Velkajärjestely

Avoliitto Velkajärjestely

Velkajärjestely

Artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että velkojien ei anneta pidättyä suorituksesta tai irtisanoa, nopeuttaa tai millään muulla tavoin muuttaa tällaisia täyttämättä olevia sopimuksia velallisen vahingoksi sellaisen sopimuslausekkeen nojalla, jossa määrätään tällaisista toimenpiteistä, yksinomaan sillä perusteella että

Artiklan 8 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat myös säätää, että direktiivin mukaiset ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteet ovat käytettävissä myös velkojien ja työntekijöiden edustajien pyynnöstä velallisen suostumuksella. Jäsenvaltiot voivat rajoittaa tämän velallisen hyväksyntää koskevan vaatimuksen tilanteisiin, joissa velalliset ovat mikro- ja pk-yrityksiä.

tarvittaessa yleiset kokonaisvaikutukset työpaikkoihin, kuten irtisanomiset, lyhennetty työaika tai muut vastaavat; (yrityssaneerauslain 42 §:n 1 momentin 3 kohta)

Yrityssaneerauslain 33 §:n 2 momentin mukaan velallisen on pidettävä saneerausvelan vakuutena oleva, perintäkiellon piiriin kuuluva omaisuus asianmukaisesti vakuutettuna vahingon varalta.

Direktiivi jättää jäsenvaltioille jonkin verran kansallista liikkumavaraa. Jäsenvaltioiden valittavaksi jää, pannaanko saneerausta koskevan II osaston vaatimukset täytäntöön olemassa olevaa saneerausmenettelyä hyödyntäen vai esimerkiksi luomalla kokonaan uusi menettely. Direktiivin III osaston vaatimukset veloista vapautumisesta voidaan puolestaan toteuttaa joko konkurssimenettelyyn liitännäisinä tai erillisen veloistavapautumismenettelyn puitteissa. Direktiivi jättää monissa yksityiskohdissa kansallista liikkumavaraa, mikä ei kuitenkaan poista haasteita sovitettaessa sääntelyä kansalliseen järjestelmään.

Tieto siitä, monelleko konkurssiin asetetulle velalliselle oli vahvistettu saneerausohjelma varhaisessa saneerausmenettelyssä, on mahdollista yhdistellä Tilastokeskuksen keräämistä tiedoista. Tämä vaatii erillisiä yrityskohtaisia hakuja.

Velkajärjestely Ja Veronpalautus

Velkajärjestelytyöryhmän tehtäväksi annettiin valmistella direktiivin edellyttämät ja hallitusohjelman tavoitteita toteuttavat muutokset yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevaan lainsäädäntöön. Työn tavoitteeksi asetettiin erityisesti nopeuttaa konkurssin tehneiden yrittäjien pääsyä velkajärjestelyyn. Työryhmässä oli oikeusministeriön lisäksi edustus Varsinais-Suomen käräjäoikeudesta, Suomen Asianajajaliitosta, Finanssiala ry:stä, Suomen Yrittäjät ry:stä, Velkaneuvonta ry:stä ja Suomen Perimistoimistojen Liitto ry:stä sekä pysyvä asiantuntija Satakunnan oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnasta. Työryhmä kokoontui mietinnön valmistumiseen mennessä 19 kertaa. Työryhmä kuuli työnsä aikana Verohallinnon johtavaa asiantuntijaa Seija Kareista sekä kehityspäällikkö Jari Leskistä Yritys-Suomi Talousapu-palvelusta (Etelä-Savon ELY-keskus/Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus).

Velkojien etua loukkaavia velallisen toimia voivat olla erilaiset omaisuudensiirrot tai välikättä käyttäen tehdyt järjestelyt, joiden tarkoituksena on turvata velallisen elintaso korkeana ja minimoida velkojille tulevat maksusuoritukset. (HE 180/1996 vp s. 22)

Artiklan 4 kohdassa ei poikkeusperusteena erikseen mainita tilannetta, jossa velallinen on vasta esitutkinnassa tai syytteessä rikoksesta, josta saattaa seurata maksuvelvollisuus, tai jossa velallinen on jo tuomittu rikoksesta, mutta maksuvelvollisuutta koskevaa kysymystä ei ole vielä ratkaistu. Toisaalta artiklan 4 kohdan luetteloa ei ole tarkoitettu tyhjentäväksi. Edellä esitetysti myös 10 §:n 2 kohdan säännös on perusteltu yleisen yhteiskuntamoraalin ylläpitämiseksi. Erityisesti silloin kun kysymys on velallisen epärehellisyydestä tai muusta velallisen rikoksesta, ei velkajärjestelyä yleensä voida myöntää ennen kuin rikosasia ja siitä johtuva maksuvelvollisuus on lainvoimaisesti ratkaistu. Toisaalta esitutkinnan vireilläolo tai velallisen syytteeseen asettaminen ei aiheuta velkajärjestelyn estettä, jos epäillystä rikoksesta ei voi seurata maksuvelvollisuutta tai jo etukäteen on ilmeistä, että säännöksessä edellytetty kokonaisharkinta johtaa velkajärjestelyn myöntämiseen. (HE 83/2014 vp s. 52) Käytännössä 10 §:n 2 kohdan esteperustetta on sovellettu melko harvoin. Jos velkajärjestelyhakemus on hylätty 2 kohdan nojalla ja velallista vastaan nostetut syytteet hylätään tai vahingonkorvausta ei tuomita maksettavaksi, velallinen voi hakea velkajärjestelyä uudelleen rikosasian tultua lainvoimaiseksi.

Velkajärjestely Helsinki

Direktiivin 9 artiklassa säädetään oikeudesta toimittaa uudelleenjärjestelyohjelma ja oikeudesta äänestää siitä, velkojien jakamisesta ryhmiin ja uudelleenjärjestelyohjelman hyväksymisestä. Artiklan perusperiaatteena on, että kaikilla osapuolilla, joihin ohjelma vaikuttaa, on oikeus äänestää siitä. Äänestystä varten suoritetaan ryhmäjako, jonka vähimmäisvaatimuksena on, että vakuudellisten ja vakuudettomien saatavien velkojat äänestävät omana ryhmänään. Lainkäyttö- tai hallintoviranomaisen on tutkittava äänestysoikeus ja ryhmäjako. Ohjelma hyväksytään, kun sitä kannattaa kansallisen lainsäädännön mukaan määräytyvä enemmistö. Työryhmän mietintöön (s. 59−66) sisältyy kattava selvitys artiklan sisällöstä ja säännösten suhteesta kansalliseen lainsäädäntöön. Sen mukaan direktiivistä ei aiheudu tarvetta muuttaa yrityssaneerauslakia.

Mitä tulee ensiksi yrityssaneerauslain vaatimukseen siitä, että kaikkien puolesta äänestäneiden velkojien saatavat edustavat vähintään viidennestä kaikkien tunnettujen velkojien saatavista, lähtökohtana tulee huomata, että 11 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta asettaa jäsenvaltioille vain vähimmäistason edellytyksistä, joilla uudelleenjärjestelyohjelma voidaan pakkovahvistaa. Tämä ilmenee muun muassa 1 kohdan johdantolauseen sanasta ”ainakin”. Tämän vuoksi yrityssaneerauslain 54 §:n 2 kohdan mukaista edellytystä siitä, että puolesta äänestäneiden velkojien saatavat edustavat vähintään viidennestä tunnettujen velkojien saatavista, ei voida pitää direktiivin kieltämänä.

Velkajärjestelylain 40 §:n 1 momentti on artiklan 2 kohdan mukainen, eikä lainsäädäntöä ole näin ollen tarvetta muuttaa.

Velkajärjestely Ja Perintö

Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että uutta rahoitusta ja väliaikaista rahoitusta suojataan asianmukaisella tavalla. Artiklassa säädetään väliaikaisen rahoituksen ja uuden rahoituksen suojan vähimmäisvaatimuksista tilanteessa, jossa velallisesta tulee myöhemmin maksukyvytön. Uutta rahoitusta ja väliaikaista rahoitusta ei saa julistaa pätemättömäksi, mitätöitävissä olevaksi tai täytäntöönpanokelvottomaksi eikä rahoituksen myöntäjille tule pääsäännön mukaan aiheutua siviili-, hallinto- tai rikosoikeudellista vastuuta sillä perusteella, että rahoitus on velkojille vahingollinen.

Velkajärjestely voidaan myöntää kenelle tahansa luonnolliselle henkilölle riippumatta siitä, harjoittaako hän tai onko hän harjoittanut elinkeino- tai liiketoimintaa, käsiteollisuutta tai itsenäistä ammattitoimintaa. Velkajärjestelylain soveltamisala on siten direktiivissä edellytettyä laajempi.

Sitä vastoin on jäsenvaltion kansallisesta lainsäädännöstä riippuen mahdollista, että esimerkiksi kohtuuttoman pitkät yhtiökokouksen kutsuajat tai kohtuuttoman korkeat enemmistövaatimukset muodostuisivat ongelmaksi tehokkaan saneerauspuitteiston kannalta. Direktiivin 32 artiklassa viitatuissa yhtiöoikeusdirektiivin 72 artiklan 4 kohdassa ja 73 artiklassa (merkintäetuoikeudesta poikkeaminen; osakepääoman alentaminen) viitataan yhtiökokouksen enemmistön osalta 83 artiklaan, jonka mukaan ”jäsenvaltioiden lainsäädännössä on säädettävä, että [mainituissa säännöksissä] tarkoitetut päätökset on tehtävä enemmistöllä, joka ei saa olla pienempi kuin kaksi kolmasosaa edustettuina olevien arvopaperien tai edustettuna olevan merkityn pääoman äänimäärästä.” Näin ollen esimerkiksi suunnattu osakeanti voi joissakin jäsenvaltioissa edellyttää huomattavan korkeita enemmistöjä, ja tällaiset eroavaisuudet lienevät osaltaan direktiivin 32 artiklan taustalla. Suomessa suunnattu osakeanti edellyttää osakeyhtiölain 5 luvun 27 §:n mukaan 2/3 enemmistöä, eli Suomi ei ole ylittänyt yhtiöoikeusdirektiivin vähimmäisvaatimusta. Tällaista enemmistövaatimusta voidaan vielä pitää direktiivin 12 artiklan sallimana (vrt. edellä todetuin tavoin myös 9 artiklan 6 kohdan toinen alakohta).

Yksityishenkilön Velkajärjestely Laskuri

Jätettäessä oman pääoman haltijat vallitsevan tilanteen mukaisesti ilman äänioikeutta ei tarvitse myöskään soveltaa ehdotonta etuoikeutta koskevaa sääntöä osakkeenomistajien ja velkojien välisessä suhteessa. Tällöin oman pääoman haltijoihin sovelletaan normaalisti 12 artiklan säännöksiä, joihin palataan kyseisen artiklan kohdalla jäljempänä. Sama pätee myös sovellettaessa relative priority -sääntöä, sillä 12 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaisesti osakkeenomistajat on tällöin suljettu paitsi äänioikeuden, myös ylipäänsä ”9–11 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle”. Niin absolute priority- kuin relative priority -säännöt ovat nimenomaan 9–11 artiklan, tarkemmin 11 artiklan, soveltamisalaan kuuluvia kysymyksiä. Sanottu on linjassa sen kanssa, että 2 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan nojalla oman pääoman haltijat on ylipäänsä sallittua jättää saneerausohjelman vaikutuspiirin ulkopuolelle.

Velkajärjestelylain 9 a §:n 1 momentin mukaan velkajärjestelyä ei voida myöntää, jos velallisella ei väliaikaisena pidettävästä syystä ole maksuvaraa tai velallinen ei sellaisen syyn vuoksi kykene maksuvarallaan maksamaan tavallisia velkojaan vähäisenä pidettävää määrää enempää. Syyn väliaikaisuutta ja maksuvaran määrää arvioitaessa on otettava huomioon erityisesti velallisen ansaintamahdollisuudet. Syytä ei voida pitää väliaikaisena, jos maksuvaran puuttuminen tai vähäisyys johtuu työttömyydestä, joka on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin kestänyt yli 18 kuukautta. Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentin säännöstä ei sovelleta yksityisenä elinkeinon- tai ammatinharjoittajana elinkeinotoimintaa harjoittaviin velallisiin.

Johdanto-osan kappaleessa 55 todetaan, että kun jäsenvaltiot käyttävät eri mieltä olevien velkojaryhmien uudelleenjärjestelyyn pakottamista, niiden olisi varmistettava, ettei ehdotettu ohjelma aiheuta kohtuutonta haittaa eri mieltä oleville asianosaisten velkojien ryhmille, ja jäsenvaltioiden olisi tarjottava näille eri mieltä oleville ryhmille riittävä suoja. Jäsenvaltioiden olisi voitava suojata eri mieltä olevaa asianosaisten velkojien ryhmää varmistamalla, että sitä kohdellaan vähintään yhtä suotuisasti kuin mitä tahansa muuta samassa etuoikeusasemassa olevaa ryhmää ja suotuisammin kuin etuoikeusasemaltaan heikompia ryhmiä. Vaihtoehtoisesti jäsenvaltiot voisivat suojata eri mieltä olevaa velkojaryhmää varmistamalla, että tällaisen eri mieltä olevan velkojaryhmän saatavat maksetaan täysimääräisesti, jos etuoikeusasemaltaan heikompi ryhmä saa suorituksia tai säilyttää etuja uudelleenjärjestelyohjelmassa, jäljempänä ehdotontaetuoikeutta koskeva sääntö. Jäsenvaltioilla olisi oltava harkintavaltaa niiden pannessa täytäntöön täysimääräisen maksun käsitettä, mukaan luettuina maksun ajankohta, kunhan saatavan pääoma ja vakuudellisten velkojien tapauksessa vakuuden arvo on suojattu. Jäsenvaltioiden olisi voitava päättää myös vastaavista tavoista, joilla alkuperäinen saatava voitaisiin suorittaa täysimääräisesti.

Velkajärjestely Maksuohjelma Kokemuksia

Artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat nostaa ohjelman hyväksymistä varten ensimmäisen alakohdan b alakohdan ii alakohdassa säädettyä tarvittavaa asianosaisten osapuolten ryhmien vähimmäismäärää tai, kansallisen lainsäädännön niin salliessa, niiden osapuolten ryhmien vähimmäismäärää, joihin uudelleenjärjestelyohjelma vaikuttaa kielteisesti.

Direktiivin 32 artiklan velvoittavuus rajautuu siihen, että II osaston mukainen saneerauspuitteisto on saatava perustetuksi säännöksessä mainittujen yhtiöoikeusdirektiivin (EU) 2017/1132 säännösten estämättä (”derogate…to the extent and for the period that such derogations are necessary for the establishment of the preventive restructuring frameworks”). Kyseiset yhtiöoikeusdirektiivin säännökset koskevat julkisia osakeyhtiöitä. Jos toimivan saneerauspuitteiston luominen on mahdollista ilman säännöksistä poikkeamista, poikkeamiseen ei ole velvollisuutta. Siten huomiota on kiinnitettävä ennen muuta siihen, missä määrin II osaston säännökset (erityisesti 12 artikla) sallivat käyttää yhtiöoikeudellisia menettelyjä saneerauksen yhteydessä, ja sen jälkeen on arvioitava, onko ja miltä osin viitatuissa yhtiöoikeusdirektiivin säännöksissä tarkoitetuista yhtiöoikeudellisista menettelyistä poikettava.

Artiklan 4 kohdan mukaan 1 kohdan a–c kohdassa ja, mikäli jäsenvaltio päättää toimittaa niitä, 3 kohdassa tarkoitetut tiedot on jaoteltava sen mukaan, ovatko velalliset luonnollisia vai oikeushenkilöitä, koon mukaan niiden velallisten osalta, jotka eivät ole luonnollisia henkilöitä, ja sen mukaan koskeeko veloista vapauttamiseen johtava menettely ainoastaan yrittäjiä vai kaikkia luonnollisia henkilöitä.

Avoliitto Velkajärjestely