yksityishenkilöiden välisen merkittävän vahingonkorvauksen, kauppahinnanpalautuksen tai muun vastaavan velan järjesteleminen olisi kokonaisuutena arvioiden kohtuutonta.
asetuksen (EU) N:o 648/2012 2 artiklan 1 alakohdassa määriteltyjä keskusvastapuolia;
Direktiivin 23 artiklan 4 kohdan c alakohdassa puolestaan mainitaan esimerkkinä sallitusta poikkeuksesta sopimussuhteen ulkopuolisesta vahingonkorvausvastuusta johtuvat velat.
Yrityssaneerauslain 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan saneerausmenettely voidaan aloittaa, jos velallista uhkaa maksukyvyttömyys. Yrityssaneerauslain 6 §:n 2 momentin mukaan uhkaavan maksukyvyttömyyden perusteella saneerausmenettely voidaan velkojan tai todennäköisen velkojan hakemuksesta aloittaa kuitenkin vain, jos se on tarpeen hakijan huomattavan taloudellisen edun turvaamiseksi tai sen vaarantumisen torjumiseksi.
Yksityishenkilön velkajärjestelystä annettuun lakiin tehtäisiin useita muutoksia yritystoiminnassa epäonnistuneiden yrittäjien velkajärjestelyyn pääsyn helpottamiseksi ja uuden alun nopeuttamiseksi. Velkajärjestelyn edellytykset ja esteperusteet olisivat jatkossa aikaisempaa kevyemmät ja velkajärjestelyhakemus voitaisiin tehdä konkurssimenettelyn vaiheesta riippumatta. Konkurssiin asetetun velallisen tiedonsaantia velkajärjestelyyn hakeutumisen mahdollisuudesta parannettaisiin. Lakiin tehtäisiin lisäksi kansallisista muutostarpeista johtuvia muutoksia, joiden tavoitteena on helpottaa velallisten pääsyä velkajärjestelyyn ja selviytymistä maksuohjelmasta. Suurinta osaa ehdotuksista sovellettaisiin kaikkiin velallisiin riippumatta siitä, ovatko he harjoittaneet elinkeinotoimintaa.
Johdanto-osan kappaleen 31 mukaan jäsenvaltioiden olisi säädettävä, että uudelleenjärjestelyselvittäjän määrääminen on pakollista osapuolten avustamiseksi uudelleenjärjestelyohjelman laatimisessa ja neuvottelemisessa, kun lainkäyttö- tai hallintoviranomainen myöntää velalliselle yksittäisten täytäntöönpanotoimien yleisen keskeyttämisen, edellyttäen, että tällaisessa tapauksessa selvittäjää tarvitaan turvaamaan osapuolten edut, kun lainkäyttö- tai hallintoviranomaisen on vahvistettava uudelleenjärjestelyohjelma pakottamalla eri mieltä olevat velkojaryhmät uudelleenjärjestelyyn, kun velallinen on sitä pyytänyt tai kun velkojien enemmistö pyytää sitä, edellyttäen, että velkojat huolehtivat selvittäjän kustannuksista.
Elinkeinotoimintaa harjoittavan velallisen elinkeinotoiminnan velat ja yksityistalouden velat voidaan järjestellä yrityssaneerauslain mukaisesti. Tietyissä tilanteissa molemmat velkatyypit voidaan järjestellä myös velkajärjestelylain mukaisessa menettelyssä. Tällöin kysymys on kuitenkin elinkeinotoimintaa edelleen jatkavasta velallisesta ja edellytykset menettelyyn pääsemiselle ovat verrattain tiukat. Direktiivin 20 artiklan 1 kohdan toinen alakohta mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot voivat vaatia, että elinkeinotoiminta on lopetettu ennen kuin velallinen voi päästä veloista vapauttavaan menettelyyn. Velkajärjestelylaissa velallisen aiemmin harjoittamaan elinkeinotoimintaan liittyviä velkoja pidetään yksityistalouden velkoina, jos kyseinen elinkeinotoiminta on lopetettu. Tämän vuoksi jatkossa ei ole tarpeen tarkastella elinkeinotoiminnan velkojen järjestelemiselle velkajärjestelylaissa asetettuja vaatimuksia.
Harkitusti velkajärjestelyä silmällä pitäen tapahtunut velkaantuminen rinnastuu direktiivin 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun epärehellisessä tai vilpillisessä mielessä tapahtuneeseen velkaantumiseen. Se voi tarkoittaa myös direktiivin 23 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaista veloista vapauttamista koskeva hakemusta, johon liittyy väärinkäyttöä. Harkitusti velkajärjestelyä silmällä pitäen tapahtuneeseen velkaantumiseen perustuvaa esteperustetta voidaan pitää direktiivin 23 artiklan sallimana.
Artiklan 5 kohta edellyttää, että lakiin otetaan nimenomainen säännös, jonka mukaan 5 kohdassa tarkoitetuilla niin sanotuilla ipso facto -ehdoilla on sama merkitys uudelleenjärjestelymenettelyssä kuin konkurssissa. Velkoja ei siis voi vedota sopimuksessa olevaan ipso facto -ehtoon direktiivissä mainituilla perusteilla. Oikeustila on Suomessa tältä osin tällä hetkellä jossain määrin epäselvä. Sen vuoksi esityksessä ehdotetaan asiaa koskevan säännöksen ottamista yrityssaneerauslakiin.
Velkajärjestely Ulosoton KeskeytysArtiklan 2 kohdan mukaisiin saneerausohjelman vahvistamisen vähimmäisedellytyksiin sisältyy yksi edellytys, jota voimassaolevassa yrityssaneerauslaissa ei ole. Artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan e alakohdan mukaan uudelleenjärjestelyohjelman vahvistamisen on edellytettävä, että tapauksen mukaan uusi rahoitus on tarpeen uudelleenjärjestelyohjelman toteuttamiseksi eikä aiheuta velkojien eduille kohtuutonta haittaa.
Direktiivin 23 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat jättää tiettyjä velkatyyppejä veloista vapauttamisen ulkopuolelle tai rajoittaa mahdollisuutta veloista vapauttamiseen taikka säätää niitä koskevasta pidemmästä vapauttamisajasta silloin, kun tällaiset poissulkemiset, rajoitukset tai pidemmät ajanjaksot ovat asianmukaisesti perusteltuja. Kohdan b alakohdassa mainitaan nimenomaisesti esimerkkinä rikosoikeudellisista seuraamuksista johtuvat tai niihin liittyvät velat.
Yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 6 kohta on direktiivin mukainen, sillä johdanto-osan kappaleesta 27 ilmenevin tavoin mahdollisuudet evätä saneerauspuitteistoon pääsy kirjanpitovelvoitteiden rikkomisen perusteella eivät rajoitu pelkästään kapea-alaiseen 4 artiklan 2 kohdan säännökseen.
Kun nykyistä oikeustilaa täydennetään edellä esitetyllä tavalla, sen voidaan katsoa täyttävän direktiivin vaatimukset.
Artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että selvittäjien kelpoisuusedellytykset sekä määräämis-, erottamis- ja eroamismenettely ovat selkeät, läpinäkyvät ja oikeudenmukaiset.
Artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä säännöistä, joilla estetään velkojia, joita täytäntöönpanotoimien keskeyttäminen koskee, pidättymästä suorituksesta tai irtisanomasta, nopeuttamasta tai millään muulla tavoin muuttamasta välttämättömiä täyttämättä olevia sopimuksia velallisen vahingoksi sellaisten velkojen vuoksi, jotka syntyivät ennen täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä, ainoastaan sillä perusteella, että velallinen ei ole maksanut niitä. Välttämättöminä täyttämättä olevina sopimuksina on pidettävä täyttämättä olevia sopimuksia, jotka ovat välttämättömiä päivittäisen liiketoiminnan jatkamisen kannalta, mukaan lukien kaikkia sellaisia toimituksia koskevat sopimukset, joiden keskeyttäminen johtaisi velallisen toiminnan keskeytymiseen.
Artiklan 5 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että uudelleenjärjestelyn puitteissa annetaan velallisille ja asianosaisille osapuolille tässä osastossa säädetyt oikeudet ja takeet johdonmukaisella tavalla.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/1023 ennaltaehkäiseviä uudelleenjärjestelyjä koskevista puitteista, veloista vapauttamisesta ja elinkeinotoiminnan harjoittamiskiellosta sekä toimenpiteistä uudelleenjärjestelyä, maksukyvyttömyyttä ja veloista vapauttamista koskevien menettelyjen tehostamiseksi ja direktiivin (EU) 2017/1132 muuttamisesta (direktiivi uudelleenjärjestelystä ja maksukyvyttömyydestä), jäljempänä direktiivi, on annettu 20.6.2019 (https://eur-lex.europa.eu/eli/dir/2019/1023/oj). Direktiivi koskee varhaisen vaiheen saneerausta (II osasto), konkurssin tehneiden yrittäjien uutta mahdollisuutta (III osasto) ja kaikkien maksukyvyttömyysmenettelyjen (konkurssi, yrityssaneeraus ja yksityishenkilön velkajärjestely) tehostamista (IV osasto).
Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että uudelleenjärjestelyselvittäjä määrätään avustamaan velallista ja velkojia ohjelman laatimisessa ja sitä koskevissa neuvotteluissa ainakin seuraavissa tapauksissa:
Säännökset pesänhoitajan ja selvittäjän kelpoisuusedellytyksistä sisältyvät konkurssilain 8 luvun 1 §:n 1 momenttiin, yrityssaneerauslain 8 §:n 4 momenttiin ja velkajärjestelylain 65 §:n 1 momenttiin. Säännöksiä on tarkemmin tarkasteltu mietinnössä (s. 116−117). Niitä voidaan pitää selkeinä, läpinäkyvinä ja oikeudenmukaisina.
Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat kannustaa selvittäjiä laatimaan käytännesääntöjä ja noudattamaan niitä.
Säännös vastaa yrityssaneerauslain 54 §:n 3 kohtaa, jonka mukaan ohjelma voidaan muiden edellytysten täyttyessä pakkovahvistaa, jos kukaan velkojista ei ohjelman mukaan saa etua, joka arvoltaan ylittää hänen saatavansa määrän.