Johdanto-osan kappaleen 33 mukaan menettelyn helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi jäsenvaltioiden olisi voitava ottaa käyttöön kumottavissa olevia olettamia keskeyttämisen kieltäytymisperusteiden olemassaolosta esimerkiksi silloin, kun velallinen toimii sellaiselle velalliselle tyypillisellä tavalla, joka ei pysty maksamaan velkojaan niiden erääntyessä eli ei esimerkiksi hoida työntekijöihin, verotukseen tai sosiaaliturvaan liittyviä velvollisuuksiaan, tai kun velallinen tai yrityksen nykyinen johto on syyllistynyt talousrikokseen, minkä perusteella voidaan olettaa, ettei velkojien enemmistö kannattaisi neuvottelujen aloittamista.
Artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrättäessä selvittäjä tiettyä tapausta varten, mukaan lukien tapaukset, joihin liittyy rajat ylittäviä tekijöitä, on otettava asianmukaisella tavalla huomioon selvittäjän kokemus ja asiantuntemus sekä tapauksen erityispiirteet.
Johdanto-osan kappaleessa 53 todetaan, että vaikka uudelleenjärjestelyohjelma olisi hyväksyttävä aina, jos sitä kannattaa vaadittu enemmistö kussakin sellaisessa ryhmässä, johon se vaikuttaa, lainkäyttö- tai hallintoviranomaisen olisi silti voitava velallisen ehdotuksesta tai sen suostumuksella vahvistaa uudelleenjärjestelyohjelma, jolla ei ole takanaan vaadittua enemmistöä kussakin asianomaisessa ryhmässä. Jäsenvaltioiden olisi voitava oikeushenkilön tapauksessa päättää, pidetäänkö velallisena uudelleenjärjestelyohjelman hyväksymistä tai vahvistamista varten oikeushenkilön johtokuntaa vai osakkeenomistajien tai oman pääoman haltijoiden tiettyä enemmistöä. Jotta ohjelma tulisi vahvistetuksi pakotettaessa eri mieltä olevia velkojaryhmiä uudelleenjärjestelyyn, sen olisi saatava asianosaisten osapuolten äänestysryhmien enemmistön kannatus. Ainakin yhden näistä ryhmistä olisi koostuttava vakuudellisista velkojista tai oltava maksunsaantijärjestyksessä tavallisten vakuudettomien velkojien edellä.
Jälkimmäisenä mainittu konkurssiperuste (uuden velan maksun laiminlyönti) vastaa pitkälti 7 artiklan 3 kohdan sallimaa poikkeusta. Erityisen painavaa syytä koskeva 24 §:n 4 momentin edellytys olisi kuitenkin muutettava vastaamaan 7 artiklan 3 kohdan edellytystä, jossa käytetään ilmaisua velkojien yleisestä edusta. Mitään aikamäärettä direktiivi ei aseta konkurssin lykkäämiselle, joten enintään yhden kuukauden lykkäämistä ei voida pitää direktiivin vastaisena.
Direktiivin 1 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että elatusapusaatavat jätetään ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteiden soveltamisalan tai vaikutuksen ulkopuolelle.
Velkajärjestelylain 7 luvun säännökset koskevat velallisia, jotka harjoittavat elinkeinotoimintaa velkajärjestelyyn hakeutumisen hetkellä. Tällaisten velallisten osalta lain 45 §:ssä säädetyt lisäedellytykset tulevat sovellettaviksi myös silloin, kun järjestellään ainoastaan päättyneen elinkeinotoiminnan velkaa. Direktiivin veloista vapautumissäännöksissä ei nimenomaisesti käsitellä tilannetta, jossa velallinen on käynnistänyt uuden elinkeinotoiminnan ennen hakeutumista veloistavapauttamismenettelyyn aikaisemman elinkeinotoiminnan aiheuttaman velkavastuun vuoksi. Johdanto-osan 74 kappaleen mukaan jäsenvaltioiden olisi voitava säätää, että yrittäjiä ei estetä aloittamasta uutta toimintaa samalla tai eri alalla takaisinmaksuohjelman täytäntöönpanon aikana. Toisaalta 22 artiklan perusteella maksukyvyttömyys ei saa asettaa estettä uuden elinkeinotoiminnan aloittamiselle tai jatkamiselle veloistavapautumisajan päättymisen jälkeen. Edellä esitetyn perusteella voidaan katsoa, että jäsenvaltio voi edellyttää, ettei elinkeinotoimintaa käynnistetä uudelleen ainakaan ennen maksuohjelman vahvistamista. Siten direktiivin on katsottava jättävän liikkumavaraa myös sellaisten lisäedellytysten asettamiselle, jotka koskevat kaikkia velkajärjestelyyn hakeutumisen hetkellä elinkeinotoimintaa harjoittavia velallisia. Direktiivin ei siten voida katsoa edellyttävän muutoksia velkajärjestelylain 7 luvun säännöksiin tältäkään osin.
Jos 5 artiklan 2 kohtaa, 5 artiklan 3 kohdan a alakohtaa ja johdanto-osan kappaletta 30 luetaan yhdessä, jäsenvaltio voi edellyttää uudelleenjärjestelyselvittäjän määräämistä aina, kun on määrätty yksittäisten täytäntöönpanotoimien yleinen keskeyttäminen. Toisaalta selvittäjän määrääminen on mainittujen säännösten perusteella jäsenvaltioille pakollista ainoastaan silloin, kun tuomioistuin katsoo, että selvittäjää tarvitaan turvaamaan osapuolten etuja 3 kohdan a alakohdan mukaisesti. Tältä osin kansallinen lainsäädäntö vastaa direktiiviä, sillä 90 §:n 1 ja 2 momentin mukaiset perusteet selvittäjän määräämättä jättämiseksi (kukaan ei ole ehdottanut selvittäjän määräämistä tai on erityisiä syitä katsoa, ettei selvittäjän määrääminen ole tarpeellista) eivät ole tilanteita, joissa selvittäjän määräämistä olisi 3 kohdan a alakohdan tarkoittamalla tavalla pidettävä tarpeellisena osapuolten etujen turvaamiseksi.
Direktiivin 23 artiklan 1 kohta on muista kyseisen artiklan säännöksistä poiketen pakottava. Säännös koskee lavean sanamuotonsa mukaan tilanteita, joissa yrittäjä toimii epärehellisesti tai vilpillisessä mielessä velkojia tai muita sidosryhmiä kohtaan. Johdanto-osan perusteella yrittäjän menettelyn arvio voi perustua monenlaisten seikkojen ottamiseen huomioon. Johdanto-osasta voitaneen päätellä, että velallisen epärehellisyyttä ja vilpillistä mieltä tulisi tarkastella erityisesti velkaantumisen yhteydessä tehtyjen toimien kannalta. Poikkeuksen muodostavat tilanteet määräytyvät kansallisen lainsäädännön mukaan ja voivat siten olla velkajärjestelylain esteperusteiden tapaan tarkkaan määriteltyjä. Velkajärjestelylain 10 §:n 3–6 kohdan mukaiset esteperusteet vastaavat direktiivissä asetettua vaatimusta veloista vapautumisen epäämisestä tietyissä velkojia vahingoittavissa tilanteissa.
Artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on kerättävä ja koottava tiedot kokonaisilta kalenterivuosilta, jotka päättyvät kunakin vuonna 31 päivänä joulukuuta, 7 kohdassa tarkoitettujen täytäntöönpanosäännösten soveltamispäivää seuraavasta ensimmäisestä kokonaisesta kalenterivuodesta alkaen. Tiedot on toimitettava komissiolle vakiomuotoisella tietolomakkeella vuosittain viimeistään sitä kalenterivuotta seuraavan vuoden 31 päivänä joulukuuta, jolta tiedot on kerätty. Artiklan 7 kohdan mukaan komissio vahvistaa 6 kohdassa tarkoitetun tietolomakkeen täytäntöönpanosäädöksillä. Artiklan 8 kohdan mukaan komissio julkaisee tiedot verkkosivustollaan niin, että ne ovat saatavilla helposti ja käyttäjäystävällisesti.
Velkajärjestely LisäsuorituksetArtiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan direktiivissä säädetyt ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteet voivat muodostua yhdestä tai useammasta menettelystä, toimenpiteestä tai säännöksestä, joista jotkin voidaan toteuttaa tuomioistuimen ulkopuolella, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta muihin kansallisen lainsäädännön mukaisiin uudelleenjärjestelyjen puitteisiin.
Säännöksellä on perustavoitteidensa puolesta jonkin verran yhtymäkohtia yrityssaneerauslain 52 §:n 2 momentin säännökseen, jonka mukaan viimesijaisen saatavan velkojaa ei oteta huomioon, jos paremmalla oikeudella suoritettavan saatavan velkoja ohjelman mukaan jää vaille täyttä suoritusta tai hänen oikeusasemansa muuten huononee. Tällaisessa tilanteessa viimesijaisten saatavien velkojien ryhmä ei luonnollisesti kelpaa myöskään pakkovahvistamisen ainoaksi kannattajaryhmäksi, koska sitä ei ylipäänsä oteta äänestysmenettelyssä huomioon. Tämä kansallisen lain mukainen arviointi kuitenkin perustuu vain siihen, tuleeko ryhmälle saneerausohjelmassa suorituksia, mikä puolestaan perustuu ennen muuta velallisyrityksen tulevaan arvioituun maksukykyyn eikä velallisyrityksen arvonmääritykseen going concern- tai muulla perusteella. Näistä syistä kansallista lainsäädäntöä on muutettava siten, että toiselle velkojalle annetaan pakkovahvistamisen yhteydessä mahdollisuus väittää ja osoittaa, ettei ohjelmaa ole kannattanut yksikään sellainen velkojaryhmä, jolle jäisi suorituksia, jos velallisyrityksen going concern -arvo jaettaisiin velkojille normaalin maksunsaantijärjestyksen mukaisesti.
Direktiivin 23 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on 20–22 artiklasta poiketen pidettävä voimassa tai otettava käyttöön säännöksiä, joilla peruutetaan myönnetty vapauttaminen silloin, kun maksukyvytön yrittäjä toimi kansallisen lainsäädännön mukaan velkojia tai muita sidosryhmiä kohtaan epärehellisesti tai vilpillisessä mielessä maksukyvyttömyysmenettelyn aikana tai velkojen takaisinmaksun yhteydessä.
Yritykset hakeutuvat yrityssaneeraukseen usein liian myöhään, kun liiketoimintaa ei kyetä enää tervehdyttämään. Tällöin yrityssaneerauksen onnistumisen edellytykset ovat heikommat. Varsinkin mikro- ja pk-yrityksillä arvioidaan olevan hankaluuksia tunnistaa ajoissa taloudelliseen tilanteeseensa liittyviä riskitekijöitä ja niihin saatavilla olevia apukeinoja. Direktiivissä tarkoitettuja varhaisvaroituvälineitä velallisten avuksi on siis tarpeen kehittää. Direktiivin 3 artikla pannaan täytäntöön vuoden 2021 aikana käynnistyneellä työ- ja elinkeinoministeriön ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten Early Warning -palvelulla.
B) Yrityssaneerauslain 20 §:n 1 kohdan mukaan tuomioistuin voi vakuusvelkojan vaatimuksesta selvittäjää kuultuaan myöntää velkojalle luvan 19 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen oikeuksien käyttämiseen, jos on ilmeistä, että vakuusoikeuden kohteena olevan omaisuuden säilyminen velallisella ei ole tarpeellista saneerausjärjestelyjen kannalta taikka velallisen tai hänen perheenjäsenensä kohtuullisten asunto-olojen tai elinkeinon turvaamiseksi.
kun velallinen tai velkojien enemmistö pyytää sitä edellyttäen, että viimeksi mainitussa tapauksessa velkojat huolehtivat uudelleenjärjestelyselvittäjän kuluista.
Johdanto-osan kappaleessa 86 mainitaan edellä todetusti muun muassa lainkäyttövallan keskittäminen ja tuomareiden erikoistuminen mahdollisina keinoina myös menettelyjen tehokkuutta koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi. Jäsenvaltioita ei olisi kuitenkaan velvoitettava vaatimaan, että uudelleenjärjestelyä, maksukyvyttömyyttä ja veloista vapauttamista koskevat menettelyt on asetettava etusijalle muihin menettelyihin nähden.
Johdanto-osan kappaleessa 32 todetaan, että jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään, keskeyttämistä olisi voitava soveltaa myös ulkopuolisten vakuudenantajien, kuten takaajien ja pantin antajien, eduksi. Tämä vastaa 2 artiklan 1 kohdan 4 alakohdan ilmaisua ”ja, kansallisen lainsäädännön niin salliessa, ulkopuoliselta vakuudenantajalta”.
Lisäksi direktiivi edellyttää muutoksia edellä kuvattuun käytäntöön, jonka mukaisesti menettelyaikainen maksuvarakertymä tilitetään yleensä aina velkojille velallisen myötävaikutusvelvollisuuden perusteella. Kyseistä käytäntöä lienee tulkittava siten, että maksuohjelma muodostuu tällöin kestoltaan tosiasiassa kolmea vuotta pidemmäksi. Näin ymmärrettynä käytäntö vaikuttaa direktiivin vastaiselta. Nykyistä käytäntöä voidaan lisäksi pitää velallisten yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallisena, koska menettelyajan kertymän tilittäminen velkojille tarkoittaa tosiasiassa kolmea vuotta pidempää maksuohjelmaa ja siten raskaampaa maksuvelvollisuutta varsinkin niille velallisille, joiden velkajärjestelyhakemukseen ei ole liitetty valmiiksi maksuohjelmaehdotusta. Tähän seikkaan velallinen ei välttämättä itse voi vaikuttaa, sillä talous- ja velkaneuvonnan menettelytavoista ja resursseista riippuu, valmistellaanko esimerkiksi monimutkainen maksuohjelmaehdotus hakemuksen laadinnan yhteydessä vai jätetäänkö se selvittäjän tehtäväksi.
Yrityssaneerauslain 8 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen on määrättävä selvittäjä. Lain 71 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan päättäessään saneerausmenettelyn aloittamisesta tuomioistuimen tulee määrätä selvittäjä siten kuin 83 §:ssä säädetään, jollei 90 §:stä johdu muuta. Lain 83 §:n mukaan selvittäjä määrätään saneerausmenettelyn aloittamisesta päätettäessä velkojan tai velallisen esityksestä. Jollei hyväksymiskelpoista esitystä ole, tuomioistuimen on määrättävä selvittäjäksi tehtävään soveltuva ja halukas henkilö. Lain 90 §:n 1 momentin mukaan kun velallinen on tehnyt hakemuksen saneerausmenettelyn aloittamisesta, selvittäjä voidaan jättää määräämättä, jos kukaan ei ole tehnyt esitystä selvittäjän määräämisestä tai muuten vaatinut sitä. Kun hakemuksen on tehnyt velkoja, selvittäjä voidaan jättää määräämättä, jos velallisen tunnetuille velkojille ennen menettelyn aloittamista koskevan päätöksen tekemistä varataan tilaisuus määräajassa antaa asiassa kirjallinen lausuma eikä kukaan vaadi selvittäjän määräämistä. Menettelyn alettua selvittäjä voidaan määrätä velkojan tai velallisen vaatimuksesta. Lain 90 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä selvittäjän, vaikka sitä ei olisi vaadittu, jos se erityisestä syystä katsotaan tarpeelliseksi. Vaikka selvittäjän määräämistä olisi vaadittu, tuomioistuin voi jättää selvittäjän määräämättä, jos on erityisiä syitä katsoa, ettei selvittäjän määrääminen ole saneerausohjelman valmistelun tai velkojien edun valvomisen kannalta tarpeellista.
Säännöksiä pesänhoitajan ja selvittäjän määräämismenettelyistä voidaan pitää lähtökohtaisesti selkeinä, läpinäkyvinä ja oikeudenmukaisina. Johdanto-osan kappaleen 88 perusteella direktiivin on katsottava sallivan, että velallinen tai velkoja esittää tai valitsee pesänhoitajan tai selvittäjän. Voimassa olevat menettelyt perustuvat siihen, että tuomioistuin nimittää selvittäjän, mutta velkojien ja velallisen esityksellä on valinnassa ratkaiseva merkitys. Pesänhoitajien tai selvittäjien valikoituminen tehtäväänsä perustuu käytännössä yleensä harvojen institutionaalisten velkojien esitykseen. Institutionaaliset velkojat käyttävät usein sellaista pesänhoitajaa tai selvittäjää, josta heillä on aiempia hyviä kokemuksia. Tuomioistuin käyttää tosiasiallista harkintavaltaa lähinnä vain silloin, kun on esitetty useampaa vaihtoehtoista pesänhoitajaa tai selvittäjää. Tällöin tuomioistuin vertaa esitettyjen henkilöiden kokemusta, asiantuntemusta ja kykyä toimia pesänhoitajana tai selvittäjänä kyseissä menettelyssä. Tuomioistuimen edellytyksiä tehdä tällainen arvio ehdotetaan parannettavaksi muuttamalla lakia siten, että esitetyn henkilön on liitettävä suostumukseensa selvitys kokemuksestaan, asiantuntemuksestaan ja kyvystään toimia kyseisen konkurssipesän pesänhoitajana tai yrityssaneerauksen selvittäjänä.
Artiklan 9 kohdantoisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat rajoittaa ensimmäisen alakohdan mukaisen yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen lopettamista koskevan toimivallan tilanteisiin, joissa velkojilla ei ole ollut mahdollisuutta tulla kuulluiksi ennen keskeyttämisen voimaantuloa tai ennen lainkäyttö- tai hallintoviranomaisen myöntämää keskeyttämisen jatkamista. Artiklan 9 kohdan kolmannen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää vähimmäisajasta, joka ei ylitä 6 kohdassa tarkoitettua aikarajaa ja jonka kuluessa yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä ei voida lopettaa.