Lausuntopalautteessa tuotiin esiin huoli avioliiton kumoamisen vaikutuksesta avioliittoon pakotetun henkilön oleskelulupaan ja esitettiin tarve muuttaa ulkomaalaislain (301/2004) 54 §:n 7 momenttia, myös riippumatta avioliiton purkamistavasta. Tämän esityksen yhteydessä ei ole kuitenkaan ollut mahdollista selvittää ulkomaalaislainsäädännön muutostarvetta avioliiton kumoamista ja avioeroa koskevissa tilanteissa eikä arvioida mahdollisten muutosten vaikutuksia.
Sama liikkumis- ja oleskeluvapaus on turvattu myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 45 artiklassa, jonka 1 kohdassa taataan jokaiselle unionin kansalaiselle oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella. Artiklan 2 kohdan mukaan liikkumis- ja oleskeluvapaus voidaan perussopimusten mukaisesti myöntää jäsenvaltion alueella laillisesti asuville kolmansien maiden kansalaisille. Oikeus solmia avioliitto ja oikeus perustaa perhe turvataan perusoikeuskirjan 9 artiklassa. Tähän oikeuteen liittyy myös läheisesti perusoikeuskirjan 7 artiklassa turvattu yksityis- ja perhe-elämän kunnioittaminen ja 33 artiklan 1 kohdassa varmistettu perheen oikeudellinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen suoja. Lisäksi perusoikeuskirjan 20 artiklassa taataan kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus ja 21 artiklassa kielletään kaikenlainen syrjintä. Myös 22 artiklassa turvatulla kulttuurisen, uskonnollisen ja kielellisen monimuotoisuuden kunnioittamisella voi olla merkitystä. Perusoikeuskirjan artiklat eivät kuitenkaan yksinään tai sellaisinaan tuo asiaa EU-oikeuden soveltamisalalle, vaan asian kuuluminen EU-oikeuden soveltamisalaan rakentuu aina asiaan soveltuvien primaarioikeuden määräysten tai sekundaarisäädännön kautta. Vasta kun asian on voitu todeta olevan unionin oikeuden soveltamisalalla, perusoikeuskirjan määräykset tulee ottaa huomioon täysimääräisesti oikeudellisesti sitovina.
Esitysluonnoksessa ehdotettiin avioliiton kumoamista koskevan hakemuksen tekemiselle määräaikaa. Ehdotuksen mukaan hakemus olisi tehtävä 5 vuoden kuluessa vihkimisestä tai, jos syyttäjä on nostanut syytteen avioliittoon pakottamista koskevassa rikosasiassa, kolmen vuoden kuluessa siitä, kun rikosasia on lainvoimaisesti ratkaistu. Useat lausunnonantajat pitivät määräajan sitomista rikosasian käsittelyyn ongelmallisena ja määräaikaa tarpeettomana tai ainakin liian lyhyenä. Lausuntopalautteen johdosta asiaa on arvioitu jatkovalmistelussa uudelleen. Pakottamiseen liittyvät tilanteet ovat moninaisia ja siitä irtautuminen voi viedä aikaa. Kun avioliiton kumoamisen oikeusvaikutukset avioliittolain mukaan ovat siviilisäätyä lukuun ottamatta samat kuin avioerossa, ei toisen osapuolen oikeusturvan katsota välttämättä edellyttävän määräaikaa. Lakiesityksestä on näin ollen poistettu hakemuksen tekemiselle asetettu määräaika.
Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (SopS 53/2015), jäljempänä Istanbulin sopimus, tuli Suomessa voimaan 1.8.2015. Sen 32 artikla edellyttää, että pakottamalla solmittu avioliitto voidaan mitätöidä, kumota tai purkaa aiheuttamatta uhreille kohtuutonta taloudellista tai hallinnollista taakkaa. Istanbulin sopimuksen selitysmuistiossa todetaan, että kansallinen täytäntöönpano käytettyjen käsitteiden (mitätöidä, kumota, purkaa) osalta voi vaihdella sopimusvaltiossa käytettyjen käsitteiden mukaan. Selitysmuistio mainitsee avioeron yhtenä mahdollisena pakkoavioliiton purkamismuotona. Suomen lainsäädäntö täyttää yleissopimuksen vaatimukset.
Norjan avioliittolain (Lov om ekteskap, LOV-1991-07-04-47) mukaan avioliiton solmimisen yleisiä edellytyksiä ovat muun muassa 18 vuoden ikä ja puolisoiden vapaa tahto. Lain 16 §:n mukaan aviopuoliso voi vaatia avioliiton julistamista pätemättömäksi, jos hän on tullut lainvastaisella toiminnalla pakotetuksi avioliittoon. Vaatimus on esitettävä kuuden kuukauden kuluessa pakottamisen päättymisestä ja viimeistään viiden vuoden kuluessa avioliiton solmimisesta. Myös viranomainen (statsforvalteren) voi saattaa asian vireille avioliiton toteamiseksi päteväksi tai pätemättömäksi. Avioliittolain mukaan puoliso voi vaatia yhteisen omaisuuden ositusta myös silloin, kun avioliitto on lainvoimaisella tuomiolla todettu pätemättömäksi (57 § d kohta). Muilta osin pätemättömyyden oikeusvaikutuksista ei avioliittolaissa nimenomaisesti säädetä.
Toisaalta vaarana on, että niiltä osin kuin ennaltaehkäisevää vaikutusta ei ole ja lainsäädäntömuutos johtaa nykyistä useammin ulkomaisen avioliiton tunnustamatta jättämiseen, muutos vaikuttaa haitallisesti avioliiton osapuoliin. Jos ulkomailla alaikäisenä solmittua avioliittoa ei pidetä Suomessa pätevänä, osapuolille ei esimerkiksi voida myöntää avioeroa eikä avioliittoa voida kumota. Mahdollisuus avioliitosta irtautumiseen ja avioeron saamiseen Suomessa voi kuitenkin olla yksittäisen kansalaisen kannalta tärkeämpää kuin se, että alaikäisavioliittoa ei Suomessa tunnusteta. Tältä kannalta muutos voi heikentää nykytilaa.
Tuomioistuimen on hakemuksesta kumottava avioliitto, jos avioliitto on solmittu pakottamalla. Avioliittoon pakottamisella esityksessä tarkoitetaan, että aviopuoliso ei ole tehnyt avioliiton solmimispäätöstä omasta vapaasta tahdostaan, vaan se on tapahtunut muun henkilön pakottamana. Kumoamista voi hakea puoliso, joka on pakotettu avioliittoon. Avioliiton kumoamista koskevan asian käsittelystä tuomioistuimessa ei peritä tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) tarkoitettua hakemusmaksua.