Uusi kansainvälinen elatusapujen perintää koskevan yleissopimus, jolla on tarkoitus tulevaisuudessa korvata vuoden 1956 New Yorkin sopimus sekä Haagin vuonna 1958 ja 1973 tehdyt sopimukset, on allekirjoitettu marraskuussa 2007. Lisäksi ollaan valmistelemassa uutta neuvoston asetusta toimivallasta, sovellettavasta laista, tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa. Asetus korvaisi jatkossa edellä mainitut asetukset (EY) N:o 44/2001 sekä (EY) N:o 805/2004.
Pohjoismaiden kesken on lisäksi solmittu sopimus elatusavun perimisestä pakkotoimin (SopS 8/1963). Keskusviranomaisena tässä asiassa Suomessa toimii oikeusministeriö. Eräistä elatusapua koskevista kansainvälis- yksityisoikeudellisista kysymyksistä on lisäksi säädetty laissa eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista (379/ 1929).
Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on tehty vuonna 2006 elatusvelvollisuuden täytäntöönpanoa koskeva sopimus, joka on tullut voimaan vuonna 2007. Sopimuksen tavoitteena on luoda yhdenmukainen ja tehokas järjestely elatusvelvollisuuden toimeenpanolle, elatusapupäätösten tunnustamiselle ja vanhemmuuden vahvistamiselle.
Venäjä ei ole liittynyt edellä mainittuihin yleissopimuksiin. Suomen ja Venäjän välillä on voimassa kahdenvälinen oikeusapusopimus siviili, perhe ja rikosasioissa (SopS 48/1980), mutta tämä sopimus ei sisällä määräyksiä elatusapuasioissa. Suomi tunnustaa kansallisen lainsäädännön perusteella myös Venäjällä tehdyt elatusapupäätökset. Perintä Venäjältä ei ole kuitenkaan Venäjän lainsäädännön mukaan mahdollista ilman sopimus perustetta. Muita merkittäviä sopimuksettomia maita elatusavun perinnän kannalta ovat Japani, EteläAfrikka ja Kanadan provinssit Ontariota lukuun ottamatta.
Ulkoasiainministeriössä on perustettu työ ryhmä käsittelemään mahdollista keskusviranomaistehtävien siirtoa ulkoasiainministeriöstä oikeusministeriöön sekä viranomaisten välistä tehtävänjakoa perintäkysymyksissä.
Elatustuen maksukäytäntöjen ja lain tulkintatilanteiden yhdenmukaisuuden takaaminen on ollut haastavaa tilanteessa, jossa tuen maksamiseen ja perintään liittyviä tehtäviä hoidetaan yksittäisissä kunnissa. Elatustuen hakijan ja elatusvelvollisen asema on saattanut vaihdella asuinpaikasta riippuen. Osaltaan tähän on vaikuttanut nykyisen lainsäädännön monimutkaisuus ja tulkinnanvaraisuus.
Kunnat joutuvat ylläpitämään omia ATK järjestelmiään elatustuen myöntämiseen ja perintään liittyvissä asioissa. Elatustukea viimeksi myöntänyt kunta joutuu lisäksi tilittämään muille kunnille näiden mahdollisen osuuden elatusvelvolliselta perityistä varoista.