Avioero

Avioeron Vaiheet

Omaisuuden Jako Avioeron Yhteydessä


Avioliiton kumoamismenettelystä seuraa yleisille tuomioistuimille uudenlaisia hakemusasioita. Hakemusten määrän oletetaan olevan hyvin pieni, arviolta joitakin yksittäisiä tapauksia vuodessa. Ainakin osassa näistä asiaan osallisten voidaan olettaa saavan oikeusapua. Tuomioistuinasioiden kokonaismäärä ei toisaalta muutu, sillä avioliiton kumoaminen on avioerolle vaihtoehtoinen avioliiton purkamismenettely. Kun kyse on uudenlaisesta asiasta, hakemusten tuomioistuinkäsittelystä ja oikeusavusta valtiolle aiheutuvien kustannusten määrää on vaikea arvioida. Avioeroasiaan verrattuna avioliiton kumoamista koskevan asian tuomioistuinkäsittely on kuitenkin laajempi ja sisältää todennäköisesti myös käsittelyn suullisessa istunnossa. Jos yhden tapauksen käsittelystä ja oikeusavusta valtiolle aiheutuva lisäkustannus olisi yhteensä 5000 euroa ja jos pitkällä tähtäimellä tapauksia olisi 5–10 vuodessa, voitaisiin avioliiton kumoamista koskevien asioiden käsittelystä karkeasti arvioida aiheutuvan 25 000–50 000 euron vuotuinen kustannus valtiolle.


YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa on vahvistettu nimenomaan lapsille kuuluvat ihmisoikeudet. Vuonna 1989 hyväksytty sopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 1990 (SopS 59–60/1991). Sopimuksen toteutumista valvoo YK:n lapsen oikeuksien komitea. Komitea julkaisee yleiskommentteja sopimuksen artiklojen tulkinnasta. Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi ja turvaamaan ne yhtäläisesti kaikille niiden lainkäyttövallan alaisille lapsille.

Kommandiittiyhtiö Avioero


Muutoksia tarvitaan ensinnäkin väestötietojärjestelmään, johon tulee lisätä uutena avioliiton purkautumismuotona avioliiton kumoaminen ja sen seurauksena määräytyvä siviilisääty. Valtiovarainministeriön hallinnonalalle kuuluvalta Digi- ja väestötietovirastolta saadun tiedon mukaan järjestelmämuutokset eivät kuitenkaan aiheuta merkittäviä kustannuksia.

Sopimus Lasten Huollosta Avioerossa


Ehdotetulla muutoksella tiukennetaan suhtautumista ulkomailla alaikäisenä solmittuihin avioliittoihin silloin, kun ainakin toisella osapuolella on ollut vihkimishetkellä asuinpaikan perusteella liittymä Suomeen. Tämä on perusteltua sen vuoksi, että avioliiton solmimisen alaikäraja Suomessa on nykyään 18 vuotta. Erityisen syyn perusteella voidaan estää kohtuuttomien tilanteiden syntymistä. Muutoksella yhtenäistetään tällaisten avioliittojen tunnustamiseen liittyviä harkintaperusteita. Pyrkimyksenä on myös ehkäistä Suomen lain säännöksiä kiertäen tapahtuvaa alaikäisavioliittojen solmimista ulkomailla.

Avioero Paperi


Pakkoavioliittojen luonteesta tai määrästä Suomessa ei ole tarkkaa tietoa tai tilastoja. Selvää on kuitenkin se, että pakkoavioliitot ovat olemassa oleva ilmiö myös Suomessa. Selvitysten mukaan Suomessa esiin tulevissa pakkoavioliitoissa on useimmiten kysymys alun perin muualla kuin Suomessa solmitusta avioliitosta.

Avioero Muutto


Lähtökohta on, että ulkomailla solmittu avioliitto tunnustetaan Tanskassa, jos se on pätevä avioliiton solmimismaassa (§ 22 b). Tanskassa ei kuitenkaan tunnusteta ulkomailla alle 18-vuotiaana solmittuja avioliittoja. Avioliitto voidaan jättää tunnustamatta myös ehdottomuusperiaatteen nojalla. Poikkeuksellisesti ulkomainen alaikäisavioliitto voidaan kuitenkin tunnustaa kohtuuttomuuksien välttämiseksi. Tällaisena syynä ei lain perustelujen mukaan ole pidetty yksin sitä, että puolisot odottavat yhteistä lasta tai että heidän suhteensa on kestänyt jo pitkään. Alaikäisavioliittojen tunnustamiskielto ei koske EU/ETA-kansalaisia ja heidän puolisoitaan, mitä on perusteltu jäsenvaltioiden välisellä keskinäisellä luottamuksella.

Avioero Asianajaja Helsinki


Avioliittolakiin sisältyi aiemmin avioliiton peruutumista koskevia säännöksiä. Niiden mukaan avioliitto voitiin määrätä peruutumaan muun muassa silloin, kun puoliso oli pakotettu avioliittoon. Avioliiton peruutumista koskeva kanne oli avioliittoon pakottamista koskevissa tapauksissa pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun puoliso vapautui pakosta. Avioliiton peruutumista koskevasta sääntelystä luovuttiin vuoden 1987 avioliittolain uudistuksen yhteydessä. Nykyisin pakottamalla solmitun avioliiton purkamiseen sovelletaan avioeroa koskevia säännöksiä.