Elatusmaksu

Kela Elatusmaksu Vapautus

Vapautus Elatusmaksuista


Elatustukilaki vastaisi suurelta osin sisällöllisesti elatusturvalakia. Merkittävimmät muutokset aiheutuisivat toimeenpanijan vaihtumisesta kunnista Kansaneläkelaitokseksi. Elatustuen rahoitusvastuu siirtyisi valtiolle. Elatustukilaissa säädettäisiin myös Kansan eläkelaitoksen oikeudesta saada elatustukea ja elatusavun perintää koskevia tietoja.


Vuodelta 1966 peräisin oleva laki eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin ehdotetaan kumottavaksi ja korvattavaksi uudella lailla. Laissa tarkoitettuja elatusapu ja, korvauksia ja elatustukea korotettaisiin vuosittain elinkustannusindeksin muutoksen mukaisesti. Siten nykyisestä viiden prosentin korottamisen kynnyksestä luovuttaisiin. Indeksikorotus koskisi nykyisestä poiketen myös edellisen korotuksen jälkeen tehtyjä uusia elatusapusopimuksia tai päätöksiä.

Yksinhuoltajuus Ja Elatusmaksut


Lapsen oikeus elatustukeen ehdotetaan ratkaistavaksi kotikuntalain sijasta asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain mukaan. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, kansaneläkelakia, yrittäjän eläkelain voimaanpanosta annettua lakia ja maatalousyrittäjän eläkelain voimaanpanosta annettua lakia siten, että niiden mukaiset lapsikorotukset maksetaan suoraan Kansaneläkelaitokselle siltä ajalta, jolta se maksaa lapselle elatustukea elatusavun suorittamisen laiminlyönnin perusteella. Elatustuen toimeenpano ja elatusavun perintä siirtyisivät Kansaneläkelaitokselle mainitusta päivästä lukien.

Yksinhuoltajuus Ja Elatusmaksut
Asumistuki Elatusmaksu

Asumistuki Elatusmaksu


Kunta ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007), jäljempänä myös puitelaki, ja sitä koskevan hallituksen esityksen (HE 155/2006) mukaisesti elatustuen toimeenpanoon liittyvät tehtävät siirretään kunnilta Kansaneläkelaitokselle. Tehtävien siirroista kunnilta valtiolle säädetään mainitun lain 8 §:ssä, jonka mukaan valtion järjestettäväksi ja rahoitettavaksi siirretään elatusturvalaissa (671/1998) säädetyt tehtävät, ei kuitenkaan toimenpiteitä elatusvelvollisuuden vahvistamiseksi. Kansaneläkelaitokselle siirtyvät siten muun muassa elatustuen myöntämistä ja maksamista sekä elatusavun perintää koskevat tehtävät. Lain 8 §:n mukaan tehtävien siirron on tarkoitus tapahtua viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2009.

Asumusero Ja Elatusmaksut


Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 2 päivänä marraskuuta 2006 työryhmän valmistelemaan elatustuen toimeenpanon siirtoa ja sen edellyttämiä lainsäädäntömuutoksia. Työryhmän tehtävänä on myös selvittää siirrosta aiheutuvat hallinto ja toimeenpanokustannukset sekä rahoitusvastuiden jakautuminen. Lisäksi tehtävänä on selvittää muutoksen vaikutus henkilöstön asemaan. Työryhmä koostuu sosiaali- ja terveysministeriön, Kansaneläkelaitoksen, Helsingin ja Järvenpään kaupunkien, Suomen Kuntaliiton, oikeusministeriön sekä sisäasiainministeriön edustajista. Työryhmä on kuullut useita asiantuntijoita.

Asumusero Ja Elatusmaksut
Avioero Elatusmaksu Laskuri

Avioero Elatusmaksu Laskuri


Edellä mainittu Elatustuen siirto kunnilta Kelalle –työryhmän toimikausi päättyy vuoden 2008 lopussa. Työryhmä on päätynyt ehdottamaan kokonaan uuden elatustukilain säätämistä ja useiden siihen liittyvien lakien muuttamista. Esitys elatustukilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi perustuu työryhmän ehdotuksiin ja saatuihin lausuntopalautteisiin. Työryhmä on todennut elatustuen toimeenpanon osalta puitelaissa määritellyn siirtoajankohdan käytännön syistä mahdottomaksi ja päätynyt tästä syystä esittämään siirron ajankohdaksi 1 päivää huhtikuuta 2009.

Avohuollon Sijoitus Elatusmaksu


Vuoden 1999 alussa voimaan tulleessa elatusturvalaissa säädetään kunnan varoista lapselle maksettavasta elatustuesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä elatusavun perimiseksi. Lisäksi siinä säädetään kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen oikeudesta ryhtyä toimenpiteisiin elatusavun vahvistamiseksi ja muuttamiseksi.

Avohuollon Sijoitus Elatusmaksu