Direktiivin 23 artiklan 4 kohdan a alakohta mahdollistaa velkajärjestelylain 29 §:n 1 momentin mukaisen säännöksen.
yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttäminen on myönnetty.
Direktiivin 12 artikla ei edellytä muutoksia lainsäädäntöön. Osakkeenomistajilla ei ole mahdollisuutta kohtuuttomalla tavalla estää tai haitata uudelleenjärjestelyohjelman hyväksymistä, vahvistamista tai toteuttamista ottaen huomioon osakeyhtiölain mukaiset päätöksentekotavat ja se, ettei osakkeenomistajilla ole päätösvaltaa muiden kuin sellaisten saneerauskeinojen suhteen, jotka suoraan vaikuttavat heidän oikeuksiinsa.
Johdanto-osan kappaleen 27 mukaan se, että jäsenvaltio voi rajoittaa uudelleenjärjestelyjen puitteisiin pääsyä niiden velallisten osalta, jotka ovat saaneet tuomion kirjanpitovelvoitteiden vakavasta rikkomisesta, ei saisi estää jäsenvaltioita rajoittamasta ennaltaehkäiseviin uudelleenjärjestelypuitteisiin pääsyä velallisilta, joiden kirjanpito on siinä määrin epätäydellistä tai puutteellista, että velallisten liiketoiminnan ja taloudellisen tilanteen todentaminen on mahdotonta.
Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että oman pääoman haltijat eivät saa kohtuuttomalla tavalla estää tai haitata uudelleenjärjestelyohjelman toteuttamista. Lähtökohtana on otettava huomioon, että yrityssaneerauslain 57 §:n 1 momentin mukaan saneerausvelkojen ja muiden ohjelmassa säänneltyjen oikeussuhteiden ehdot määräytyvät ohjelman mukaisesti, kun saneerausohjelma on vahvistettu. Saneerausohjelma sitoo myös velallisyhtiötä, jonka on noudatettava ohjelmaa uhalla, että ohjelmaan sisältyvä velkajärjestely tai koko saneerausohjelma voidaan 64 tai 65 §:n mukaisten edellytysten täyttyessä määrätä raukeamaan. Edelleen voidaan viitata siihen, ettei lähtökohtaisesti voida pitää yhtiökokouksen ja johdon välisen toimivallanjaon mukaisena, että yhtiökokous määräisi johdon laiminlyömään saneerausohjelman mukaisia suorituksia tai jättämään tekemättä ohjelmassa määrättyjä toimenpiteitä. Osakeyhtiölain 5 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan osakkeenomistajat tosin voivat yksimielisinä tehdä yksittäistapauksessa päätöksen hallituksen tai toimitusjohtajan yleistoimivaltaan kuuluvassa asiassa, mutta yksimielisyysvaatimus kaventaa tämän mahdollisuuden käytettävyyttä siinä määrin, ettei säännöksen voitane katsoa mahdollistavan sitä, että osakkeenomistajat voisivat kohtuuttomasti estää saneerausohjelman toteuttamista direktiivin kieltämällä tavalla. Eräät saneerauksen yhteydessä toteutettavat toimenpiteet, esimerkiksi yhtiöjärjestyksen muutos (ks. yrityssaneerauslain 42 §:n 1 momentin 1 kohta), kuitenkin kuuluvat nimenomaan yhtiökokouksen toimivaltaan. Tällaisten toimien toteuttaminen saattaa ajoittua saneerausohjelman toteuttamisvaiheeseen, jolloin yhtiökokouksen toiminta voisi tulla arvioitavaksi 12 artiklan 2 kohtaa vasten. Tältä osin on huomattava, että osakeyhtiölaissa käytetään yleisenä määräenemmistövaatimuksena kahta kolmasosaa annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista (osakeyhtiölain 5 luvun 27 §). Tämä vaatimus soveltuu esimerkiksi yhtiöjärjestyksen muuttamiseen ja suunnattuun osakeantiin. Kuten jo edellä on todettu, direktiivin systematiikassa tällainen enemmistövaatimus ei ole kohtuuttoman vaikeuttamisen kiellon vastainen (vrt. analogisesti 9 artiklan 6 kohdan toinen alakohta). Lisäksi jäljempänä selostettava 12 artiklan 3 kohta tarjoaa liikkumavaraa kohtuuttoman vaikeuttamisen kiellon tulkinnassa.
Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan d alakohdassa mainitaan esimerkkinä kohdan soveltamisesta se, että on tehty uusi veloista vapauttamista koskeva hakemus tietyn ajan kuluessa siitä, kun maksukyvyttömälle yrittäjälle myönnettiin täysimittainen veloista vapauttaminen tai kun häneltä evättiin täysimittainen veloista vapauttaminen ilmoitus- tai yhteistyövelvoitteiden vakavan rikkomisen vuoksi.
Suomen yrityssaneerauslaki ja -käytäntö sisältävät siten direktiivissä mainitut saneerauskeinot. Jo yrityssaneerauslain esitöissä on tuotu esiin, ettei saneerauksessa voi olla kysymys pelkästään yrityksen velkoja koskevista järjestelyistä, vaan niiden ohella toimenpiteistä, joilla puututaan vaikeuksien syihin ja pyritään luomaan yritykselle kestäviä toimintaedellytyksiä. Poissuljettua ei kuitenkaan ole, että velkajärjestely jää käytännössä ainoaksi saneerauskeinoksi, jos esimerkiksi liiketoiminnan uudelleen organisointi on toteutettu vapaaehtoisesti menettelyn ulkopuolella ja vain velkajärjestelyn toteuttaminen edellyttää tuomioistuimen päätöstä. Esitöiden mukaan yrityksen tervehdyttäminen saattaa vaatia muutoksia esimerkiksi yrityksen liiketoiminnan sisällössä tai laajuudessa, tuotantotavassa, investointisuunnitelmissa, henkilöstössä taikka pääoma- tai rahoitusrakenteessa. Myös yrityksen tai sen osan luovutus tai sulautuminen toiseen yritykseen voi tarjota ratkaisun ongelmiin. Esitöiden mukaan (HE 182/1992 vp s. 42) laissa ei ole mahdollista eikä tarpeellista pyrkiä yksilöimään sitä, minkälaiset toimenpiteet voivat tulla kysymykseen yrityksen perusongelmien ratkaisemiseksi. Käytettävissä oleva keinovalikoima löytyy siksi vain osaksi yrityssaneerauslaista.
Suomi tuki neuvottelujen kuluessa direktiiviehdotuksen tavoitteita, mutta piti tärkeänä muun muassa sääntelyn tasapainoisuuden varmistamista sekä sitä, ettei direktiivi sisältäisi Suomen maksukyvyttömyys- tai prosessilainsäädännön perusperiaatteista poikkeavia pakottavia säännöksiä. Suomen neuvottelutavoitteet ilmenevät tarkemmin valtioneuvoston kirjelmästä U 13/2017 vp sekä sen johdosta annetuista eduskunnan kannanotoista LaVL 5/2017 vp, TaVL 13/2017 vp ja SuVEK 33/2017 vp. Mainitut asiakirjat sekä neuvoston yleisnäkemyksen hyväksymiseen liittyvät asiakirjat (UJ 19/2018 vp, LaVL 19/2018 vp ja SuVEK 111/2018 vp) ovat ladattavissa sivulta https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/U_13+2017.aspx.
tarpeen välttää tahallista tai törkeän huolimatonta menettelyä, joka vaarantaa yrityksen elinkelpoisuuden.
Opintolaina VelkajärjestelyMolemmat vaihtoehdot sallivat päätöstoimivallan antamisen tai säilyttämisen yhtiökokouksella, kunhan päätöksiltä ei edellytetä kohtuuttoman korkeaa enemmistöä. Direktiivin 11 artiklan vaihtoehdossa tämä ilmenee johdanto-osan kappaleesta 53 (”jäsenvaltioiden olisi voitava oikeushenkilöiden tapauksessa päättää, pidetäänkö velallisena uudelleenjärjestelyohjelman hyväksymistä tai vahvistamista varten oikeushenkilön johtokuntaa vai osakkeenomistajien tai oman pääoman haltijoiden tiettyä enemmistöä”) ja 12 artiklan 1 kohdan vaihtoehdossa johdanto-osan kappaleessa 57 annetusta implementointiesimerkistä (”…varmistaa, että uudelleenjärjestelytoimenpiteisiin, jotka vaikuttavat suoraan oman pääoman haltijoiden oikeuksiin ja jotka on tarpeen hyväksyä yhtiöoikeuden mukaan osakkeenomistajien yhtiökokouksessa, ei sovelleta kohtuuttoman korkeita enemmistövaatimuksia”).
Maksuohjelman ennakoidulla noudattamatta jättämisellä tarkoitetaan velallisen toiminnassa tavalla tai toisella ilmennyttä epäluotettavuutta. Tällaisina syinä ei voida pitää esimerkiksi velallisen määräaikaista työsuhdetta tai asumistilanteen epävarmuutta. Oikeuskirjallisuudessa aikaisemman maksusopimuksen noudattamatta jättämisen, toistuvien ja viimeaikaisten vankeusrangaistusten tai jatkuvien ja vakavien alkoholiongelmien on katsottu voivan osoittaa velallisen olosuhteiden sellaista epävakaisuutta, että maksuohjelman noudattamista on syytä epäillä (Koskelo – Lehtimäki 1997 s. 91–92). Toisaalta pelkän ennusteen perusteella tapahtuvaa uuden alun epäämistä on pidetty liian ankarana, jos edellä kuvatussa vaikeassa elämäntilanteessa oleva henkilö pystyy täyttämään lain muut edellytykset. Tällaisen henkilön kyky selvitä maksuohjelmasta pitäisi päinvastoin arvioida melko hyväksi (Niemi Johanna – Lindfors Heidi: Insolvenssioikeus-verkkokirjan osio V Yksityishenkilön velkajärjestely, 4. Velkajärjestelyn esteet, Noudattamisen epävarmuus, Elintavat ja tausta.).
Kysymykseen tulevat tiedot velallisen maksukyvystä kuten tiedot tuloista, työsuhteesta tai varallisuudesta taikka tiedot velallisella ennestään olevista luotoista ja sitoumuksista. Väärien tai harhaanjohtavien tietojen on täytynyt vaikuttaa luoton myöntämiseen olennaisesti siis lähinnä niin, että luotonantaja ei tietoisena asioiden oikeasta tilasta olisi lainkaan myöntänyt luottoa tai olisi myöntänyt sitä olennaisesti vähemmän. Velallisen menettely ei yleensä ole erityisen moitittavaa silloin, kun luoton määrä on vähäinen. Merkitystä voi olla velallisen taloudellisella tilanteella hänen hakiessaan luottoa ja luoton käyttötarkoituksella. (HE 183/1992 vp s. 51)
Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 11 alakohdan mukaan takaisinmaksuohjelmalla tarkoitetaan maksuohjelmaa, jossa maksukyvytön yrittäjä maksaa velkojille tietyt summat tiettyinä päivinä, tai säännöllistä siirtoa, jossa hän siirtää velkojille tietyn osan veloista vapauttamiseen kuluvana aikana käytettävissä olevista yrittäjän tuloista. Johdanto-osan kappaleen 74 mukaan ei olisi vaadittava, että velkojien enemmistön olisi kannatettava takaisinmaksuohjelmaa.
direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa lueteltuja muita rahoituslaitoksia ja yhteisöjä;
Artiklassa edellytetty tiedonkeruu ja -raportointivelvollisuus sopisi luontevasti Tilastokeskuksen tehtäviin. Tilastokeskus tilastoi jo nykyään 29 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tietoja, joten lainsäädäntöä ei ole tarpeen muuttaa eikä uusia järjestelmiä luoda artiklassa vaadittujen tietojen keräämiseksi. Osa vaadituista tiedoista edellyttää kuitenkin, että Tilastokeskuksessa tietoja yhdistellään uudella tavalla.
keskeyttäminen ei enää täytä neuvottelujen tukemisen tavoitetta esimerkiksi, jos käy ilmeiseksi, että sellainen osa velkojia, joka kansallisen lainsäädännön nojalla pystyisi estämään uudelleenjärjestelyohjelman hyväksymisen, ei kannata neuvottelujen jatkamista;
Velkajärjestelylain 30 §:n 1 momentin mukaan velallisen maksuvara mahdollisen vakuusvelkaosuuden vähentämisen jälkeen ja velallisen varallisuuden rahaksimuutosta saadut varat on käytettävä tavallisten velkojen maksamiseen siten kuin 34 §:ssä säädetään. Velkajärjestelylain 34 §:n 1 momentin mukaan velallisen varallisuuden rahaksimuutosta saatavat varat, jotka jäävät jäljelle, kun rahaksimuuttokustannukset ja velat, joista varallisuus on vakuutena, on maksettu, on käytettävä tavallisten velkojen maksamiseen.
Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitaan nimenomaisena esimerkkinä poikkeuksista se, ettei maksukyvytön yrittäjä ole noudattanut kansallisen ja unionin lainsäädännön mukaisia ilmoitus- tai yhteistyövelvoitteitaan. Velkajärjestelylain 10 §:n 8 kohdassa on kysymys juuri tällaisista velvoitteista. Lisäksi myötävaikutusvelvollisuuden rikkominen täyttää 23 artiklan 1 kohdan velvoitteen siltä osin kuin kysymys on velallisen epärehellisestä tai vilpillisestä toiminnasta maksukyvyttömyysmenettelyn aikana.
Voimassa olevan lain mukaan työntekijöiden edustajalla ei ole oikeutta tehdä saneeraushakemusta. Direktiivi ei velvoita jäsenvaltioita lainsäädännön muuttamiseen tältä osin.
edellä 2 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa tarkoitetut ehdotetut uudelleenjärjestelytoimenpiteet; (yrityssaneerauslain 42 §:n 1 momentti)
velallinen on ulosottomenettelyssä pakoillut, salannut tulojaan tai varojaan taikka antanut niistä vääriä tai harhaanjohtavia tietoja.