Ulosotto

Vapaakuukausi Ulosotto

Ulosotto Nokia

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ulosottokaarta, haastemieslakia, eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä annettua lakia ja saamen kielilakia. Laki Valtakunnanvoudinvirastosta ja laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta kumottaisiin.

Osakeyhtiön Perustaminen Ulosotto

Valtakunnanvoudinvirasto on ulosoton keskushallintoviranomainen. Esityksessä ehdotetaan Valtakunnanvoudinvirastosta annetun lain kumoamista. Osana Ulosottolaitosta sen keskushallinto hoitaisi jatkossa keskushallintoviraston tehtäviä, mutta kokonaisuutena Ulosottolaitos olisi lainkäyttöviranomainen. Sen johtosuhteet vastaisivat lähtökohdiltaan nykyistä yksittäistä ulosottovirastoa. Ulosottovirastoa vastaavasti se olisi myös päällikkövirasto. Tällöin olisi johtamisen vaikuttavuuden kannalta perusteltua, että ulosottomenettelyyn liittyvien käytäntöjen yhdenmukaisuutta Ulosottolaitoksessa valvoisi päällikkövirkamiehenä ulosottomies. Hänen toimivaltansa ei poikkeaisi siitä valvontatoimivallasta, mikä on tällä hetkellä ulosottoviraston päälliköllä. Siihen ei kuuluisi puuttumista yksittäiseen asiaan liittyviin oikeus- ja näyttökysymyksiin eikä itsenäisen ja riippumattoman lainkäyttäjän ratkaisutoimintaan. Oikeus- ja näyttökysymyksissä lainkäytön yhtenäisyyttä ohjaavat muutoksenhaun kautta tuomioistuimet, viime kädessä korkein oikeus ennakkoratkaisuillaan (LaVL 9/1998 vp s. 6). Voidaan todeta, että tuomioistuimissa päällikkötuomarin tehtäväksi on asetettu valvoa oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta tuomioistuimen ratkaisuissa. Säännös tästä sisältyy tuomioistuinlain (673/2016) 8 luvun 2 §:n 1 momenttiin. Saman luvun 6 §:n nojalla osaston johtajalla on vastaava valvontavelvollisuus osastonsa ratkaisuissa.

Perintö Ja Ulosotto

Toimintamäärärahojen vähennyksiin vastaamiseksi on rakenneuudistuksen vaihtoehdoksi esitetty jatkamista nykyisellä henkilöstörakenteella täytäntöönpanotehtäviä jakamatta ja toteuttaa säästöt lähinnä vähentämällä henkilöstöä luonnollisen poistuman kautta sekä automatisointia samalla edistämällä.

Hyvinkään Ulosotto

Saksassa täytäntöönpano-orgaanit jaotellaan neljään ryhmään. Ensimmäisenä mainitaan ulosottomies (Gerichtsvollzieher, GV), jonka toimivalta on yleinen. Kaikki täytäntöönpanotoimet, joita ei ole erikseen määrätty tuomioistuimen tehtäviksi, kuuluvat ulosottomiehen tehtäviin. Ulosottomies on itsenäinen, tuomioistuimesta erillinen oikeushallinnon viranomainen.

Meneekö Kaikki Veronpalautukset Ulosottoon

Ulosottolaitoksessa olisi laajan täytäntöönpanon alueelliset toimintayksiköt sekä perustäytäntöönpanon ja erityistäytäntöönpanon valtakunnalliset toimintayksiköt. Ulosottolaitoksen paikallisista toimipaikoista säädettäisiin nykyistä vastaavasti oikeusministeriön asetuksella. Oikeusministeriön asetuksella säädettäisiin myös siitä, minkä toimintayksikön toimintoja kussakin toimipaikassa on. Uusi ulosottomiehen aseman omaava henkilöstöryhmä, ulosottotarkastajat, käsittelisivät perustäytäntöönpanon ulosottoasiat.

Milloin Velka Vanhenee Ulosotossa

Ulosottokaarta muutettiin 1.1.2010 voimaan tulleella lailla (521/2009), jolloin siinä muun muassa otettiin huomioon Valtakunnanvoudinviraston perustamisesta aiheutuvat muutostarpeet. Virasto perustettiin samanaikaisesti voimaan tulleella Valtakunnanvoudinvirastosta annetulla lailla (519/2009). Tämän jälkeen ulosottokaareen on tehty vähäisiä muutoksia liittyen muun lainsäädännön uudistamiseen.

Luottotietojen Palautuminen Ulosoton Jälkeen

Esityksessä ehdotetaan, että ammattimaista perintätoimintaa harjoittavan henkilön sekä julkisyhteisön olisi toimitettava ulosottohakemus käyttäen sähköisiä menetelmiä joko ulosoton sähköisen asiointipalvelun kautta tai tietojärjestelmähakijana. Säännöksellä pyritään lisäämään sähköistä asiointia ja vähentämään aikaa vievää manuaalista hakemusten käsittelyä ulosottovirastoissa.