Oikeusministeriön edustaja osallistui työn kuluessa komission järjestämiin täytäntöönpanokokouksiin, jotka pidettiin 20.2.2020 ja 28.10.2020.
Velkajärjestelylain 29 §:n 1 momentissa todetaan, että jos velallisella on velkaa, josta hänen perusturvaansa kuuluva omaisuus on vakuutena, tulee velallisen maksuvarasta ensin osoittaa tarpeellinen osuus tällaista velkaa varten. Tämä vakuusvelkaosuus on määrättävä niin suureksi, että vähintään vakuusvelan nykyarvo tulee maksetuksi kohtuullisen ajan kuluessa. Ilman erityistä syytä tämä aika ei saa olla olennaisesti pitempi kuin jäljellä oleva alkuperäinen luottoaika.
Direktiivi edellyttää kansallisen lainsäädännön muuttamista varhaisen saneerausmenettelyn osalta joko siten, että hakijalegitimaatio on ainoastaan velallisella itsellään, tai siten, että velkojan hakijalegitimaatioon liitetään kaikissa tilanteissa vaatimus velallisen suostumuksesta.
Peliongelma Velkajärjestelykun lainkäyttö- tai hallintoviranomaisen on vahvistettava uudelleenjärjestelyohjelma menettelyllä, jossa eri mieltä olevat velkojaryhmät pakotetaan uudelleenjärjestelyyn 11 artiklan mukaisesti; tai
Konkurssilain (120/2004) 7 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan konkurssia koskeva asia on käsiteltävä asian edellyttämällä joutuisuudella. Vuonna 2019 voimaan tulleiden konkurssilain muutosten tavoitteena on osaltaan nopeuttaa konkurssimenettelyä (HE 221/2018 vp s. 39–40).
Yritystoiminnan epäonnistuminen ja toiminnasta yrittäjän vastattavaksi jääneet huomattavat velat eivät sinänsä ilmennä yrittäjän velkaantumisen moitittavuutta. Elinkeinotoiminnassa tapahtuneen velkaantumisen moitittavuuden arvioinnissa on oikeuskäytännössä kiinnitetty huomiota muun muassa siihen, onko velkarahoitus ollut liiketoiminnan luonteeseen tai alalle sopivaa, onko velkaantuminen ollut liiallista toiminnan laajuuteen tai sille perustellusti asetettuihin odotuksiin nähden ja onko huomattavaa uutta velkaa otettu toiminnan tultua kannattamattomaksi tai toiminnan päättymisen jälkeen (KKO 1998:71 ja KKO 2001:99).
Seuraavassa tarkastellaan yrityssaneerauslain perintä- ja täytäntöönpanokielloista tehtyjen poikkeusten suhdetta direktiiviin. Koska maksukiellolla on lähtökohtaisesti sama ulottuvuus kuin perintä- ja täytäntöönpanokiellolla, tarkasteluun on otettava myös 18 §:n mukaiset maksukieltopoikkeukset siitä huolimatta, ettei direktiivissä sinänsä säädetä maksukiellosta.
täytäntöönpano ei todennäköisesti vaaranna liiketoiminnan uudelleenjärjestelyä; tai
Direktiivin kyseistä alakohtaa lienee tulkittava siten, ettei velkajärjestelyn estyminen aikaisemman velkajärjestelyn vuoksi ole mahdollista ilman aikarajaa. Tämä tarkoittaisi sitä, että kyseisen esteperusteen soveltamiselle tulisi säätää tietty aikaraja. Kyseisen ajan määrittäminen jää direktiivin mukaan jäsenvaltioiden harkintaan.
Edelleen johdanto-osan kappaleen 37 mukaan direktiivin soveltamisalaan eivät kuulu säännökset korvauksista tai takauksista velkojille, joiden vakuuden arvo todennäköisesti alenee keskeyttämisen aikana.
Törkeän sopimattomalla menettelyllä elinkeinotoiminnassa tarkoitetaan muun muassa sellaista toimintaa, jonka perusteella velallinen voitaisiin tai olisi voitu määrätä liiketoimintakieltoon. Velallisen toiminnan sopimattomuutta osoittaa myös velkojien vaarantaminen lain tai hyvän liiketavan vastaisilla menettelyillä. Silloin, kun yrittäjä pitkän ajan kuluessa maksaa muita velkojaan, mutta jättää järjestelmällisesti hoitamatta lakisääteiset velvollisuutensa, kysymys ei yleensä voi olla maksukyvyttömyydestä johtuvasta laiminlyönnistä. Normaalin yrittäjäriskin toteutuminen ja sen myötä lakisääteisten velvollisuuksien hoitamatta jättäminen ei sen sijaan yksin sulje pois velkajärjestelystä. (HE 83/2014 vp s. 52)
Seuraavassa tarkastellaan yrityssaneerauslain 7 §:n mukaisia esteperusteita siitä näkökulmasta, löytyykö direktiivistä peruste niiden säilyttämiselle.
Direktiivi sallii ainoastaan seuraavat rajoittimet II osaston mukaiseen saneerauspuitteistoon pääsylle:
asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 2 alakohdassa määriteltyjä sijoituspalveluyrityksiä tai 7 alakohdassa määriteltyjä yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä;
Siten 12 artiklan 2 kohdasta ei johdu tarvetta muuttaa lainsäädäntöä.
kansallisen lainsäädännön niin salliessa, jos yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttäminen aiheuttaa tai aiheuttaisi kohtuutonta haittaa yhdelle tai useammalle velkojalle tai yhdelle tai useammalle velkojaryhmälle; tai
perustelut, joissa selostetaan, miksi velallisen maksukyvyttömyyden välttäminen ja liiketoiminnan elinkelpoisuuden varmistaminen on ohjelman avulla kohtuudella odotettavissa, mukaan luettuina ohjelman onnistumisen kannalta välttämättömät ennakkoedellytykset. Jäsenvaltiot voivat edellyttää, että perustelut laatii tai hyväksyy joko ulkopuolinen asiantuntija tai uudelleenjärjestelyselvittäjä, jos tällainen selvittäjä on määrätty. (yrityssaneerauslain 41 §:n 1 momentin 7 ja 9 kohta).
Työryhmän mietintöön (s. 95−101) sisältyy tarkempi selostus artiklasta ja sen suhteesta yrityssaneerauslakiin ja takaisinsaannista konkurssipesään annettuun lakiin (758/1991), jäljempänä takaisinsaantilaki). Kansallista lainsäädäntöä ei ole tarvetta muuttaa artiklan johdosta.
Artiklan 5 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että uudelleenjärjestelyn puitteissa annetaan velallisille ja asianosaisille osapuolille tässä osastossa säädetyt oikeudet ja takeet johdonmukaisella tavalla.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/1023 ennaltaehkäiseviä uudelleenjärjestelyjä koskevista puitteista, veloista vapauttamisesta ja elinkeinotoiminnan harjoittamiskiellosta sekä toimenpiteistä uudelleenjärjestelyä, maksukyvyttömyyttä ja veloista vapauttamista koskevien menettelyjen tehostamiseksi ja direktiivin (EU) 2017/1132 muuttamisesta (direktiivi uudelleenjärjestelystä ja maksukyvyttömyydestä), jäljempänä direktiivi, on annettu 20.6.2019 (https://eur-lex.europa.eu/eli/dir/2019/1023/oj). Direktiivi koskee varhaisen vaiheen saneerausta (II osasto), konkurssin tehneiden yrittäjien uutta mahdollisuutta (III osasto) ja kaikkien maksukyvyttömyysmenettelyjen (konkurssi, yrityssaneeraus ja yksityishenkilön velkajärjestely) tehostamista (IV osasto).
Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että uudelleenjärjestelyselvittäjä määrätään avustamaan velallista ja velkojia ohjelman laatimisessa ja sitä koskevissa neuvotteluissa ainakin seuraavissa tapauksissa: