Elatusmaksu


Elatustuen maksukäytäntöjen ja lain tulkintatilanteiden yhdenmukaisuuden takaaminen on ollut haastavaa tilanteessa, jossa tuen maksamiseen ja perintään liittyviä tehtäviä hoidetaan yksittäisissä kunnissa. Elatustuen hakijan ja elatusvelvollisen asema on saattanut vaihdella asuinpaikasta riippuen. Osaltaan tähän on vaikuttanut nykyisen lainsäädännön monimutkaisuus ja tulkinnanvaraisuus.


Kunnat joutuvat ylläpitämään omia ATK järjestelmiään elatustuen myöntämiseen ja perintään liittyvissä asioissa. Elatustukea viimeksi myöntänyt kunta joutuu lisäksi tilittämään muille kunnille näiden mahdollisen osuuden elatusvelvolliselta perityistä varoista.

Elatusmaksu Englanniksi


Siirron toimeenpano kunnilta Kansaneläke laitokselle edellyttää erityislainsäädännön muuttamista. Kunta ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa ei vielä ole säädetty tarkemmin esimerkiksi henkilöstön asemasta. Selvintä olisi, että asiasta sisällytettäisiin yksiselitteinen säännös tehtävän siirtoa koske van lainsäädännön voimaantulosäännöksiin.

Elatusmaksu Englanniksi
Elatusmaksu Esimerkki

Elatusmaksu Esimerkki


Elatustuen toimeenpanon siirtyessä Kansaneläkelaitokselle nykyisten yli 400 kunnan sijasta on tarkoituksenmukaista siirtyä elatusapujen perinnässä sähköiseen ulosottomenettelyyn. Ulosottokaaren mukaan ulosottoa voidaan hakea sähköisellä viestillä, joka toimitetaan teknisen käyttöyhteyden avulla ulosoton valtakunnalliseen tietojärjestelmään, jos oikeusministeriö tai sen määräämä on myöntänyt hakijalle luvan siihen (ulosottokaaren 3 luvun 1 §:n 3 kohta).

Elatusmaksu Ikä


Ulosottokaaren mukaan ulosottohakemukseen on pääsääntöisesti liitettävä ulosottoperuste alkuperäisenä. Täytäntöönpano voidaan toimittaa jäljennöksen tai telekopion perusteella, jos ulosottomies katsoo, ettei useampikertaisen perinnän vaaraa ole. Tietojärjestelmähakija saa toimittaa ulosottoperustetta koskevat tiedot sähköisenä viestinä, jos se sallitaan asianomaisessa luvassa (ulosotto kaaren 3 luvun 5 §:n 1 momentti). Oikeusministeriö voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella myöntää Kansaneläkelaitokselle tietojärjestelmähakijan luvan ja tässä luvassaan vapauttaa Kansaneläkelaitos alkuperäisen ulosottoperusteen lähettämisestä. Alku peräinen peruste on kuitenkin aina tarvittaessa tai erikseen pyydettäessä toimitettava.

Elatusmaksu Ikä
Elatusmaksu Ikäraja

Elatusmaksu Ikäraja


Indeksilaki kaipaa uudistamista. Laki on ollut voimassa perusteiltaan muuttumattomina vuodesta 1967 lukien. Elatusapujen ja elatustuen indeksikorotukset perustuvat voimassa olevan lain mukaan harvinaiseen, ainoastaan tätä tarkoitusta varten laskettavaan vuoden 1938 elinkustannusindeksiin. Tarkoituksenmukaisempaa olisi sitoa korotukset yleisemmin käytettävään ja siten myös asian osaisten itsensä helpommin seurattavaan indeksiin. Indeksilain esitöiden mukaan (HE 113/1966 vp) lain tärkeimpänä tavoitteena oli luoda sellainen järjestelmä, jonka avulla elatusavut viivytyksettä ja mahdollisimman yksinkertaisin laskutoimituksin voitiin korottaa tapahtunutta elinkustannusten nousua vastaavasti. Valittu prosenttiluku vastasi suurin piirtein elinkustannusten vuotuista nousua (5,4 %) lakiehdotuksen antamista edeltäneiden viidentoista vuoden aikana.

Elatusmaksu Indeksi


Viime vuosikymmenen aikana elinkustannusindeksin vuosittainen nousu on kuitenkin jäänyt huomattavasti alle viiden prosentin. Indeksikorotuksia on 2000luvun aikana tehty elatustukeen ainoastaan kolme kertaa, viimeksi vuoden 2007 alussa. Niin kutsutun yliheittosäännön vuoksi ensimmäisen indeksikorotuksen tekemiseen on saattanut elatusavun osalta kulua nykyisen alhaisen inflaation ja viiden prosentin kynnyksen aikana jopa seitsemän vuotta. Yliheittosääntö ei kuitenkaan koske elatustukea, vaan elatustuen täyttä määrää nostetaan jokaisen indeksikorotuksen yhteydessä. Tästä syystä elatusavun määrä jää epätarkoituksenmukaisesti jälkeen elatustuen määrästä.

Elatusmaksu Indeksi