkaille sekä mittarin asentamisesta rakennuksen lämmönvaihtimeen tai toimituspisteeseen, jos lämpö ja jäähdytys tulevat useille rakennuksille yhteisestä keskitetystä lähteestä tai kaukolämpö- tai kaukojäähdytysjärjestelmästä. Aiemmasta poiketen artikla ei enää edellytä, että mittari antaa tiedon kulutuksen todellisesta ajoittumisesta, ja samalla reunaehdot mittarin tarjoamiselle on poistettu, joten kilpailukykyisesti hinnoiteltua ja tarkasti todellista energiakulutusta kuvaava mittari on oltava loppuasiakkaan saatavilla aina. Energiatehokkuuslain 19 §:ää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti.
Suomessa on noin 380 000 korkotuki- tai aravalainalla rahoitettua vuokra-asuntoa, jotka ovat laissa säädettyjen kohdekohtaisten käyttö- ja luovutusrajoitusten alaisia. Tämä on reilu kolmasosa kaikista Suomen vuokra-asunnoista. Valtion tukemien vuokra-asuntojen osuus on merkittävin suurimmissa kaupungeissa. Korkotukilainoitettuja tavallisia vuokra-asuntoja on rakennettu viimeisen 10 vuoden aikana keskimäärin reilut 2 000 asuntoa vuodessa. Noin 60 prosenttia näistä asunnoista on rakennettu Helsingin seudulle, ja muiden suurimpien kasvukeskuskuntien osuus on ollut noin 35 prosenttia. Valtion tukemien tavallisten vuokra-asuntojen osuus koko vuosittaisesta asuntotuotannosta on noin kuusi prosenttia. Korkotuki- tai aravalainoitetut vuokra-asunnot ovat useimmiten yhtiömuodoltaan kiinteistöosakeyhtiöitä, jonkin verran on myös asunto-osakeyhtiöitä.
Energiatehokkuuslain mukaan kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen laskutuksen on energiatehokkuuslain perusteella tapahduttava tosiasiallisen kulutuksen perusteella vähintään neljä kertaa vuodessa. Laskutus voi perustua loppukäyttäjän tekemään mittarin luentaan. Laskutus saa perustua arvioituun kulutukseen tai kiinteään määrään ainoastaan silloin, kun laskutus perustuu loppukäyttäjän lukemaan mittariin, ja tämä ei ole ilmoittanut mittarilukemaa tietyltä laskutuskaudelta. Lasku on annettava loppuasiakkaalle maksutta ja asiakkaan niin halutessa sähköisenä. Todettuun energiankulutukseen perustuvasta laskutuksesta voidaan energiatehokkuuslain mukaan poiketa myös, jos todettuun energiankulutukseen perustuvan mittauksen ja laskutuksen järjestäminen ei ole mahdollista tai se on kustannuksiltaan kohtuutonta. Energian vähittäismyyjä ja loppukäyttäjä voivat myös sopia muista maksu- ja laskutustavoista.
Direktiivin 9 b artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että niillä on käyttäjäkohtaisen kulutuksen laskennan avoimuuden ja täsmällisyyden varmistamiseksi voimassa läpinäkyvät, julkisesti saatavilla olevat kansalliset säännöt lämpimän käyttöveden sekä lämmityksen ja jäähdytyksen kulutuksen kustannusten jakamisesta moniasuntoisissa tai moneen eri tarkoitukseen käytettävissä rakennuksissa, joille toimitetaan kaukolämpöä tai –jäähdytystä, tai joissa omat yhteiset lämmitys- tai jäähdytysjärjestelmät ovat yleisiä. Sääntöihin on tarvittaessa sisällyttävä ohjeita tavasta jakaa lämpimään käyttöveteen käytetyn energian kustannukset. Voimassa olevassa energiatehokkuutta ja asumiskustannusten jakoa koskevissa säännöksissä (esim. asunto-osakeyhtiölaki) ei ole tällaisia kustannustenjakosääntöjä. Kustannusten jakamisesta ehdotetaan säädettäväksi tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Mekaanisten vesimittareiden käyttöiät ovat keskimäärin 5−15 vuotta, joten taloyhtiössä tulee osana muuta suunnitelmallista kunnossapitoa seurata vesimittareiden kuntoa ja vaihtaa ne ajoissa uusiin. Vesimittareiden asennuksessa suositellaan käyttämään LVI-alan ammattilaista, jotta vesimittareiden luotettavuudesta voidaan varmistua. Lisäksi järjestöt suosittelevat pyytämään asentajalta kirjallisen selvityksen siitä, että mittarit ovat vaatimukset täyttäviä, ja että ne on asennettu oikein.
Direktiivin 11 a artiklanmukaan on varmistettava, että loppukäyttäjät saavat kaikki energiankulutusta koskevat laskunsa Artiklan sanamuoto ”kaikki energiankulutus” on epäjohdonmukainen direktiivin uusien 9 a ja 10 a artiklojen kanssa sekä ristiriidassa artiklan otsikon (Lämmitykseen, jäähdytykseen ja lämpimään käyttöveteen liittyvien mittaus-, laskutus- ja kulutustietojen saamisen kustannukset) kanssa. Jäljempänä tässä esityksessä lähdetään siitä, että tiedonantovelvollisuus koskee vain direktiivin 9 a ja 10 a artikloissa tarkoitettua lämmitystä, jäähdytystä ja lämmintä käyttövettä. ja laskutustietonsa maksutta, ja että loppukäyttäjät saavat kulutustietonsa asianmukaisella tavalla ja maksutta. Moniasuntoisissa ja moneen eri tarkoitukseen käytettävissä rakennuksissa käyttäjäkohtaiseen kulutukseen perustuvien laskutustietojen toimittaminen loppukäyttäjälle on toteutettava voittoa tuottamattomalta pohjalta. Tehtävän antamisesta kolmannelle osapuolelle aiheutuvat kustannukset, joihin sisältyy käyttäjäkohtaisen todellisen kulutuksen mittaaminen, jakaminen ja huomioon ottaminen tällaisissa rakennuksissa, voidaan siirtää loppukäyttäjien maksettaviksi siinä määrin kuin tällaiset kustannukset ovat kohtuullisia. Varmistettaessa käyttäjäkohtaista mittaamista koskevien palvelujen kohtuulliset kustannukset voidaan direktiivin mukaan tehostaa kilpailua toteuttamalla aiheellisia toimenpiteitä, esimerkiksi suosittelemalla tai muuten edistämällä tarjouskilpailujen käyttöä tai sellaisten yhteen toimivien laitteiden ja järjestelmien käyttöä, jotka helpottavat palveluntarjoajan vaihtamista.
Energiatehokkuuslain mukaan laskun mukana on tullut toimittaa tiedot, joiden avulla loppukäyttäjän on ollut mahdollista saada kattava selvitys energiakustannuksista maksutta, oikea-aikaisesti ja helposti ymmärrettävässä muodossa (23 §). Laskussa on eriteltävä selvästi, mistä se muodostuu. Lisäksi vaaditut tiedot on toimitettava maksutta (22§). Kulutus- ja hintatiedot on toimitettava loppuasiakkaalle vähintään neljä kertaa vuodessa, jos ne ovat saatavilla. Hinta- ja kulutustiedot on annettava loppukäyttäjälle asianmukaisesti ja maksutta.