Avioero

Avioerosta Toipuminen

Avioero Sopimus Lasten Huollosta


Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssissa tehtiin vuonna 1978 yleissopimus avioliittojen solmimisesta ja niiden pätevyyden tunnustamisesta. Yleissopimuksen tavoitteena on tukea avioliittoa instituutiona helpottamalla avioliittojen solmimista ja vieraissa valtioissa solmittujen avioliittojen tunnustamista. Yleissopimuksen ovat toistaiseksi ratifioineet Australia, Luxemburg ja Hollanti ja se on tullut näiden maiden välillä voimaan 1.5.1991. Suomi, Egypti ja Portugali ovat allekirjoittaneet sopimuksen.


Perhe-elämän suojan saaminen 8 artiklan mukaisesti edellyttää laillista ja todellista avioliittoa vaikkakaan ei välttämättä yhdessä asumista. Abdulaziz, Cabales ja Balkandali v. UK, 1985, kohta 62. Valtiot saavat myös edellyttää tiettyjen muodollisten tai aineellisten edellytysten täyttymistä. Artiklan ei ole katsottu perustavan valtiolle velvollisuutta tunnustaa uskonnollisia avioliittoja. Şerife Yiğit v. Turkki, suuri jaosto, SJ, 2010, kohta 102. Perhe-elämän suojaa ei ole ollut myöskään 14-vuotiaan kanssa solmitulla avioliitolla. Z.H. ja R.H. v. Sveitsi 2015. Avioliiton mitätöiminen on katsottu oikeutetuksi sen vuoksi, että avioliitto oli solmittu vain oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamiseksi. Ramadan v. Malta 2016.

Avioero Kokemuksia


On kuitenkin esitetty, että ulkomailla alaikäisenä solmittujen avioliittojen tunnustamisen arviointiperusteiden ja menettelyn tulisi perustua nykyistä tarkkarajaisempaan laintasoiseen sääntelyyn. Tämän on katsottu selkeyttävän oikeustilaa ja helpottavan muun muassa väestötietojen rekisteröintiä. Toisaalta on tuotu esiin, että tunnustamissääntely, joka ei jätä lainkaan tilaa tapauskohtaiselle harkinnalle, voi joissakin yksittäistapauksissa johtaa lapsen edun vastaiseen lopputulokseen (LaVM 17/2018 vp s. 5). Eri yhteyksissä saadun palautteen perusteella näkemykset siitä, miten asiasta tulisi säätää, ovat erisuuntaisia. .

Hae Avioeroa Netissä


Ehdotuksen lapsivaikutustenkin osalta merkityksellistä on avioliiton kumoamisen oikeusvaikutukset. Kumotun avioliiton oikeusvaikutukset ovat avioliittolakiin ehdotettavan säännöksen mukaan samat kuin avioerossa. Näin ollen avioliiton aikana syntynyt lapsi säilyttää aviolapsen aseman ja hänellä on oikeus saada elatusta vanhemmiltaan. Avioliiton kumoamisella ei ole välitöntä vaikutusta lapsen huoltajuuteen. Siitä voidaan sopia tai määrätä erikseen. Nämä vaikutukset ovat liitosta syntyneen lapsen edun mukaisia.

Avioero Nimenmuutos


Esitetyt muutokset tehdään valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvioiden mukaisten määrärahojen ja henkilötyövuosimäärien puitteissa.

Avioero Ja Asuntolaina


Tapauskohtaisen harkinnan poistaminen kokonaan alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamiselta ja niiden kategorinen kieltäminen olisi hallinnollisesti yksinkertaista ja vaikutusten kannalta ennakoitavaa. Se voisi kuitenkin johtaa kohtuuttomiin lopputuloksiin juuri niiden alaikäisenä avioliiton solmineiden heikompien osapuolten osalta, joita sääntelyn muutoksella pyritään suojaamaan. Sääntelyssä on tämän vuoksi oltava sijaa tapauskohtaiselle harkinnalle ja tietylle joustavuudelle.

Pesänjakaja Avioero


Lausuntokierroksella olleessa hallituksen esitysluonnoksessa ehdotettiin uutta sääntelyä, jonka perusteella pakottamalla solmittu avioliitto voitaisiin purkaa avioeron sijasta kumoamalla. Puolison siviilisääty palautuisi tällöin siihen, mikä se oli ennen kumotun avioliiton solmimista. Lisäksi ehdotettiin ulkomailla solmitun avioliiton tunnustamista koskevaan sääntelyyn muutosta, jonka mukaan ulkomailla alle 18–vuotiaana solmittu avioliitto tunnustetaan Suomessa vain erityisestä syystä, jos toinen puolisoista on asunut avioliiton solmimishetkellä Suomessa.