Elatusmaksu

Elatusmaksu Laskuri

Isä Ei Maksa Elatusmaksuja


Vuoden 1999 alussa voimaan tulleessa elatusturvalaissa säädetään kunnan varoista lapselle maksettavasta elatustuesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä elatusavun perimiseksi. Lisäksi siinä säädetään kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen oikeudesta ryhtyä toimenpiteisiin elatusavun vahvistamiseksi ja muuttamiseksi.


Elatusturvalaki täydentää lapsen elatuksen suojaa tilanteissa, joissa lapsi ei saa elatusta molemmilta vanhemmilta. Kun laki lapsen elatuksesta (704/1975), jäljempänä elatusapulaki, säätää, että molemmat vanhemmat ovat vastuussa lapsen elatuksesta, takaa elatusturvalaki oikeuden julkisista varoista maksettavaan elatustukeen myös sellaiselle lapselle, jolla ei ole oikeudellista isää lainkaan. Elatusturvalaki tuo lapselle oikeuden kunnan maksamaan elatustukeen myös silloin, kun elatusvelvollinen on laiminlyönyt vahvistetun elatusavun maksamisen.

Paljonko Elatusmaksua Yhdestä Lapsesta


Elatusturvalain mukaisista tehtävistä huolehtii pääsääntöisesti lapsen kotikunnan sosiaalihuoltolain (710/1982) 6 §:ssä tarkoitettu monijäseninen toimielin, jäljempänä toimielin.

Paljonko Elatusmaksua Yhdestä Lapsesta
Elatusmaksu Nollasopimus

Elatusmaksu Nollasopimus


Elatusturvajärjestelmän piiriin kuuluvat Suomessa asuvat alle 18vuotiaat lapset. Suomessa asuminen ja lasten kotikunta mää räytyy kotikuntalain (201/1994) mukaan. Elatustuen maksamisen edellytyksistä säädetään elatusturvalain 5 §:ssä.

Elatusmaksun Suuruus


Elatustukea ei kuitenkaan lain 6 §:n mukaan makseta, jos 1) lapsi asuu elatusvelvollisen luona, 2) elatusvelvollinen on kuollut tai 3) lapsi kykenee itse elättämään itsensä. Elatustukea ei makseta niiltä kuukausilta, joina lapsi on kunnan kustannuksella hoidettavana laitos tai perhehoidossa.

Elatusmaksun Suuruus
Elatusmaksut Takautuvasti

Elatusmaksut Takautuvasti


Täysimääräinen elatustuen määrä vuonna 2008 on 129,91 euroa kuukaudessa lasta kohden. Kun elatustuen myöntämisperusteena on se, että elatusapu on vahvistettu tuen määrää alhaisemmaksi elatusvelvollisen puutteellisen elatuskyvyn vuoksi, elatustukena maksetaan edellä mainitun elatustuen määrän ja vahvistetun elatusavun erotus.

Kela Elatusmaksu


Elatustukea voivat hakea lapsen huoltaja tai lapselle määrätty edunvalvoja. Myös muu henkilö, jonka hoidossa lapsi tosiasiallisesti on, on oikeutettu hakemaan tukea. Hakemuksen voi tehdä myös 15 vuotta täyttänyt itsenäisesti asuvat lapsi. Muun kuin huoltajan tekemän elatustukihakemuksen johdosta on kuultava huoltajaa. Jos tukea haetaan elatusavun suorittamisen laiminlyönnin perusteella, kunnan toimielimen on viipymättä annettava hakemus tiedoksi elatusvelvolliselle ja varattava hänelle tilaisuus selityksen antamiseen. Tuki voidaan kuitenkin myöntää kuulemattakin, jos elatusvelvollisen olin paikkaa ei ole voitu selvittää.

Kela Elatusmaksu