Taloyhtiö

Taloyhtiön Puheenjohtaja

Yleisavain Taloyhtiössä

EU-oikeuden taannehtivaa vaikutusta voidaan tarkastella myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan (POK) valossa. POK 17 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta sekä käyttää sitä. Keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi yleisen edun sitä vaatiessa laissa säädetyissä tapauksissa ja laissa säädettyjen ehtojen mukaisesti ja siten, että hänelle suoritetaan kohtuullisessa ajassa oikeudenmukainen korvaus omaisuuden menetyksestä. Omaisuuden käyttöä voidaan säännellä lailla siinä määrin kuin se on yleisen edun mukaan välttämätöntä.

Suomessa ei kaukolämmitetyissä kerros- tai rivitaloissa ole muutamaa kokeilukohdetta lukuun ottamatta käytössä huoneistokohtaista lämmityksen kulutuksen mittausta taikka lämmityskustannusten jakolaitteita. Energiatehokkuusdirektiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä VTT:n vuonna 2013 tekemän selvityksen mukaan lämmityskustannusten jakaminen huoneistokohtaisesti kaukolämmitetyissä kerros- ja rivitaloissa ei olisi kustannustehokasta, toisin sanoen siitä aiheutuvat kustannukset olisivat suuremmat kuin energiansäästön tuomat kustannussäästöt. Möttönen, V., Nissinen, K., Vainio, T., & Kauppinen, T. (2013). Selvitys huoneistokohtaisten lämpömäärämittareiden ja lämmityskustannusten jakolaitteiden käytön edellytyksistä Suomessa. VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Asiakasraportti, No. VTT-CR-07573-13. Suomi käytti tuolloin direktiivin sallimaa kansallista poikkeusmahdollisuutta, eikä säätänyt huoneistokohtaiseen lämmityksen mittaukseen taikka kustannusten jakolaitteiden käyttöön perustuvaa lämmityskustannusten jakoa pakolliseksi.

Taloyhtiön Puheenjohtaja

Taloyhtiölle Kuuluvat Sähkötyöt

Koska mittareiden ja niiden asennuksen asianmukaisuudesta riippuu, voiko taloyhtiö laskuttaa niiden perusteella osakkaita vedenkulutuksesta, taloyhtiöitä suositellaan vaatimaan mittareiden korjaamista välittömästi. Käytännössä taloyhtiön edun mukaista ei yleensä ole hyväksyä urakoitsijan mahdollisesti tarjoamaa rahakompensaatiota.

Suihkuseinän Asennus Taloyhtiö

Lämmitystarpeen pienentyessä ja rakennusten energiatehokkuuden parantuessa olemassa olevien rakennusten energiakorjausten ja uusia rakennuksia koskevien tiukempien energiavaatimusten vuoksi lämmityskustannusten jakolaitteiden kannattavuus heikkenee entisestään.

Taloyhtiön Lainan Marginaali

Direktiivin 9 – 11 a artiklassa ja VII a liitteessä on säännökset kaasun, sähkön, lämmityksen, jäähdytyksen ja kotitalouksien lämpimän käyttöveden kulutuksen mittaamisesta, kulutukseen perustuvasta kustannusten jakamisesta, kulutuksen laskutuksesta sekä laskutus- ja kulutustiedoista ja tietojen toimittamisesta.

Taloyhtiön Kunnossapitovastuu

Kiinteistöliiton kyselyn vastaukset ovat linjassa Isännöintiliiton vuosittaisen putkiremonttibarometrin tulosten kanssa. Siinä liiton jäsenkunnalta kysytään vuosittain tietoja yhdestä viimeksi tehdystä putkiremontista. Vesimittareiden yleistyttyä putkiremontin vakiovarusteeksi, barometrissa on vuodesta 2015 lähtien kysytty, käytetäänkö mitattua vedenkulutusta laskutuksen perusteena. Vuonna 2018 putkiremonttibarometriin vastanneista 72 prosenttia ilmoitti näin tapahtuvan.

Taloyhtiö Tilintarkastaja

Muutosdirektiivissä säädettiin myös tarkennuksista, jotka liittyvät komission raportointeihin ja komission toimivaltaan jatkaa liitteiden teknistä päivittämistä. Euroopan komissio antaa 24 artiklan uuden 15 kohdan mukaisesti kertomuksen direktiivin toimeenpanosta Euroopan parlamentille ja neuvostolle 28.2.2024 mennessä ja liittää kertomukseen tarvittaessa ehdotuksia lisätoimenpiteiksi.