Direktiivin II osastoon sisältyvän 4 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun maksukyvyttömyys näyttää todennäköiseltä, velallisilla on käytettävissään ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteet, joiden avulla ne voivat toteuttaa uudelleenjärjestelyt välttääkseen maksukyvyttömyyden. Nämä puitteet voivat muodostua yhdestä tai useammasta menettelystä, toimenpiteestä tai säännöksestä, eivätkä direktiivin vaatimukset vaikuta mahdollisiin muihin kansallisissa järjestelmissä oleviin saneerauspuitteisiin tai -menettelyihin. Jäsenvaltio voi asettaa velallisyrityksen elinkelpoisuuden edellytykseksi menettelyyn pääsylle. Direktiivin 5 artiklaan sisältyy yleissäännös velallisen määräysvallasta saneerausmenettelyn aikana sekä yksityiskohtaiset säännökset siitä, milloin saneerausmenettelyyn voidaan tai tulee määrätä selvittäjä. Direktiivin 6 artiklassa annetaan yksityiskohtaista sääntelyä saneerausmenettelyn ajaksi myönnettävän täytäntöönpanotoimien keskeytyksen edellytyksistä ja kestosta. Direktiivin 7 artiklassa säädetään mainitun keskeytyksen vaikutuksista velallisen sopimuksiin ja konkurssin aloittamismahdollisuuksiin.
Muista 23 artiklan säännöksistä poiketen artiklan 1 kohta on jäsenvaltioita velvoittava. Veloista vapauttaminen on voitava esimerkiksi peruuttaa, jos velallinen toimii epärehellisesti tai vilpillisessä mielessä velkojen takaisinmaksun yhteydessä. Velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin säännösten nojalla maksuohjelma voidaan määrätä raukeamaan velallisen moitittavan toiminnan tai laiminlyöntien vuoksi. Velallisen tulee noudattaa maksuohjelmaa, täyttää tiedonantovelvollisuutensa ja edellytysten täyttyessä maksaa lisäsuorituksia. Vilpillisessä mielessä tai epärehellisesti tapahtunut teko tai laiminlyönti voi johtaa maksuohjelman raukeamisen lisäksi rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Jos velkojan raukeamishakemuksen perusteena on rikoslain (39/1889) 39 luvun 2 tai 3 §:ssä tarkoitettu velallisen menettely, hakemus voidaan velkajärjestelylain 61 §:n 1 momentin nojalla tehdä ohjelman päättymisen jälkeenkin ennen kuin syyteoikeus rikoksesta on vanhentunut. Velkajärjestelylain 10 §:n esteperusteiden lisäksi myös tällä sääntelyllä puututaan 23 artiklan 1 kohdan vaatimin tavoin velallisen väärinkäytöksiin.
Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että jos ammattitoimintaan liittyvät velat ja henkilökohtaiset velat voidaan eritellä, täysimittaisen veloista vapauttamisen myöntämiseksi kyseisiä velkoja on käsiteltävä joko erillisissä mutta koordinoiduissa menettelyissä tai samassa menettelyssä.
Velan Vanhentuminen VelkajärjestelyMyös velkajärjestelymenettelyyn ehdotetaan tehtäväksi useita muita kuin suoraan direktiivistä johtuvia muutoksia. Näiden muutosten tarkoituksena on velkajärjestelyyn pääsyn nopeutuminen ja helpottuminen, velallisten velkajärjestelystä selviytymisen edistäminen sekä menettelyn tehostuminen.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan keväällä 2022, mutta kuitenkin viimeistään 17.7.2022.
Muiden kuin direktiivistä johtuvien muutosehdotusten tavoitteena on panna täytäntöön jaksossa 1.1 selostetut hallitusohjelman yrityssaneerausta ja velkajärjestelyä koskevat kirjaukset.
Velkajärjestelylain 70 §:n 2 momentin viimeisen virkkeen mukaan velallisen maksuosuus selvittäjän saatavasta voidaan ottaa velalliselle velkajärjestelyn alkamisen jälkeen kertyneistä varoista. Mahdollisuutta käyttää velalliselle menettelyn aikana kertyneet varat selvittäjän saatavan maksamiseen on pidetty tarkoituksenmukaisena. Säännöksen on katsottu vähentävän selvittäjän luottoriskiä ja edesauttavan selvittäjää suoriutumaan ennen maksuohjelman vahvistamista kertyvistä erilaisista kuluista, kuten arvonlisäverosta. Maksuksi voidaan käyttää myös niitä varoja, jotka ovat menettelyn aikana kertyneet ulosottomiehen haltuun velallisen tulojen ulosmittauksella. (LaVM 19/1996 vp s. 8; Koskelo – Lehtimäki, Yksityishenkilön velkajärjestely, 1997 s. 383)
Voimassa olevassa laissa ei ole säännöstä, jonka mukaan saneerausmenettelyn päättyminen saattaisi automaattisesti jonkin toisen maksukyvyttömyysmenettelyn vireille. Artiklan 7 kohta ei siten edellytä lainsäädännön muuttamista.
Going concern -arvo (pakkovahvistamisen vähimmäiskannatusedellytys)
Yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan menettelyä ei voida aloittaa, jos velallisen kirjanpito on olennaisesti puutteellinen tai virheellinen, paitsi jos osoitetaan, että kirjanpito voidaan vaikeuksitta saattaa asianmukaiseen ja luotettavaan tilaan.
Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että tiedot niistä viranomaisista tai elimistä, jotka huolehtivat selvittäjien valvonnasta, ovat julkisesti saatavilla.
Tuomioistuin harkitsee itsenäisesti sen, kenet pesänhoitajaksi valitaan. Velkojat ja velallinen voivat esittää jotakin henkilöä pesänhoitajaksi ja lausua ehdotettujen henkilöiden kelpoisuudesta, mutta tuomioistuin ei ole sidoksissa näihin kannanottoihin. Kun kuitenkin konkurssipesää hoidetaan velkojien lukuun, velkojien mielipiteillä on merkityksensä. Pesänhoitajaksi määrätyn tulisi nauttia velkojien yleistä luottamusta. (HE 26/2003 vp s. 93, Mikko Könkkölä – Tuula Linna: Konkurssioikeus, Helsinki 2013 s. 663).
Yrityssaneerauslaissa ei tunneta erillistä täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen lopettamista edellä esitetyn mukaisesti. Artiklan 9 kohdan toinen ja kolmas alakohta ovat jäsenvaltioille vapaaehtoisia, eivätkä näin ollen edellytä lainsäädännön muuttamista.
ennaltaehkäisevä uudelleenjärjestelymenettely on aloitettu; tai
Artiklan 5 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat, poiketen siitä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, soveltaa 6 artiklan 2 kohtaa työntekijöiden saataviin, jos ja siltä osin kuin jäsenvaltiot varmistavat, että tällaisten saatavien maksamiselle annetaan ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteissa saman tasoinen suoja.
Velkajärjestelylain 64 §:n 2 momentin nojalla tuomioistuin määrää selvittäjän velkajärjestelyn aloittamisesta päätettäessä. Selvittäjä voidaan määrätä muunakin ajankohtana, jos siihen on aihetta. Selvittäjä voidaan määrätä myös laatimaan ehdotus maksuohjelman muuttamiseksi. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että selvittäjä voidaan määrätä velallisen, velkojan tai tuomioistuimen aloitteesta. Velallinen voi liittää hakemukseensa ehdotuksen selvittäjäksi. Velkojat, joita tuomioistuin on kuullut ennen velkajärjestelyn aloittamista, voivat ehdottaa selvittäjän määräämistä. (Pauliine Koskelo – Liisa Lehtimäki: Yksityishenkilön velkajärjestely, Helsinki 1997 s. 374).
Artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan uudelleenjärjestelyselvittäjä tulee määrätä avustamaan velallista ja velkojia ohjelman laatimisessa ja sitä koskevissa neuvotteluissa myös, kun velallinen tai velkojien enemmistö pyytää sitä edellyttäen, että viimeksi mainitussa tapauksessa velkojat huolehtivat uudelleenjärjestelyselvittäjän kuluista.
Artiklasta ei johdu tarvetta muuttaa kansallista lainsäädäntöä. Artiklan sisältöä ja sen suhdetta kansalliseen lainsäädäntöön selostetaan tarkemmin työryhmän mietinnössä (s. 92−95).
Artiklan 8 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen, sen jatkaminen ja uusiminen mukaan lukien, kokonaiskesto ei saa ylittää kahtatoista kuukautta.
Yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan saneerausmenettelyä ei voida aloittaa, jos velallinen on maksukyvytön ja on todennäköistä, että maksukyvyttömyyttä ei saneerausohjelman avulla voida poistaa tai että sen uusiutumista ei voida torjua muuten kuin lyhytaikaisesti.
Tilastokeskus julkaisee tilastoja sekä konkursseista, yrityssaneerauksista että velkajärjestelyistä. Tilastokeskus saa tiedot käräjäoikeuksien asiankäsittelyjärjestelmästä. Tilastokeskuksessa konkurssiin tai yrityssaneeraukseen haettuun yritykseen tai yrittäjään yhdistetään Tilastokeskuksen yritysrekisteristä sitä kuvaavat taustatiedot, kuten toimipaikka, toimiala ja henkilökunnan määrä.