Ulosotto

Perinnöstä Luopuminen Ulosotto

Ulosotto Kela

Esityksen mukaan täytäntöönpano jaettaisiin laajaan täytäntöönpanoon, perustäytäntöönpanoon ja erityistäytäntöönpanoon. Laajaa täytäntöönpanoa toimittavat ulosottomiehet erikoistuisivat enemmän selvitystyötä edellyttävien ulosottoasioiden hoitamiseen, mikä tehostaisi vaativissa ulosottoasioissa täytäntöönpanoa. Perustäytäntöönpanon keskittämisellä voitaisiin yhtenäistää massaluonteisten ulosottoasioiden käsittelyä ja siten osaltaan edistää oikeusvarmuutta. Siirtymävaiheen aikana on mahdollista, että perintätulos saattaa laskea ennen kuin uusi täytäntöönpanomenettely on vakiintunut.

Tmi Ja Ulosotto

Toisena ulosotto-orgaanina on täytäntöönpanotuomioistuin, jolla tarkoitetaan normaalia alioikeutta (Amtsgericht) tietyissä täytäntöönpanoon liittyvissä tehtävissä. Ulosottoasiat on ohjattu erityiselle tuomioistuimen viranhaltijalle (Rechtspfleger), jolta tuomari kuitenkin voi ottaa asian itselleen ratkaistavaksi. Täytäntöönpanoasian käsittelyssä menettelysäännöt poikkeavat normaaleista siviiliprosessisäännöksistä.

Ulosotossa Varattomaksi Todettu

Ranskassa yksityisoikeudellisten päätösten täytäntöönpanosta huolehtivat ulosottomiehet (l’huissier de justice). Ulosottomiehet ovat oikeusministeriön valvonnan alaisia, mutta he toimivat täytäntöönpanotehtävissä yksityisinä elinkeinonharjoittajina. Heillä on täytäntöönpanotoimien toteuttamista varten tarkoin säännellyt ja tiukasti valvotut julkisen vallan toimivaltuudet. Ulosottomies hoitaa irtaimen omaisuuden ulosmittauksen itsenäisesti, mutta ei voi ulosmitata kiinteätä omaisuutta ilman erityistä valtuutusta. Ulosottomiesten alueellinen toimivalta on sama kuin alioikeuden (Tribunal de Grande Instance) alueellinen toimivalta. Julkisoikeudellisten saatavien ulosotto ei kuulu ulosottomiehille, vaan valtion perintäviranomaisille.

Eläkkeensaajan Asumistuki Ulosotto

Nykyisen organisaation vahvuuksina voidaan pitää kaksiportaisen ulosottolaitoksen selkeyttä. Lainkäyttötehtävät kuuluvat ulosottoviranomaisille ja hallintotehtävät Valtakunnanvoudinvirastolle. Täytäntöönpano-organisaatio on maantieteellisesti kattava, minkä johdosta velalliset ovat lähellä paikallisia ulosottoviranomaisia. Tämä mahdollistaa paikallisesti joustavan toiminnan ja nopean reagoinnin.

Ulosotto Firmat

Ulosottovirastojen henkilöstö koostuu kihlakunnanvoudeista (Ahvenanmaalla maakunnanvoudista), kihlakunnanulosottomiehistä (Ahvenanmaalla maakunnanulosottomiehistä), ja toimistohenkilöstöstä.

Ulosotto Pori

Toisena vaihtoehtona tarkasteltiin ulosotto-organisaation muodostumista noin 6—11 ulosottoviraston pohjalle. Mallina olivat ulosoton nykyiset erikoisperintäalueet ja esimerkiksi poliisin aluejako. Tällöin virastot olisivat edelliseen vaihtoehtoon verrattuna jo suurempia, mikä mahdollistaisi henkilöstön erikoistumisen. Samoin työmäärien perusteella mahdollisesti tapahtuva virkojen lakkauttaminen tai siirtäminen toiselle paikkakunnalle olisi joustavampaa kuin usean viraston mallissa, mistä voisi olla saatavissa virkarakenteeseen liittyviä säästöjä. Tässäkään mallissa ei kuitenkaan olisi mahdollista poistaa hallintoon liittyviä päällekkäisyyksiä viraston käsitteeseen liittyvien lakisääteisten tai hallinnollisten velvoitteiden vuoksi.

Kansainvälinen Ulosotto

Edellä todetusta huolimatta menojen sopeuttamistarve on edelleen suuri. Ottaen huomioon jo tehdyt sopeutustoimet ja tällä hetkellä tiedossa olevat lisäsäästötarpeet menotasoa tulisi vuoteen 2023 mennessä edelleen alentaa 8—10 miljoonaa euroa nykytasoon verrattuna. Laskelmassa on huomioitu, että oikeusministeriön ja valtiovarainministeriön välisessä yhteistyöpöytäkirjassa (Yhteistyöpöytäkirja tuottavuutta lisäävästä hankkeesta 16.10.2015, OM 19/042/2015) on edellytetty, että tuottavuushyötynä ulosottolaitoksen määrärahoista vähennetään 0,5 milj. euroa vuonna 2020, 1,0 milj. euroa vuonna 2021 ja 4 milj. euroa vuonna 2022. Kokonaislaskelmat tarkentuvat, kun palkkakustannukset ovat virkaehtosopimusten tekemisen jälkeen tarkemmin laskettavissa ja mahdollisia uusia kehyspäätöksiä tehdään.