Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on päätöslauselmassaan 1468 (2005) suosittanut, että sen jäsenvaltiot pidättäytyvät tunnustamasta ulkomailla solmittuja lapsiavioliittoja paitsi tapauksissa, joissa avioliiton tunnustaminen on lapsen etujen mukaista.
Esitys on valmisteltu oikeusministeriössä. Tammikuussa 2020 valmistui arviomuistio (VN/12734/2019), jossa on johtopäätöksiä yhtäältä Suomessa pakottamalla tai avioliiton esteestä huolimatta solmitun avioliiton purkamiseen ja toisaalta ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamiseen liittyvistä sääntelytarpeista. Arviomuistioon liittyi oikeusministeriössä 14.6.2019 tehty selvitys, jossa kartoitettiin näiden asioiden nykytilaa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, sekä pohdittiin erilaisiin sääntelyvaihtoehtoihin liittyviä näkökohtia.
Perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan myös lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilönä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Säännöksellä on sen esitöiden mukaan (HE 309/1993 vp, s. 45/I) korostettu vaatimusta lasten kohtelemisesta paitsi keskenään yhdenvertaisesti myös aikuisväestöön nähden tasa-arvoisina, periaatteessa yhtäläiset perusoikeudet omaavina ihmisinä. Lasta tulee kohdella yksilönä, ei pelkästään passiivisena toiminnan kohteena.
Toisaalta ei ole tietoa siitä, miten kansalaiset ja yhteisöt ymmärtävät avioeron ja avioliiton kumoamisen välisen eron. On esitetty, että avioliiton purkamismuodon sijasta leimaava merkitys on sillä, että nainen on ollut avioliitossa. Naisen asema on siten leimaantunut ja haavoittuvainen avioliiton purkamismuodosta riippumatta. Erityisesti näin on silloin, jos naisen siviilisääty on naimaton, mutta hänellä on lapsia. Tältä kannalta ehdotetulla lainmuutoksella pääasiallisesti tavoiteltu vaikutus pakkoavioliiton uhrien asemaan voi jäädä saavuttamatta.
Valmistelun taustalla on Hallitusohjelmassa oleva kirjaus pakkoavioliittojen mitätöinnin mahdollistamisesta osana turvallisen oikeusvaltion kehittämistä ja rikosuhrien aseman parantamista. Myös eduskunta edellytti alaikäisavioliittojen poikkeusluvan poistamista koskevan hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä helmikuussa 2019, että hallitus selvittää mahdollisuudet saada alaikäisenä tai muusta avioliiton esteestä huolimatta taikka pakottamalla solmittu avioliitto päättymään, purkautumaan, kumottua tai mitätöityä muutoin kuin avioerolla sekä sen, millaisia vaikutuksia tällä on muun muassa puolisoiden ja lasten elämään. Lisäksi eduskunta edellytti, että hallitus selvittää ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskevan sääntelyn mahdolliset tarkistustarpeet ja vaikutukset (EV 256/2018 vp–HE 211/2018 vp).
Islannin avioliittolain (No. 31 of 14.4.1993) mukaan avioliitto voi päättyä puolisoiden eroon tai kuolemaan, ja liitto voi olla myös mitätön (art. 5). Avioliittolain V luvussa (25―32 art.) säädetään liiton mitättömyydestä (Ógilding). Avioliitto on tuomiolla julistettava mitättömäksi, jos aviopuolisot ovat lähisukua keskenään tai ainakin toisella heistä on aikaisempi avioliitto voimassa. Avioliitto voidaan puolison hakemuksesta todeta mitättömäksi myös silloin, jos hänet on pakotettu avioliittoon. Tällöin kanne on nostettava kuuden kuukauden kuluessa pakon päättymisestä ja viimeistään kolmen vuoden kuluessa liiton solmimisesta.
Avioerosta säädetään avioliittolain 6 luvussa. Puolisoilla on oikeus saada avioero kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen (25 ja 26 §). Jos puolisot ovat asuneet erillään keskeytyksettä kaksi vuotta, heillä on oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa. Lisäksi puolisot on syyttäjän vaatimuksesta tuomittava avioeroon ilman harkinta-aikaa, jos 1) avioliitto on solmittu aiemman avioliiton vielä ollessa voimassa eikä aikaisempi avioliitto tai rekisteröity parisuhde vielä ole purkautunut tai 2) jos avioliitto on solmittu lähisukulaisten kesken (27 §).