Avioero

Avioero Jatkohakemus

Vireillä Olevat Avioerot


Osa lausunnonantajista suhtautui kuitenkin kriittisesti erillisen menettelyn säätämiseen vain siviilisäätymerkinnän vuoksi. Näissä lausunnoissa pidettiin epätodennäköisenä, että siviilisäätymerkinnän muutos parantaisi uhrin asemaa. Perusteluina todettiin, että stigman kannalta olennaista on se, onko henkilö ollut avioliitossa vai ei. Joissain tilanteissa merkintä ”naimaton” voisi jopa lisätä naisiin kohdistuvaa uhkaa tai väkivaltaa ja hankaloittaa uuden liiton solmimista, etenkin jos avioliitosta on syntynyt lapsia. Kielteisen kannan perusteena esitettiin myös, että uusi sääntely tekee lainsäädännöstä entistä monimutkaisemman ja oikeusvaikutuksiltaan epävarman silloin, kun kyse on ulkomailla solmitusta avioliitosta. Riskinä pidettiin myös sitä, että sääntelyä käytettäisiin myös muussa kuin lainsäätäjän ajattelemassa tarkoituksessa.


Suomen perustuslaissa perhe-elämän suojaa ei ole erikseen turvattu, mutta sen on katsottu kuuluvaan yksityiselämän (10 §) suojan piiriin. Monet perusoikeudet heijastuvat avioliittosääntelyyn. Näitä ovat muun muassa jokaiselle turvattu oikeus tulla kohdelluksi lain edessä yhdenvertaisesti (6 §). Jokaisella on niin ikään perusoikeutena turvattu oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen (7 §) sekä uskonnon ja omantunnon vapaus (11 §).

Mistä Avioeroa Haetaan


Avioliiton julistamisella mitättömäksi on samat oikeusvaikutukset kuin avioeropäätöksellä. Omaisuudesta on kuitenkin säädetty erikseen (30 art.). Pääsääntöisesti puolisoille kuuluu se omaisuus, joka heillä oli ennen avioliiton solmimishetkeä, lisättynä sillä omaisuudella, jonka puoliso on liiton aikana omasta omaisuudestaan antanut avio-oikeuden alaiseksi omaisuudeksi. Liiton aikana puolisoiden toisilleen antamat lahjat voidaan vaatia takaisin.

Asunnon Lunastus Avioerossa


Avioliittolain VI luvussa säädetään asumuserosta ja avioerosta. Lähtökohtaisesti avioeron voi saada vasta kuuden kuukauden asumuseron jälkeen. Avioeron voi saada myös suoraan, jos puolisot ovat asuneet erillään viimeiset kaksi vuotta. Lisäksi eräissä muissa tilanteissa avioeron voi saada suoraan, kuten perheväkivaltatilanteissa. Ulkomaisten avioliittojen tunnustamisesta ei ole säädetty erikseen, vaan tunnustamiset perustuvat kansainvälisen yksityisoikeuden periaatteille ja rekisteröintiviranomaisen käytännöille.

Todistus Avioerosta


Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen, jäljempänä EIT, ratkaisukäytäntö kuvaa näiden oikeuksien moninaista ja dynaamista tulkintaa. Perhe-elämän suojan kattavuus on laajentunut eurooppalaisten moraalikäsitysten muuttumisen myötä. Nykyisin hyvin monenlaiset jo olemassa olevat perheyhteydet voivat nauttia 8 artiklan suojaa.

Omaisuuden Jako Avioerossa Esimerkki


Tilastotietoa ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamiseen liittyvistä tapauksista Suomessa ei ole sen vuoksi, että ulkomaisen avioliiton tunnustaminen on hyvin harvoin ratkaisun pääasiallisena kohteena. Suuntaa antavaa arviota lukumääristä voidaan saada väestötietojärjestelmään talletettavista ulkomaisista avioliitoista. Väestötietojärjestelmän rekisterinpitäjänä toimivassa Digi- ja väestötietovirastossa ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton rekisteröintiä koskevia hakemuksia on esiintynyt viime vuosina harvakseltaan, vuosittain yhteensä alle 10. Viraston sisäisen ohjeen mukaan ulkomailla alaikäisenä solmittu avioliitto tunnustetaan vasta alaikäisen tultua täysi-ikäiseksi. Useimmiten puolisot ovat rekisteröintiä pyytäessään olleet jo täysi-ikäisiä. Muissa viranomaisissa esiin tulleiden tapausten lukumääristä ei ole tietoa.

Avioero Irtaimiston Jako


Avioliiton kumoamista koskevassa asiassa hakijan on esitettävä uskottava näyttö avioliittoon pakottamisesta. Ongelmaksi saattaa muodostua se, että pakottamisesta tietävät vain hakijan lähipiiriin kuuluvat henkilöt, jotka eivät ole halukkaita todistamaan asiassa. Näytön esittäminen voi olla vaikeaa myös sen vuoksi, että pakottaminen on ollut hienovaraista tai abstraktia toimintaa. Näytön arvioinnissa voi olla myös vaikea erottaa avioliittoon pakottamista koskevat tilanteet järjestetyistä avioliitoista, joissa aviopuolisolla on ollut mahdollisuus hyväksyä tai hylätä ehdotettu järjestely. Näyttöön liittyvät vaikeudet näissä asioissa ovat omiaan kaventamaan halukkuutta menettelyn käyttöön.