Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos velallinen tulee myöhemmin maksukyvyttömäksi, liiketoimia, jotka ovat kohtuullisia ja välittömästi tarpeen uudelleenjärjestelyohjelman neuvottelemisen kannalta, ei julisteta pätemättömiksi, mitätöitävissä oleviksi tai täytäntöönpanokelvottomiksi sillä perusteella, että nämä liiketoimet ovat velkojille vahingollisia, paitsi jos muut kansallisessa lainsäädännössä säädetyt lisäperusteet ovat käsillä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 17 artiklan soveltamista. Artiklan 4 kohdassa luetellaan liiketoimet, joiden on vähintään kuuluttava 1 kohdan soveltamisalaan.
Artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos velallinen tulee myöhemmin maksukyvyttömäksi, liiketoimia, jotka ovat kohtuullisia ja välittömästi tarpeen uudelleenjärjestelyohjelman toteuttamiseksi ja jotka toteutetaan lainkäyttö- tai hallintoviranomaisen vahvistaman uudelleenjärjestelyohjelman mukaisesti, ei julisteta pätemättömiksi, mitätöitävissä oleviksi tai täytäntöönpanokelvottomiksi sillä perusteella, että kyseiset liiketoimet ovat velkojille vahingollisia, paitsi jos muut kansallisessa lainsäädännössä säädetyt lisäperusteet ovat käsillä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 17 artiklan soveltamista.
Erityisesti 19 §:ssä tarkoitettu perintäkielto ja 21 §:ssä tarkoitettu ulosmittauksen sekä muiden täytäntöönpanotoimenpiteiden kielto täyttävät 2 artiklan 1 kohdan 4 artiklan määritelmän (pidättää väliaikaisesti velkojan oikeus vaatia saatavaa velalliselta tai oikeus ulosmitata velallisen omaisuus tai liiketoiminta tai muuttaa se rahaksi tuomioistuinten ulkopuolella).
Velkajärjestely TyöttömälleDirektiivin 23 artiklan 1 ja 2 kohtaa ja velkajärjestelylain 10 §:n suhdetta on käsitelty edellä. Direktiivin 23 artikla mahdollistaa velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin 2 kohdan mukaisen säännöksen siltä osin kuin 10 §:n mukaiset esteperusteet ovat direktiivin sallimia.
1 artiklan mukaiset henkilöllistä soveltamisalaa koskevat rajoitukset, joita on käsitelty edellä
Säännös antaa mahdollisuuden jättää siinä mainittuja saatavia niin saneerausohjelman vaikutuspiirin kuin ylipäänsä direktiivin mukaisen saneerauspuitteiston, siis myös esimerkiksi 6 artiklassa tarkoitetun yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen, ulkopuolelle. Yrityssaneerauslaissa mainittuja saatavia ei ole suljettu saneerausohjelman vaikutuspiirin ulkopuolelle, eikä direktiivi velvoita näin tekemäänkään. Perintäkiellon osalta yrityssaneerauslaissa on sen sijaan erityisiä työntekijöiden saatavia ja elatusapusaatavia koskevia säännöksiä, joiden suhdetta direktiiviin käsitellään jäljempänä 6 artiklan yhteydessä.
Direktiivin 1 artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteet eivät vaikuta kertyneisiin ammatillista lisäeläkettä koskeviin oikeuksiin. Direktiivin säännöksen näkökulmana on työntekijöiden kertyneiden eläkkeiden turvaaminen, kun taas yrityssaneerauslain 18 §:n 2 momentin 6 kohdassa on kysymys eläkesäätiölle tehtävistä maksuista säätiön maksuvalmiuden turvaamiseksi. Selvää on, että direktiivin säännös ei koske välittömästi samaa asiaa kuin mainittu kansallinen säännös. Toisaalta on mahdollista tulkita, että mainittu kansallinen säännös yhtenä kapea-alaisena osatekijänä turvaa osaltaan myös 1 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua tavoitetta, sillä eläkesäätiöiden maksuvalmiuden turvaamiseen tähtäävä säännös edesauttaa sen varmistamista, että saneerauspuitteisto ei vaikuta kertyneisiin eläkeoikeuksiin. Siten 1 artiklan 6 kohdan voi nähdä osaltaan perustelevan 18 §:n 2 momentin 6 kohdan säilyttämismahdollisuutta. Toisena perusteena voidaan esittää se, että poikkeus on 6 artiklan 4 kohdan tarkoittamalla tavalla asianmukaisesti perusteltua ja että ilmaus ”välttämätöntä säätiön maksuvalmiuden turvaamiseksi” pitää sisällään sen, että keskeyttäminen aiheuttaisi 6 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettua kohtuutonta haittaa.
maksukyvyttömyysmenettelyä, joka saattaa kansallisen lainsäädännön mukaisesti johtaa velallisen likvidaatioon, ei vielä ole aloitettu velallisen osalta.
Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on otettava käyttöön asianmukaiset valvonta- ja sääntelymekanismit sen varmistamiseksi, että selvittäjien toimintaa valvotaan tehokkaasti; tavoitteena on varmistaa, että he tarjoavat palvelujaan tehokkaasti ja pätevästi ja että se tapahtuu puolueettomasti ja riippumattomasti suhteessa asianosaisiin. Näiden mekanismien on käsitettävä myös toimenpiteet niiden selvittäjien vastuun osalta, jotka ovat laiminlyöneet velvollisuutensa.
Velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin 2 kohdan mukaan maksuohjelma voidaan määrätä raukeamaan velkojan hakemuksesta, jos maksuohjelman vahvistamisen jälkeen ilmenee seikkoja, jotka olisivat estäneet velkajärjestelyn, jos ne olisivat olleet tiedossa velkajärjestelystä päätettäessä.
edellä 11 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii alakohdassa säädettyjä eri mieltä olevien velkojaryhmien uudelleenjärjestelyyn pakottamista koskevia edellytyksiä väitetysti rikottiin.
Oikeusministeriö asetti 29.1.2020 kaksi työryhmää. Yrityssaneeraustyöryhmän tehtäväksi annettiin valmistella direktiivin edellyttämät ja hallitusohjelman tavoitteita toteuttavat muutokset yrityksen saneerausta koskevaan lainsäädäntöön sekä direktiivin edellyttämät, kaikkien maksukyvyttömyysmenettelyjen tehokkuutta koskevat toimenpiteet. Työn tavoitteena oli erityisesti edistää yritysten mahdollisuutta päästä riittävän varhaisessa vaiheessa joutuisaan ja kustannuksiltaan kohtuulliseen saneerausmenettelyyn. Työryhmän toimeksiantoon ei kuulunut niin sanottua velkakonversiota koskevien kysymysten arvioiminen. Työryhmässä oli oikeusministeriön lisäksi edustus konkurssiasiamiehen toimistosta, Helsingin käräjäoikeudesta, Verohallinnosta, Suomen Asianajajaliitosta, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:sta, Finanssiala ry:stä sekä Suomen Yrittäjät ry:stä, minkä lisäksi apulaisprofessori Tuomas Hupli Turun yliopistosta toimi työryhmän pysyvänä asiantuntijana. Työryhmä kokoontui mietinnön valmistumiseen mennessä 22 kertaa.
Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että lainkäyttö- tai hallintoviranomaiset voivat kieltäytyä myöntämästä yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä, jos se ei ole välttämätön tai jos sillä ei saavutettaisi ensimmäisessä alakohdassa säädettyä tavoitetta.
Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai ottaa käyttöön säännöksiä, joiden mukaan lainkäyttö- tai hallintoviranomainen tarkistaa, onko yrittäjä noudattanut velvollisuuksiaan saadakseen vapautuksen veloistaan, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta ensimmäisen alakohdan soveltamiseen.
4 artiklan 1 kohdan säännös, jonka mukaan saneerauspuitteiston on oltava käytettävissä silloin, kun maksukyvyttömyys näyttää todennäköiseltä (likelihood of insolvency, jonka merkitys saadaan määrittää kansallisesti)
Artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttäminen voi olla luonteeltaan yleinen, jolloin se koskee kaikkia velkojia, tai rajoitettu, jolloin se koskee yhtä tai useampaa yksittäistä velkojaa tai velkojaryhmää.
Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että täysimittainen veloista vapauttaminen ei estä sellaisen maksukyvyttömyysmenettelyn jatkamista, johon sisältyy yrittäjän sen omaisuuden muuttaminen rahaksi ja jakaminen, joka muodosti osan kyseisen yrittäjän konkurssipesästä veloista vapauttamiseen kuluvan ajan päättymispäivänä.
Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat mukauttaa sitä, mitä tarkoitetaan tämän artiklan mukaisella kohtuuttomalla tavalla estämisellä tai haittaamisella, ottaen huomioon esimerkiksi sen, onko velallinen mikro- ja pk-yritys vai suuryritys, oman pääoman haltijoiden oikeuksiin vaikuttavat ehdotetut uudelleenjärjestelytoimenpiteet, oman pääoman haltijan tyypin, sen, onko velallinen oikeushenkilö vai luonnollinen henkilö, tai sen, onko yhtiömiesten vastuu rajoitettu vai rajoittamaton.
Artiklan 2 kohdan toinen alakohta mahdollistaa sen, että jäsenvaltioissa, joissa noudatetaan ehdottoman etuoikeuden sääntöä, voidaan siitä kuitenkin poiketa tietyissä tilanteissa.
Artiklan 6 kohdan mukaan yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen alkuperäinen kesto on rajoitettava enintään neljään kuukauteen.
Artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat tarkkaan määritellyissä olosuhteissa jättää yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen ulkopuolelle tietyt saatavat tai saatavien tyypit, kun se on asianmukaisesti perusteltua ja kun