Elatusmaksu

Risto Elatusmaksu

Elatusmaksu Maksupäivä


Elatusapuvelat olivat olleet jo aiemminkin viivästyskorollisia. Korkolain voimaan tullessa vuoden 1983 alusta myös lasten elatusavut tulivat viivästyskorollisiksi. Jo vuoden kuluttua, vuoden 1984 alussa viivästys korosta luovuttiin, koska korkolain säännösten toteuttaminen määräajoin maksettavien elatusapujen osalta oli käytännössä osoittautunut lähes mahdottomaksi. Lakivaliokunnan asiaa koskevassa mietinnössä (LaVM 3/1983 vp) todettiin, että tämä johtui useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta, mm. siitä, että elatusapua ei läheskään aina makseta velvoitteen mukaisesti oikeana eräpäivänä oikean suuruisena ja lisäksi elatustuen saaminen vaikeuttaa pääoman ja koron laskemista. Elatusapujen korollisuuden oli myös todettu vaarantavan itse pääomavelan perimisen johtuen muun muassa ulosoton etuoikeuksia koskevista säännöksistä ja siitä, että maksu lasketaan ensisijassa koron maksuksi.


Elatusapulakiin sisältyvät elatusturvalakia asiallisesti vastaavat säännökset elatusapuvelan vanhentumisesta. Määräajoin suoritettava elatusapu ja sille laskettava viivästyskorko on perittävä elatusvelvolliselta viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona elatusapu on erääntynyt. Muutoin oikeus maksun saamiseen on menetetty. Kertamaksuna suoritettava elatusapu ja sille laskettava viivästyskorko on perittävä vastaavasti viiden vuoden kuluessa siitä, kun elatusapu on erääntynyt maksettavaksi ja viimeistään viidessä vuodessa siitä, kun elatusavun saaja on tullut täysi-ikäiseksi. Poikkeuksena tämän jälkeenkin elatusapu ja viivästyskorko saadaan periä sen panttina olevasta omaisuudesta tai ulosmitatuista varoista tai konkurssi pesään kuuluvasta omaisuudesta taikka niistä varoista, joista julkisessa haasteessa ilmoitetut saamiset on suoritettava.

Elatusmaksu Mihin Ikään Asti


Muun muassa elatusavun ja tuen indeksikorotuksista säädetään eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin annetussa laissa (660/1966), jäljempänä indeksilaki. Indeksikorotukset lasketaan mainitun lain mukaisesti elinkustannusindeksin (1938:8– 1939:7=100) muutoksen perusteella siten, että kyseessä olevat elatusavut ja –tuet nousevat aina niin monta täyttä viittä prosenttia kuin elinkustannusindeksi on edellisen tarkistuksen jälkeen muuttunut. Elatusavut ja –tuet tarkistetaan kunkin kalenterivuoden loka kuun indeksiluvun perusteella ja lukua verrataan edellistä muutosta vastaavaan indeksilukuun. Jos tarkistus johtaa korotukseen, muutos tulee voimaan seuraavan vuoden alusta lukien.

Elatusmaksu Mihin Ikään Asti
Elatusmaksu Minimi

Elatusmaksu Minimi


Elinkustannusten muutokset laskee ja elatusapujen korottamisesta päättää indeksilain mukaan kunkin vuoden marraskuun aikana sosiaali- ja terveysministeriö. Indeksikorotukset tai –alennukset seuraavat suoraan laista, eikä muutokselle tarvitse hakea viran omaisen vahvistusta. Elatusapua voidaan vaatia suoraan sen määräisenä, mihin indeksimuutos johtaa. Elatusvelvollinen ei myöskään voi vedota siihen, ettei hän tiennyt korotuksesta. Vaikka elatusavun indeksikorotus (tai alennus) ei edellytä viranomaistoimenpiteitä, kunnan toimielimen on pyydettäessä merkittävä korotusmäärät elatussopimuksiin ja tuomioihin. Jos elatusapuasiakirja on kunnan toimielimen tai ulosottoviranomaisen hallussa, on heidän tehtävä korotusmerkinnät viran puolesta. Jos elatusapuasiakirja on lastenvalvojan hallussa, on tämän viivytyksettä esitettävä se kunnan toimielimelle korotuksen merkitsemistä varten.

Elatusmaksu Oikeudenkäyntikulut


Indeksilaki sisältää erityissäännöksen ulkomailla tapahtuvaa elatusavun perintää koskien. Tuomioistuimen on hakemuksesta vahvistettava elatusavun korotettu määrä ja korottamisajankohta, jos se voi olla tarpeen elatusavun perimiseksi vieraassa valtiossa.

Elatusmaksu Oikeudenkäyntikulut
Elatusmaksu Oikeuteen

Elatusmaksu Oikeuteen


Indeksilain niin kutsuttu yliheittosääntö korostaa Suomessa omaksuttua hitaan indeksi muutosten seuraamisen järjestelmää. Säännön (mainitun lain 2 §:n 3 momentti) mukaan elatusapua, jonka määrä on sopimuksella tai tuomiolla vahvistettu viimeisen korottamisajankohdan jälkeen, ei muuteta vielä seuraavalla korotuskerralla, vaikka indeksikorotus elatusapuihin muuten tulisikin, vaan vasta sitä seuraavalla kerralla. Yliheittosääntö koskee sekä uusia, ensimmäistä kertaa vahvistettuja elatusapuja että vanhoja, muutettuna vahvistettuja sopimuksia. Yliheittosääntö ei kuitenkaan koske elatustukea, joten elatustuen täyttä määrää nostetaan jokaisen indeksi korotuksen yhteydessä.

Elatusmaksu Opiskeluajalta


Ulosottolaki (37/1895) on kumottu 1 päivänä tammikuuta 2008 voimaan tulleella ulosottokaarella (705/2007). Ulosottokaareen sisältyy joitakin elatusavun perintää koskevia erityissäännöksiä, joita uudistettiin jo edellä mainitun elatusavun perintää koskevan uudistuksen yhteydessä. Vuoden 1999 alusta lukien parannettiin mahdollisuutta periä saatava elatusvelvollisen palkasta poistamalla kolmen vuoden rajoitus elatusavun ulosotosta. Lisäksi elatusavun etuoikeutta parannet tiin suhteessa elatusvelvollisen muihin velkojiin. Elatusapujen perintä on ulosottokaaren mukaan tavanomaista ankarampaa. Jos perinnässä on kuukausittain erääntyvä elatusapu, ulosmitata voidaan säännönmukaista määrää suurempi osuus (ulosottokaari 4 luku 54 §) velallisen nettotulosta, jos se on tarpeen palkan maksukautta vastaavan elatusavun suorittamiseksi. Velalliselle on kuitenkin aina jätettävä kolmasosa palkasta eikä suoja osuutta (yksin asuvalla 597 euroa kuukaudessa vuonna 2008) saa ulosmitata. Vapaa kuukausia velalliselle, jolta peritään elatusapuja, voidaan myöntää vain painavista syistä.

Elatusmaksu Opiskeluajalta