velallisen tai uudelleenjärjestelyselvittäjän pyynnöstä;
velkojien, oman pääoman haltijoiden ja muiden sidosryhmien intressit;
Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan e alakohdan perusteella veloista vapauttamiseen kuluvaa pääsääntöistä kolmen vuoden kestoa voidaan pidentää siinä tapauksessa, että menettelystä aiheutuneita kustannuksia ei ole katettu. Artiklan 4 kohdan f alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää pidemmästä vapauttamisajasta muun muassa silloin, kun kyse on veloista vapauttamiseen johtavan menettelyn kustannusten maksamisvelvoitteesta johtuvasta velasta. Johdanto-osan kappaleessa 80 selvennetään poikkeuksen voivan olla perusteltu, kun velasta vapauttamiseen johtavan menettelyn kustannuksia, mukaan luettuina lainkäyttö- ja hallintoviranomaisten sekä selvittäjien kustannukset, ei ole katettu.
Artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että eturistiriitojen välttämiseksi velallisilla ja velkojilla on mahdollisuus joko vastustaa selvittäjän valintaa tai määräämistä taikka vaatia selvittäjän korvaamista.
Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan saneerausohjelman pakkovahvistaminen edellyttää joko velallisen ehdotusta tai velallisen hyväksyntää. Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan ensimmäisestä alakohdasta poiketen jäsenvaltiot voivat rajata velallisen hyväksynnän saamista koskevan vaatimuksen niihin tapauksiin, joissa velalliset ovat mikro- ja pk-yrityksiä.
Oikeusministeriö päätti 8.12.2020 jatkaa yrityssaneeraustyöryhmän ja seurantaryhmän toimikautta kansallisten muutostarpeiden arviointia varten 31.12.2021 saakka. Työryhmän toimikautta pidennettiin, koska vuoden 2020 koronavirusepidemian ja siihen liittyneiden kiireellisten lainsäädäntötoimenpiteiden johdosta työryhmä ei ehtinyt suunnitellulla tavalla käsittelemään laajaa toimeksiantoaan määräaikaan mennessä.
yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä on haettu;
Yrityssaneerauslain 33 §:n 1 momentin mukaan vakuusvelkojalla on oikeus korvaukseen sellaisesta vakuusomaisuuden arvon alenemisesta velkojan vahingoksi, joka johtuu omaisuuden käyttämisestä velallisen toiminnassa 19 tai 22 §:ssä tarkoitetun kiellon voimassaoloaikana.
Yrityssaneerauslain 29 §:n 1 momentin mukaan velallisella säilyy menettelyn alkamisen jälkeenkin valta lähtökohtaisesti määrätä omaisuudestaan ja toiminnastaan, mikäli yrityssaneerauslaissa ei toisin säädetä. Kyseiset poikkeukset eivät ole ristiriidassa direktiivin kanssa. Yrityssaneerauslaki vastaa artiklan 1 kohtaa.
Yrityssaneerauslaissa ei anneta osakkeenomistajille mahdollisuutta äänestää ohjelmasta. Toisaalta saneerausohjelmalla ei myöskään yleensä suoraan vaikuteta osakkeenomistajien oikeuksiin, joten Suomen nykyinen oikeustila sijoittuu suhteessa direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 2 alakohtaan siten, etteivät osakkeenomistajat ainakaan lähtökohtaisesti kuulu asianosaisten osapuolten käsitteen (affected parties) piiriin.
(iii) Yrityssaneerauslain 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan saneerausohjelmassa tulee määrätä ohjelman rahoituksesta. Yrityssaneerauslain esitöiden mukaan yhtiön tervehdyttäminen saattaa vaatia muutoksia esimerkiksi yrityksen pääoma- tai rahoitusrakenteessa. Esimerkiksi velan muuntaminen osakkeiksi (velkakonversio) voidaan toteuttaa osakeyhtiölain säännösten mukaisesti. Direktiivistä ei voida johtaa jäsenvaltioille mitään erityisiä velvoitteita velkakonversion suhteen. Tämä johtuu osaltaan siitä, että osakkeenomistajat on 2 artiklan 1 kohdan 2 alakohdan nojalla sallittua jättää niiden tahojen ulkopuolelle, joiden oikeuksiin saneerausohjelma vaikuttaa, ja toisaalta siitä, että osakkeenomistajien oikeuksiin vaikuttavat saneeraustoimenpiteet on 12 artiklan ja sen tulkintaa selostavan johdanto-osan kappaleen 57 viimeisen virkkeen nojalla sallittua säilyttää yhtiökokouksen päätäntävallassa, kunhan päätöksentekoon ei sovelleta kohtuuttoman korkeita enemmistövaatimuksia. Lisäksi edellä selostetussa johdanto-osan kappaleessa 2 on selvennetty sitä, että velkakonversioon saadaan soveltaa kansallisia lisätakeita vastaavasti kuin esimerkiksi työoikeudellisten saneeraustoimenpiteiden osalta on sallittua soveltaa kansallisia työoikeuden vaatimuksia. Näin on siitä huolimatta, että pääomarakenteen muutokset ja toiminnalliset muutokset ovat sinänsä 2 artiklan 1 kohdan 1 alakohdan mukaan sellaisia (ylätason) toimenpiteitä, jotka kuuluvat direktiivin mukaisen saneerauspuitteiston keinovalikoimaan.
Yrityssaneerauslain mukaiset kiellot ovat artiklan 3 kohdan kannalta aina yleisiä, vaikkakin niistä on eräiden saatavien osalta poikkeuksia. Näitä poikkeuksia on arvioitava artiklan 4 kohtaa vasten, kun taas 3 kohdassa mainittu rajoitettu kielto tarkoittaa sitä, että velalliselle räätälöitäisiin vain tiettyjä saatavien kategorioita kattava osittainen kielto. Direktiivi ei velvoita ottamaan käyttöön tällaista rajoitettua kieltoa, joten 3 kohdasta ei johdu tarvetta muuttaa lainsäädäntöä.
Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että maksukyvyttömillä yrittäjillä on mahdollisuus ainakin yhteen menettelyyn, joka voi johtaa täysimittaiseen veloista vapauttamiseen direktiivin mukaisesti. Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat vaatia, että elinkeino- tai liiketoiminta, käsiteollisuus tai ammattitoiminta, johon maksukyvyttömän yrittäjän velat liittyvät, on lopetettu.
Velkajärjestelylain 9 §:n viimeisen lauseen perusteella velkajärjestely ei ole yleisesti ottaen perusteltu silloin, kun velallinen omatoimisesti pystyisi parantamaan maksukykyään. Esimerkiksi työkykyiseltä velalliselta voidaan yleensä edellyttää, että hän tekee kokoaikatyötä, jos hänellä on siihen mahdollisuus eivätkä erityiset syyt ole sille esteenä (HE 183/1992 vp s. 49). Maksukyvyn parantaminen voi liittyä myös menojen vähentämiseen. Direktiivi ei salline veloistavapauttamismenettelyyn pääsyn epäämistä sillä perusteella, ettei velallinen kohtuudella kykene parantamaan maksukykyään.
Direktiivi ei ole esteenä sen enempää sille, että osakkaiden oikeuksiin ei voida lähtökohtaisesti vaikuttaa saneerauksessa (2 artiklan 1 kohdan 2 alakohta), kuin sillekään, että osakkaiden oikeuksiin kuitenkin vaikuttavat yksittäiset toimenpiteet säilytetään yhtiökokouksen toimivallassa (johdanto-osan kappale 57), kunhan enemmistövaatimukset eivät ole kohtuuttoman korkeita.
Jollei 10 a §:stä muuta johdu, velkajärjestelyä ei voida velkajärjestelylain 10 §:n mukaan myöntää, jos:
Yrityssaneerauslaki täyttää siten direktiivin säännöksistä ilmenevän vähimmäisvaatimuksen siitä, että muita kuin julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä on voitava saneerata. Yrityssaneerauslain rajausta, jonka mukaan yhdistyksen tai säätiön on harjoitettava taloudellista toimintaa, voidaan pitää direktiivin sallimana, sillä direktiivi ilmentää ajatusta nimenomaan taloudellisen toiminnan saneeraamisesta (esimerkiksi 2 artiklan 1 kohdan 1 alakohta, 4 artiklan 1 kohta ja 5 artiklan 1 kohta, joissa käytetään termiä liiketoiminta).
se on 10 artiklan 2 ja 3 kohdan mukainen;
Artiklan 1 kohdassa on lueteltu tiedot, jotka jäsenvaltioiden on kerättävä ja koottava vuosittain. Tiedot on kerättävä ja koottava kansallisella tasolla uudelleenjärjestelyä, maksukyvyttömyyttä ja veloista vapauttamista koskevista menettelyistä jaoteltuina menettelytyypin mukaan.
Artiklan 1 kohdassa todetaan, että jos jäsenvaltiot jättävät oman pääoman haltijat 9–11 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle, niiden on muilla keinoin varmistettava, että kyseiset oman pääoman haltijat eivät saa kohtuuttomalla tavalla estää tai haitata uudelleenjärjestelyohjelman hyväksymistä ja vahvistamista.
Artiklan 3 kohdassa on lueteltu tiedot, joita jäsenvaltiot voivat kerätä ja koota vuosittain. Tiedot koskisivat kunkin tyyppisen menettelyn keskimääräisiä kustannuksia, keskimääräistä takaisinperintäastetta vakuusvelkojien ja vakuudettomien velkojien osalta ja tilanteen mukaan muun tyyppisten velkojien osalta, niiden yrittäjien lukumäärää, jotka direktiivin 1 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisen menettelyn läpi käytyään ovat perustaneet uuden yrityksen sekä uudelleenjärjestely- ja maksukyvyttömyysmenettelyihin liittyvien menetettyjen työpaikkojen lukumäärää.