Huostaanotto


Ellei lastensuojelulaissa toisin säädetä, muissa asioissa muutoksenhakuun sovelletaan sosiaalihuoltolain ja hallintolainkäyttölain säännöksiä. Viranhaltijoiden päätöksiin, jotka koskevat esimerkiksi lastensuojelulain 7 luvussa säädetyn avohuollon tai 12 luvussa säädetyn jälkihuollon järjestämistä, haetaan siten oikaisua ensin sosiaalihuollosta vastaavalta toimielimeltä. Vasta toimielimen asiassa tekemästä päätöksestä voidaan valittaa hallinto-oikeuteen. Oikaisuvaatimusmenettely on käytössä myös toimeentulon ja asumisen turvaamista ja tiettyyn yksityiskotiin sijoittamisen kieltoa koskevissa asioissa.


Hallinto-oikeuden päätökseen saa lastensuojelulain 92 §:n 1 momentin mukaan hakea muutosta ilman valituslupaa valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, kun kyse on lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoa, huostassapidon lakkaamista, yhteydenpidon rajoittamista, lupaa lapsen tutkimiseen, toimeentulon ja asumisen turvaamista, jälkihuoltoa ja tiettyyn yksityiskotiin sijoittamisen kieltoa koskevasta päätöksestä. Sen sijaan muutoksenhaussa kuntien välistä lastensuojelun järjestämis- ja kustannusvastuuta koskevista hallinto-oikeuden päätöksistä edellytetään valituslupa. Valitusoikeus edellä mainituista asioista on asianosaisilla sekä sillä viranomaisella, joka on tehnyt päätöksen tai hakemuksen.

Kiireellinen Sijoitus Laki


Muista hallinto-oikeuden lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua koskevista päätöksistä ei voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituskielto korkeimpaan hallinto-oikeuteen koskee myös hallinto-oikeuden asian käsittelyn aikana tekemää päätöstä, jolla muutoksenhaun alaisen päätöksen täytäntöönpano on kielletty tai keskeytetty. Hallinto-oikeuden oikeudenkäynnin aikana antamaan väliaikaiseen määräykseen lapsen olinpaikasta, hoidosta ja kasvatuksesta ei myöskään saa lastensuojelulain mukaan erikseen hakea muutosta valittamalla.

Kiirellinen


Eduskunta on hyväksynyt 19 päivänä helmikuuta 2019 uuden lain oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (hallintoprosessilaki), joka kumoaa voimassa olevan hallintolainkäyttölain (586/1996). Uuden hallintoprosessilain voimaantulon myötä valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen muuttuu valitusluvanvaraiseksi. Poikkeuksista tähän tulisi säätää erikseen laissa. Valituslupajärjestelmä säilyy muutoin nykyisellään eli korkeimman hallinto-oikeuden on myönnettävä valituslupa, jos asiassa täyttyy jokin laissa säädetty valituslupaperuste.

Väliaikainen Huostaanotto


Valituslupaperusteet säilyvät uudessa laissa ennallaan. Valitusluvan myöntämisen perusteena voi olla prejudikaatti- eli ennakkopäätösperuste, kun lainsäädännön tulkinta- ja soveltamiskäytännön yhdenmukaisuus ja ohjaaminen sitä edellyttävät. Valituslupa on myönnettävä myös, jos asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen ilmeisen virheen vuoksi tai jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy. Tällainen syy voi olla esimerkiksi asian taloudellinen tai muu erityisen suuri merkitys valittajan oikeusturvan tai yleisen edun kannalta.

Pyhäranta Sosiaalitoimi


Valituslupajärjestelmän käyttöalan laajentamisen katsotaan mahdollistavan sen, että korkein hallinto-oikeus voi keskittyä nykyistä paremmin vaativiin oikeuskysymyksiin ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseen. Valituslupasääntelyn katsotaan myös edistävän osaltaan korkeimman hallinto-oikeuden mahdollisuuksia turvata oikeudenkäynnin viivytyksettömyys asioissa, joissa on tärkeää saada ylimmän oikeusasteen ratkaisu (HE 29/2018 vp, s. 221).

Huostaanoton Lopettaminen


Muussa laissa olevat yleisviittaukset hallintolainkäyttölakiin tarkoittavat uuden hallintoprosessilain 127 §:n mukaan viittausta tähän uuteen lakiin. Näin ollen uuden lain valituslupasäännös koskee myös kaikkia lastensuojelulain 92 §:n 1 momentissa tarkoitettuja asioita, sillä kyseisen säännöksen mukaan muutoksenhaku säännöksessä tarkoitetuissa asioissa määräytyy hallintolainkäyttölain mukaan. Hallintoprosessilain voimaantulon myötä valituslupa vaaditaan myös hallinto-oikeuden ensimmäisenä asteena antamista tahdonvastaista huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoon sijoittamista koskevista ratkaisuista sekä lapsen tutkimista koskevissa asioissa.