Ulosotto

Ulosotto Veronpalautus

Lappeenranta Ulosotto

Esityksen mukaan ulosottopiirijaosta luovuttaisiin ja nykyisistä 22 ulosottovirastosta ja Valtakunnanvoudinvirastosta muodostettaisiin valtakunnallinen virasto, Ulosottolaitos. Rakenneuudistus on tarkoitus toteuttaa siten, ettei uudistuksen voimaan tullessa tästä johtuvasta syystä irtisanota vakinaisessa virassa olevia virkamiehiä.

Voiko Ulosotto Ottaa Suoraan Tililtä

Tehokkuuteen ei ulosotossa kuitenkaan pyritä keinolla millä hyvänsä, vaan vastapainona täytäntöönpanossa tulee huomioida myös tarkoituksenmukaisuus-, suhteellisuus- ja kohtuullisuusperiaatteet. Suhteellisuusperiaate tarkoittaa sitä, että täytäntöönpanolla ei saa aiheuttaa vastaajalle tai sivulliselle suurempaa haittaa kuin täytäntöönpanon tarkoitus vaatii. Lisäksi täytäntöönpanotoimen tulee olla oikeasuhtainen, mitä ilmentää myös turhan ulosmittauksen kielto. Ulosmittauksen kohtuullisuus ilmenee useissa ulosottokaaren säännöksissä: ulosmittauskiellot, erottamisetu, ulosmittausjärjestys, suojaosuudet ja palkan ulosmittauksen helpotukset, joita ovat muun muassa vapaakuukaudet ja heikentyneen maksukyvyn huomioiminen.

Velkojana Ulosotossa

Kolmantena vaihtoehtona tarkasteltiin mahdollisuutta siirtyä yhden ulosottoviraston malliin. Tämän vaihtoehdon eduiksi katsottiin toiminnan vapaamman organisoinnin, resurssien joustavan hyödyntämisen koko viraston käyttöön esimerkiksi vapautuvien virkojen siirtojen muodossa, toiminnallisten muutosten keskitetyn toteuttamisen sekä käytäntöjen yhtenäistämisen. Yhden viraston malli ei muodostaisi rajoitteita esimerkiksi valtakunnallisten työpinojen käyttöönotolle.

Ulosoton Kesto Laskuri

Ulosotossa käsitellään suuria asiamääriä ja perintäprosessin etenemisen on oltava joutuisaa. Ulosotossa on myös velallisia, joiden varallisuusaseman selvittäminen ja joita koskevien toimenpiteiden tekeminen vaativat erityisen suurta työmäärää. Normaalissa perintätyössä tällaisten velallisten ulosottoasioiden hoitaminen ei ole ajankäytöllisesti aina tarkoituksenmukaista, mistä syystä ne voidaan siirtää erikoisperinnän hoidettaviksi.

Ulosotto Rahojen Palautus

Muutoksenhakuforum määräytyisi samalla tavoin riippumatta siitä, missä täytäntöönpanossa muutoksenhaun kohteena oleva päätös olisi tehty. Pääsääntönä olisi ulosottoasian vastaajana olevan luonnollisen henkilön osalta hänen kotipaikkansa tai vakituinen asuinpaikkansa ja oikeushenkilön osalta tämän kotipaikka tai paikka, josta hallintoa hoidetaan.

Ulosotto Velat Vanhenee

Euroopan neuvoston ministerikomitea on antanut suosituksen Rec (2013) 17 ”Recommendation to member states on enforcement”. Myös Euroopan neuvoston CEPEJ-komitea on antanut hyvää täytäntöönpanoa koskevan oppaan CEPEJ (2015) 10 ”Good practice guide of enforcement of judicial decisions”. Suositus ei ole oikeudellisesti velvoittava, mutta sen, samoin kuin CEPEJ:n oppaan asiasisältö on otettu huomioon tämän esityksen valmistelussa.

Kanta Hämeen Ulosotto

Muita kruununvoutiviranomaisen tehtäviä ovat summaarinen prosessi (yksinkertaistettu maksamismääräysmenettely), velkajärjestely ja konkurssivalvonta. Summaarisessa prosessissa kruununvoutiviranomainen tuomioistuimen sijasta puolueettomasti päättää velkojan oikeudesta vaatia maksua, häätöä tai oikeutta omaisuuteen. Jos velallinen kiistää vaateen, asia siirretään tuomioistuimen käsiteltäväksi. Jos velkoja on pyytänyt maksamismääräyshakemuksessaan asian täytäntöönpanoa, täytäntöönpanoon ryhdytään maksamismääräyksen perusteella, jos velallinen ei vastaa vaateeseen tai myöntää sen.