Ulosotto

Velkaa Ulosotossa

Paljonko Ulosotto Vie

Tärkeitä päätehtävien tukitoimintoja ovat asiakaspalvelu ja velkaantumista ennaltaehkäisevä toiminta. Asiakaspalvelua hoidetaan keskitetysti asiakaspalvelukeskuksessa (Kundservice), joka toimii useammalla paikkakunnalla. Asiakaspalvelu pyritään hoitamaan ensisijaisesti asiakaspalvelussa, ja vasta toissijaisesti varsinaisessa perintäorganisaatiossa.

Ulosotto Pohjoismaat

Tulevaisuuden ulosotto-organisaation muodostamista on rakenneuudistuksen valmistelun yhteydessä selvitetty kolmen vaihtoehtoisen mallin pohjalta. Ensimmäisenä vaihtoehtona oli, että lakkautettaisiin nykyisistä 22 ulosottovirastosta ne virastot, joissa on 1—2 kihlakunnanvoutia. Toisessa vaihtoehdossa oli noin 6—11 ulosottovirastoa. Kolmantena vaihtoehtona oli siirtyä yhteen valtakunnalliseen ulosottovirastoon, jonka toimialueena olisi koko maa.

Konkurssi Ulosotto

Ulosotto käynnistyy vain hakijan hakemuksesta. Hakija voi peruuttaa hakemuksensa sekä pyytää täytäntöönpanon rajoittamista. Ulosottomenettely on virallistoimintoista, jolla tarkoitetaan sitä, että ulosottoprosessi etenee ulosottolähtöisesti, eikä asianosaisilla ole lähtökohtaisesti määräämisvaltaa ulosottomenettelyn kulkuun. Toiseksi virallistoimintoisuuteen liittyy se, että ensisijaisesti ulosottomies hankkii ulosottomenettelyssä tarvittavan selvityksen.

Sähköinen Asiointi Ulosotto

Virkamieslain 5 a §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa virkojen siirtäminen ei edellyttäisi virkamiehen suostumusta, jos virka siirtyy virkamiehen oman työssäkäyntialueen sisällä tai hänen työssäkäyntialueelleen. Työssäkäyntialueella tarkoitetaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 1 luvun 9 §:n mukaista aluetta. Henkilön työssäkäyntialue ulottuu 80 kilometrin etäisyydelle hänen tosiasiallisesta asuinpaikastaan.

Pitkäaikainen Ulosotto Merkintä

Valtakunnanvoudinvirastolle kuuluvat operatiivisen johdon ja ohjauksen tehtävät siirrettäisiin lainkäyttöorganisaation hallintoa keskitetysti hoitavalle Ulosottolaitoksen keskushallinnolle. Ulosottolaitosta johtaisi valtakunnanvouti apunaan apulaisvaltakunnanvouti. Heillä olisi ulosottomiehen asema.

Ulosotto Lyhennysvapaa

Esityksellä olisi vaikutuksia pääosin vain ulosottolaitoksen organisaatioon ja ulosottoviranomaisten sisäiseen toimintaan.

Ulosotto Kauhajoki

Ulosottolaitoksen on pystyttävä vastaamaan, ei vain tällä hetkellä tiedossa oleviin kehyspäätöksiin, vaan myös tulevaisuuden mahdollisiin määrärahaleikkauksiin. Toiminnan tehokkuuden ja laadukkaan oikeudenhoidon ylläpitäminen ja edistäminen jatkossakin edellyttää kokonaisvaltaista rakenneuudistusta. Tämä tarkoittaa myös täytäntöönpano-organisaation ja ulosottoasioiden käsittelyketjun uudistamista sekä näiden edellyttämän henkilöstörakenteen muodostamista. Tarvitaan rakenteita, jotka vastaavat taloudellisiin ja toiminnallisiin haasteisiin myös pitemmällä tähtäimellä.