Elatusmaksu

Avioliiton Vaikutus Elatusmaksuun

Asuntolainan Vaikutus Elatusmaksuun


Kansaneläkelaitoksen asiantuntijat totesivat työryhmän kuultavina olleessaan, ettei puite laista ja sen esitöistä voi päätellä 13 §:n velvoittavan Kansaneläkelaitosta. Soveltamisalaa koskevan 2 §:n mukaan lakia sovelletaan kunnissa. Kun elatustuen toimeenpano huhtikuun alussa 2009 siirtyy Kansaneläkelaitokselle, kuntien asianomaisten viranhaltijoiden työnantaja ei muutu, ainoastaan tehtäviä siirtyy kunnilta Kansaneläkelaitokselle. Lain 8 §:n valtiolle siirtyviä tehtäviä koskevat säännökset eivät sido Kansaneläkelaitosta työnantajana. Kansaneläkelaitos tulkitseekin, ettei kyseessä ole liikkeenluovutus.


Edellä mainittuun elatustuen siirto kunnilta Kelalle työryhmän työskentelyyn liittyen Kela lähetti helmikuussa 2007 kunnille kyselyn, jossa kysyttiin muun ohella kunnassa elatustukitehtäviä hoitavan henkilöstön määrää. Kyselyyn saatiin toukokuun loppuun mennessä vastaukset kaikista Manner Suomen kunnista (400). Kyselyn vastausten perusteella elatustukitehtävissä toimii kunnissa nykyisin yhteensä 201 kokopäiväistä työntekijää. Tämän lisäksi elatustukitehtävissä toimivien muiden kuin kokopäiväisten työntekijöiden yhteenlaskettu työpanos on 174 henkilötyövuotta. Elatustuen toimeenpanossa ja elatusavun perinnässä työskentelevän henkilöstön määrä kuluvana vuonna vastaa siten koko valtakunnan tasolla noin 375 henkilötyövuotta.

Elatusmaksu Päivä


Kunta ja palvelurakenneuudistuksesta annettua lakia koskevaan hallituksen esitykseen sisältyvässä taloudellisten vaikutusten arvioinnissa todetaan vuonna 1992 kuntiin tehdyn selvityksen pohjalta, että elatusturvalain toimeenpano vaatii kunnissa noin 400—600 henkilön työpanoksen. Tästä arviolta 2/3 katsottiin menevän elatusapujen perintään. Hallituksen esityksen mukaan työpanoksen kunnissa arvioitiin tästä hieman pienentyneen elatusapuvelan vanhenemissäännöksiä koskevista lain muutoksista ja työssä käytettävän tietotekniikan kehittymisen myötä. Arvio on siten hyvin lähellä edellä mainitussa Kansan eläkelaitoksen kyselyssä tulokseksi saatua henkilöstömäärää.

Elatusmaksu Päivä
Elatusmaksu Suojaosuus

Elatusmaksu Suojaosuus


Vuoden 2008 alusta voimaan tulleessa Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada elatusturvaa koskevia asiakastietoja annetussa laissa (1201/2007) säädetään elatustuen toimeenpanoon ja elatusavun perintään valmistautumiseksi tarvittavien asiakastietojen luovuttamisesta Kansaneläkelaitokselle. Kansaneläkelaitoksen on valmistauduttava uusiin tehtäviinsä ennen vuoden 2009 huhtikuun alussa tapahtuvaa siirtoa muun muassa rakentamalla tietojärjestelmän, johon elatustuen toimeenpanossa ja elatusavun perinnässä tarvittavat asiakastiedot siirretään kunnista. Muun tietojen luovuttamista koskevan lain säädännön nojalla Kansaneläkelaitoksella ei olisi oikeutta saada elatustukea ja elatusavun perintää koskevia asiakastietoja ennen varsi naista tehtävien siirtoa.

Elatusmaksujen Perintä Kela


Kyseinen erillislaki on voimassa siihen saakka, kunnes Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada tarvittavia tietoja elatustuen toimeenpanijana ja elatusavun perinnästä vastaavana viranomaisena säädetään elatusturvaa koskevassa erityislainsäädännössä.

Elatusmaksujen Perintä Kela
Elatusmaksun Hakeminen

Elatusmaksun Hakeminen


Suomalaista elatustukea vastaava järjestelmä kuuluu kaikkien Pohjoismaiden sosiaali- turvajärjestelmiin. Ruotsissa elatustukea vastaavasta etuudesta (underhållsstöd) säädetään elatustukilaissa (Lagen 1996:1030 om un derhållstöd). Etuuden määrä on vuonna 2007 ollut Ruotsissa 1 273 kruunua kuukaudessa. Ruotsissa perhe-etuuksissa toimivaltainen viranomainen on etuuden saajan asuinpaikan vakuutuskassa (försäkringskassa). Elatusavun kotimaanperinnästä vastaa elatusvelvollisen kotipaikan paikallistoimisto. Försä kringskassa on hallinnollisesti yhtenäinen, noin 20 läänintoimistoon ja 240 paikallistoimistoon jakautunut toimielin.

Elatusmaksut Verotuksessa


Tanskassa elatustukea vastaava etuus (fors kudvis udbetaling af bornebidrag) on vuonna 2007 ollut suuruudeltaan 1 063 kruunua kuu kaudessa lasta kohti. Tanskassa elatustuen maksamisesta huolehtii toimivaltainen kunta (handlekommune), mutta elatusavun perintään liittyvät tehtävät hoidetaan keskitetysti.

Elatusmaksut Verotuksessa