Elatusmaksu

Elatusmaksun Suuruus

Elatusmaksu Takautuvasti Ilman Sopimusta


Kansaneläkelaitoksella olisi ehdotuksen mukaan elatustukilain perusteella oikeus saa da salassapitosäännösten ja muiden tietojen saantia koskevien rajoitusten estämättä etuusasian käsittelyssä ja ratkaisemisessa sekä muutoin lain toimeenpanossa välttämättömiä tietoja eri viranomaisilta ja muilta tahoilta. Kansaneläkelaitoksella olisi myös oikeus saada mainittuja tietoja teknisen käyttöyhteyden avulla henkilön suostumuksesta riippumatta. Erillislaki Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada elatusturvaa koskevia asia kastietoja (1201/2007), joka säädettiin elatus tuen siirtämiseen valmistautumiseksi, voidaan samassa yhteydessä kumota tarpeettomana.


Kunta ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 13 §:n 2 momentin mukaan mainitussa laissa tarkoitetut uudelleenjärjestelyt, jotka johtavat henkilöstön työnantajan vaihtumiseen, katsotaan liikkeenluovutukseksi. Lakiesityksen perustelujen mukaan kunta ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä toteutettaviin työnantajan vaihtumista merkitseviin uudelleenjärjestelyihin sovellettaisiin liikkeenluovutussäännöksiä riippumatta siitä, täyttyvätkö työsopimuslaissa (55/2001) ja kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa (304/2003) liikkeenluovutukselle säädetyt kriteerit.

Elatusmaksu Vähennykset


Säännöksiä liikkeenluovutuksesta on tarkoitus kuitenkin soveltaa vain todella siirtyvään henkilöstöön. Henkilöstön siirtymisen oikeudellisena perusteena ei siten ole kunnalta valtiolle siirrettävän tehtävän siirto (liikkeenluovutus), vaan siirtymisestä säädetään erityislailla. Siirtyvän henkilöstön määrä ratkaistaan siirtyvän tehtävän edellyttämien henkilöstötarpeiden mukaisesti kussakin siirtotapauksessa erikseen siten kuin siirtymisestä on kyseessä olevassa erityislaissa säädetty. Siirtyvän henkilöstön on oltava määrältään ja laadultaan oikein mitoitettu suhteessa valtiollistettaviin toimintoihin ja niiden hoitamiseksi vastaanottavassa organisaatiossa valtiolla tarvittavan henkilöstövoimavaran mää rään.

Elatusmaksu Vähennykset
Elatusmaksu Wikipedia

Elatusmaksu Wikipedia


Kunnista mahdollisesti valtion palvelukseen siirtyvän henkilöstön osalta liikkeen luovutuskäsitteen soveltamiseen liittyy ongelmia muun muassa siksi, että valtion virkamieslakiin (750/1994) ei sisälly liikkeen luovutussäännöksiä. Näin ollen liikkeen luovutussäännöksiä ei voida suoraan soveltaa siirrettäessä tehtäviä ja mahdollisesti henkilöstöä kunnilta valtiolle. Puitelain hallituksen esityksessä ei myöskään suoraan todeta mitään mainittujen säännösten soveltamisesta kunnilta valtiolle siirtyvien tehtävien yhteydessä. Tämän vuoksi tehtävien siirtoa koskevassa laissa on säädetty erikseen siirtyvän henkilöstön oikeuksista niin, että oikeudet mahdollisimman pitkälle vastaavat siirtyvän henkilöstön oikeuksia liikkeenluovutustapa uksissa.

Elatusmaksuista Sopiminen


Kansaneläkelaitokseen siirtyvät henkilöt otetaan työsuhteisiin tehtäviin. Kun henkilöt on otettu työsuhteeseen, palvelussuhteen päättämisen perusteet määräytyvät työsopimuslain säännösten perusteella.

Elatusmaksuista Sopiminen
Elatusmaksujen Vähennys Verotuksessa

Elatusmaksujen Vähennys Verotuksessa


Liikkeenluovutuksesta poiketen siirtyvän henkilöstön palvelussuhteen ehdot määräytyisivät vastaanottavassa organisaatiossa voimassa olevien työehtosopimusten perusteella siirtymähetkestä alkaen sopimusten soveltamisalan mukaisesti. Tämä koskisi myös siirtyvän henkilöstön palkkauksen perusteita. Kunnissa voimassa olevien virka ja työehto sopimusten ei ole perusteltua siirtyä sovellettavaksi valtion organisaatiossa.

Elatusmaksun Tarkoitus


Liikkeenluovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista palvelussuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle työnantajalle. Henkilöstön erääntyneet palkkaetuudet ja muut etuudet, esimerkiksi oikeus vuosilomaan, sitovat uutta työnantajaa työnantajan vaihtumisen jälkeen. Jotta puitelain 13 §:n 2 momentissa säädettyjä velvoitteita vastaavat oikeudet ja velvollisuudet mahdollisimman pitkälle tulisivat täytetyksi siirrettäessä tehtäviä kunnilta valtiolle, tässä esityksessä ehdotetaan säädettäväksi siirrettävän henkilöstön palvelussuhteen jatkumisesta ns. vanhoina työntekijöinä. Samoin ehdotetaan säädettäväksi siitä, että siirtyvä henkilöstö säilyttää siirtymähetkellä euromääräisen palkkansa.

Elatusmaksun Tarkoitus