Artiklan 8 kohdan toisessa alakohdassa todetaan, että jos jäsenvaltiot aikovat panna tämän direktiivin täytäntöön yhden tai useamman sellaisen menettelyn tai toimenpiteen avulla, joka ei täytä asetuksen (EU) 2015/848 liitteen A mukaisia ilmoittamisedellytyksiä, keskeyttämisen kokonaiskesto rajoitetaan enintään neljään kuukauteen, jos velallisen pääintressien keskus on siirretty toisesta jäsenvaltiosta ennaltaehkäisevän uudelleenjärjestelymenettelyn aloittamista koskevan pyynnön tekemistä edeltäneiden kolmen kuukauden aikana.
Vaaditut tiedot käsittävät siis kunakin vuonna aloitetut, vireillä olevat ja lopetetut konkurssi-, yrityssaneeraus- ja velkajärjestelymenettelyt sekä menettelyjen keskimääräisen keston aloittamisesta lopettamiseen. Nämä tiedot ovat saatavissa Tilastokeskuksesta. Vireillä olevia asioita koskevien tietojen osalta on kuitenkin selvitettävä, onko tieto saatavissa muista lähteistä helpommin (konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteri tai konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asiankäsittelyjärjestelmä Kosti), kun selviää, mitä vireilläololla tässä yhteydessä käsitetään.
Direktiivin IV osastoon sisältyy sääntelyä toimenpiteistä, joiden tavoitteena on edistää maksukyvyttömyysmenettelyiden tehokkuutta muun muassa varmistamalla tuomareiden ja selvittäjien riittävä koulutus ja asiantuntemus, selvittäjien valitsemisen avoimuus ja heidän toimiensa valvonta sekä riittävät mahdollisuudet sähköiseen asiointiin. Lisäksi IV osastoon sisältyvän 29 artiklan mukaan jäsenvaltioiden tulee kerätä tiettyjä lukumäärätilastotietoja maksukyvyttömyysmenettelyistä ja toimittaa ne komissiolle. Komissio vahvistaa tähän tiedonkeruuseen käytettävän tietolomakkeen täytäntöönpanosäädöksillä.
Velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin 3 kohdan mukaan maksuohjelma voidaan määrätä raukeamaan velkojan hakemuksesta, jos velallinen on vaarantanut maksuohjelman toteutumisen velkaantumalla ilman välttämättömään toimeentuloonsa liittyvää tai siihen rinnastettavaa perustetta taikka laiminlyömällä muulla tavoin myötävaikutusvelvollisuutensa. Lisäksi velkajärjestelylain 20 §:n 4 momentin mukaan velkajärjestelyn alettua velallinen voidaan velkojan hakemuksesta asettaa konkurssiin, jos konkurssihakemus perustuu velkajärjestelyn alkamisen jälkeen syntyneen velan maksun laiminlyöntiin. Velkajärjestelylain 43 §:n 1 momentin mukaan maksuohjelma raukeaa, jos velallinen asetetaan konkurssiin ennen maksuohjelman päättymistä. Velkojan oikeus konkurssissa määräytyy tällöin samoin kuin jos maksuohjelmaa ei olisi vahvistettu.
(ii) Yrityssaneerauslain 42 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan saneerausohjelmassa tulee määrätä saneerausvelkoja koskevista järjestelyistä.
Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan e alakohta ja 23 artiklan 4 kohdan f alakohta sallivat maksuohjelman keston pidentämisen velkajärjestelylain 30 §:n 5 momentin mukaisesti tilanteessa, jossa velallisen on velkajärjestelylain 70 §:n nojalla suoritettava selvittäjän saatava. Sen sijaan direktiivin poikkeussääntely ei vaikuta sallivan vastaavaa pidentämistä tilanteessa, jossa selvittäjän saatava on maksettu menettelyaikana kertyneistä varoista ja velkojia siitä syystä hyvitettäisiin pidemmällä maksuohjelman kestolla.
H) Yrityssaneerauslain 18 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan maksukiellon estämättä on maksettava velallisen perustamalta eläkesäätiöltä otetun lainan lyhennykset ja korot sikäli kuin se on välttämätöntä säätiön maksuvalmiuden turvaamiseksi.
Johdanto-osan kappaleen 30 mukaan uudelleenjärjestelyselvittäjän määräämisen joko valvomaan velallisen toimintaa tai ottamaan osittain määräysvaltaansa päivittäinen liiketoiminta ei pitäisi olla pakollista kaikissa tapauksissa, vaan se olisi tehtävä tapauskohtaisesti asian olosuhteiden tai velallisen erityistarpeiden perusteella. Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin voitava määrittää, että uudelleenjärjestelyselvittäjän määrääminen on aina tarpeen tietyissä olosuhteissa, kuten silloin, kun velallisen hyväksi on hyväksytty yksittäisten täytäntöönpanotoimien yleinen keskeyttäminen, kun uudelleenjärjestelyohjelma on tarpeen vahvistaa pakottamalla ohjelmaa vastustaneet velkojaryhmät uudelleenjärjestelyyn, kun uudelleenjärjestelyohjelma sisältää työntekijöiden oikeuksiin vaikuttavia toimenpiteitä tai kun velallinen tai velallisen johto on toiminut liikesuhteissaan rikollisesti, vilpillisesti tai vahingollisesti.
tarvittaessa osapuolet, joihin uudelleenjärjestelyohjelma ei vaikuta, joko mainittuina nimeltä tai kuvattuina velkatyypeittäin kansallisen lainsäädännön mukaisesti, sekä kuvaus syistä, joiden vuoksi ehdotetaan, että ohjelma ei vaikuta niiden saataviin tai etuihin; (yrityssaneerauslain 39 § ja 52 §)
Artiklan ensimmäisen alakohdan mukaan direktiivin (EU) 2017/1132 84 artiklaan lisätään kohta seuraavasti:
Johdanto-osan kappaleen 37 mukaan keskeyttämisen katsottaisiin aiheuttavan yksittäiselle velkojalle tai velkojaryhmälle kohtuutonta haittaa esimerkiksi, jos niiden saatavat joutuisivat keskeyttämisen seurauksena selvästi huonompaan asemaan kuin siinä tapauksessa, että sitä ei sovellettaisi, tai jos tietty velkoja joutuisi epäedullisempaan asemaan kuin muut vastaavassa tilanteessa olevat velkojat. Jäsenvaltiot voisivat säätää, että aina kun keskeyttämisen todetaan aiheuttavan yhdelle tai useammalle velkojalle tai yhdelle tai useammalle velkojaryhmälle kohtuutonta haittaa, se voidaan lopettaa näiden velkojien tai velkojaryhmien taikka kaikkien velkojien osalta. Jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää, kuka voi pyytää keskeyttämisen lopettamista.
(i) Yrityssaneerauslain 42 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan saneerausohjelmassa tulee määrätä velallisen varoja koskevista toimenpiteistä ja järjestelyistä, kuten varojen säilyttämisestä velallisella, niiden rahaksi muuttamisesta tai luovuttamisesta, rahaksimuutto- tai luovutustavasta sekä täten saaduista tai odotettavissa olevista tuotoista.
Yrityssaneerauslain 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan saneerausvelalla tarkoitetaan kaikkia velallisen velkoja, jotka ovat syntyneet ennen hakemuksen vireilletuloa, mukaan luettuina vakuusvelat sekä velat, joiden peruste tai määrä on ehdollinen tai riitainen taikka muusta syystä epäselvä (saneerausvelkana ei kuitenkaan pidetä velallisen perustaman eläkesäätiön vastuuvajausta).
Edellä mainituista yhtiöoikeusdirektiivin säännöksistä poikkeamisen voidaan saneerausmenettelyn kulun kannalta paikantaa liittyvän yhtäältä menettelyn aloittamisen (täytäntöönpanotoimien keskeytyksen myöntämisen) turvaamiseen ja toisaalta sen varmistamiseen, etteivät yhtiöoikeudelliset menettelyt hankaloita saneerausohjelman vahvistamista kohtuuttomasti. Myös johdanto-osan kappaleen 96 seuraava lausuma ilmentää tällaista kahtalaista tavoitteenasettelua: ”Tässä yhteydessä jäsenvaltioiden olisi kiinnitettävä erityistä huomiota niiden säännösten tehokkuuteen, jotka koskevat yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä ja uudelleenjärjestelyohjelman vahvistamista, sillä vaatimus osakkeenomistajien yhtiökokouksen koolle kutsumisesta tai yhtiökokouksen päätökset eivät saisi heikentää niitä epäasianmukaisesti.” Erityisesti 58 artiklasta poikkeaminen vaikuttaa kiinnittyvän tavoitteeseen siitä, ettei merkityn pääoman huomattavasta menettämisestä aiheutuva yhtiökokous kohtuuttomasti viivytä tai estä saneerauksen aloittamista (ks. myös johdanto-osan kappaleen 96 toinen virke), kun taas muut artiklat vaikuttavat ainakin pääosin kiinnittyvän saneerausohjelman vahvistamiseen.
Kotimaisessa lainsäädännössä ei ole erillisiä prosessuaalisia sääntöjä siitä, miten konkurssivertailun yhteydessä yhtiön realisaatioarvo tulisi määrittää. Tuomioistuin ratkaisee asian normaalien prosessuaalisten periaatteiden mukaisesti. Selvää on, että Suomen järjestelmä täyttää konkurssivertailun osalta artiklan 1 kohdan vaatimukset siitä, että 1) viime kädessä tuomioistuin ratkaisee konkurssivertailun edellyttämät arvonmäärityskysymykset ja että 2) tämä tapahtuu vain väitteen johdosta eikä viran puolesta. Väite voidaan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan edellyttämin tavoin käsitellä siinä tuomioistuimessa, jonka on määrä vahvistaa saneerausohjelma.
Yleisen maksumoraalin kannalta voidaan pitää tärkeänä, että velkajärjestelylain 30 §:n 4 momentin säännös viiden vuoden maksuohjelmasta soveltuu edelleen esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa velalliselle myönnetään velkajärjestely tämän moitittavasta menettelystä huolimatta painavilla syillä. Velkajärjestelylain 10 a §:n mukaan velkajärjestely voidaan 10 §:ssä säädetystä esteestä huolimatta myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velallisen toimet velkojen maksamiseksi, velkaantumisesta kulunut aika ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta. Jos velallisen maksuvelvollisuus on myönnetty 10 a §:n nojalla, maksuohjelman kesto on velkajärjestelylain 30 §:n 4 momentin nojalla viisi vuotta.
Velkajärjestelylain 70 §:n 2 momentin mukaan velallisen on maksettava selvittäjän saatavasta määrä, joka vastaa velallisen maksuvaraa enintään maksuohjelman vahvistamisen tai muuttamisen jälkeen seuraavien neljän kuukauden ajalta. Jos velalliseen sovelletaan 45 a §:ää, hänen on kuitenkin maksettava selvittäjän saatavasta määrä, joka vastaa velallisen maksuvaraa enintään maksuohjelman vahvistamisen tai muuttamisen jälkeen seuraavien kuuden kuukauden ajalta. Velkajärjestelylain 30 §:n 5 momentin mukaan jos velallisen on 70 §:n nojalla suoritettava selvittäjän saatava, maksuohjelman kesto pitenee neljä kuukautta. Maksuohjelman kesto pitenee kuitenkin kuusi kuukautta, jos velallisen elinkeinotoiminnan velat järjestellään 45 a §:n nojalla. Jos velallisen osuus selvittäjän saatavasta kertyy hänen maksuvarastaan maksuohjelman vahvistamisen jälkeen edellä mainittua lyhyemmässä ajassa, maksuohjelman kesto pitenee vain tämän ajan.
Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että veloista vapauttamiseen kuluvan ajan päätyttyä tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen elinkeinotoiminnan harjoittamiskieltojen voimassaolo lakkaa ilman, että lainkäyttö- tai hallintoviranomaista on tarpeen pyytää aloittamaan menettely 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen menettelyjen lisäksi.
Yrityssaneerauslaissa ei säädetä kieltojen enimmäisajoista eikä mahdollisuudesta pidentää kieltojen voimassaoloa. Artiklan 6, 7 ja 8 kohdat edellyttävät kokonaan uutta lainsäädäntöä. Artiklan 8 kohdan toinen alakohta ei edellytä lainsäädännön muuttamista, sillä yrityssaneeraus kuuluu EU:n maksukyvyttömyysasetuksen soveltamisalaan.
Ensin mainittu 24 §:n 4 momentin konkurssiperusteista ei ole ristiriidassa direktiivin 7 artiklan 2 kohdan kanssa ottaen huomioon, että direktiiviä ei sovelleta tilanteessa, jossa saneeraukseen hakeutuva velallinen on jo maksukyvytön.