Ulosotto

Ulosotto Oikeus

Ulosoton Liikamaksu

Esityksessä ehdotetaan, että muutoksenhakuforum määräytyisi samalla tavoin riippumatta siitä, missä täytäntöönpanossa muutoksenhaun kohteena oleva päätös olisi tehty. Pääsääntönä olisi ulosottoasian vastaajana olevan luonnollisen henkilön osalta hänen kotipaikkansa tai vakituinen asuinpaikkansa ja oikeushenkilön osalta tämän kotipaikka tai paikka, josta hallintoa hoidetaan.

Ulkomainen Pankkitili Ulosotto

Marraskuussa 2017 ulosottolaitoksessa työskentelevien virkamiesten määrä oli yhteensä 1168. Johtavien kihlakunnanvoutien, maakunnanvoudin ja kihlakunnanvoutien tehtävissä työskentelevien henkilöiden lukumäärä oli 87. Kihlakunnan- ja maakunnanulosottomiehinä työskenteli 505 henkilöä, joista maakunnanulosottomiehiä oli kolme. Toimistotehtävissä työskenteli 526 henkilöä. Valtakunnanvoudinviraston henkilöstömäärä oli 50 henkilöä.

Ulosotto Vapaaehtoinen Maksu

Mikäli nykyisiä tehtäviä vastaavia tehtäviä ei riittäisi kaikille virkamiehille, voitaisiin tehtävien täyttämiseksi uudessa organisaatiossa käynnistää ilmoittautumismenettely. Muutoksen kohteeksi joutuvan henkilöstön asemaan sovellettaisiin valtiovarainministeriön päätöksiä henkilöstön asemasta muutostilanteissa sekä oikeusministeriön henkilöstöpoliittisia periaatteita muutostilanteissa. Muun muassa muutoksesta aiheutuvat työmatkapidennykset korvattaisiin henkilöstölle oikeusministeriön päätöksen mukaisesti. Valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoittamispöytäkirjassa on määräyksiä palkkatason turvaamisesta tehtävien vaativuuden muuttuessa.

Ulosotto Asumistuki

Oikeudenhoidon uudistamisohjelman mukaisesti ulosoton rakenneuudistuksen yhteydessä on selvitetty ulosottolaitoksen organisaation uudistustarve. Keskeistä oli selvittää, millaisessa organisaatiossa tulevaisuuden ulosottomenettely on taloudellisinta, tuottavinta ja tehokkainta samalla asianosaisten oikeusturvasta huolehtien.

Ulosoton Määrän Laskeminen

Täytäntöönpanotehtävien hoidossa sovelletaan velallissovellettua täytäntöönpanoa (gäldenärsanpassad verksällighet), jonka tavoitteena on, että kuhunkin velalliseen suunnataan oikea määrä resursseja ja oikeat perintätoimenpiteet. Velallisia kannustetaan ottamaan itse vastuuta taloudellisesta tilanteestaan.

Porvoo Ulosotto

Edellä sanotuista syistä esityksessä on päädytty ehdottamaan täytäntöönpanon jakamista täytäntöönpano- ja selvitystehtävien laajuuden suhteen kolmeen prosessiin: perustäytäntöönpanoon, laajaan täytäntöönpanoon ja erityistäytäntöönpanoon. Perustäytäntöönpanossa perinnässä käsiteltäisiin rutiiniluotoisia ja vähän harkintavaltaa sisältäviä tehtäviä ja laajassa täytäntöönpanossa vaativampia ja enemmän harkintavaltaa sisältäviä tehtäviä. Erityistäytäntöönpano vastaisi nykyistä ulosoton erikoisperintää.

Jättivelat Ulosotossa

Ulosottokaaressa on säännöksiä Valtakunnanvoudinvirastolle kuuluvista tehtävistä. Viraston tulee erityisesti huolehtia ulosottolaitoksen palvelujen alueellisesta saatavuudesta (1:12.1). Saman luvun 24 §:n 1 momentin mukaan virasto huolehtii ulosoton tietojärjestelmän ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Virasto voi antaa hallinnollisia määräyksiä (12:2). Lisäksi ulosottokaaressa on säännöksiä virastolle kuuluvista yksittäisistä tehtävistä, kuten kihlakunnanvoutien nimittämisestä ja luvan myöntämisestä tietojärjestelmähakijaksi haluaville. Valtakunnanvoudinvirastosta annetun lain 2 §:ään on sisällytetty virastolle kuuluvat muut kuin ulosottokaaressa säädetyt tehtävät.