ennaltaehkäisevän uudelleenjärjestelymenettelyn aloittamista on pyydetty;
Direktiivin 2 artiklan 1kohdan 10 alakohdan mukaan täysimittaisella veloista vapauttamisella tarkoitetaan sitä, että yrittäjien jäljellä olevien vapautettavissa olevien velkojen täytäntöönpano poissuljetaan tai että jäljellä oleva vapautettavissa oleva velka sellaisenaan peruutetaan osana menettelyä, johon voi sisältyä omaisuuserien rahaksi muuttaminen tai takaisinmaksuohjelma tai molemmat. Johdanto-osan kappaleen 73 mukaan on pyrittävä vähentämään yrittäjille ylivelkaantuneisuudesta tai maksukyvyttömyydestä aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia, erityisesti mahdollistamalla täysimittainen veloista vapauttaminen tietyn ajan kuluttua ja rajoittamalla yrittäjille ylivelkaantumisen tai maksukyvyttömyyden vuoksi määrättävien elinkeinotoiminnan harjoittamiskieltojen kestoa. Jäsenvaltioiden olisi voitava päättää, miten veloista vapauttamiseen päästään ja myös mahdollisuudesta edellyttää, että velallinen hakee veloista vapauttamista.
Velkajärjestelytyöryhmän mietinnöstä (Velkajärjestelylain muuttaminen: Yrittäjän uusi alku ja velallisen aseman parantaminen, oikeusministeriön julkaisuja Mietintöjä ja lausuntoja 2021:14) järjestettiin lausuntokierros 6.5.–18.6.2021. Oikeusministeriö pyysi velkajärjestelytyöryhmän mietinnöstä lausuntoa 51 taholta (ministeriöt, valtion virastot ja laitokset, tuomioistuimet, yhdistykset, intressiorganisaatiot ja asiantuntijat). Lausuntoja saapui yhteensä 29. Lausunnoista on laadittu lausuntotiivistelmä (Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 2021:28) ja lausunnot ovat nähtävillä lausuntopalvelussa.
Artiklan 8 kohdan toisessa alakohdassa todetaan, että jos jäsenvaltiot aikovat panna tämän direktiivin täytäntöön yhden tai useamman sellaisen menettelyn tai toimenpiteen avulla, joka ei täytä asetuksen (EU) 2015/848 liitteen A mukaisia ilmoittamisedellytyksiä, keskeyttämisen kokonaiskesto rajoitetaan enintään neljään kuukauteen, jos velallisen pääintressien keskus on siirretty toisesta jäsenvaltiosta ennaltaehkäisevän uudelleenjärjestelymenettelyn aloittamista koskevan pyynnön tekemistä edeltäneiden kolmen kuukauden aikana.
Vaaditut tiedot käsittävät siis kunakin vuonna aloitetut, vireillä olevat ja lopetetut konkurssi-, yrityssaneeraus- ja velkajärjestelymenettelyt sekä menettelyjen keskimääräisen keston aloittamisesta lopettamiseen. Nämä tiedot ovat saatavissa Tilastokeskuksesta. Vireillä olevia asioita koskevien tietojen osalta on kuitenkin selvitettävä, onko tieto saatavissa muista lähteistä helpommin (konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteri tai konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asiankäsittelyjärjestelmä Kosti), kun selviää, mitä vireilläololla tässä yhteydessä käsitetään.
Direktiivin IV osastoon sisältyy sääntelyä toimenpiteistä, joiden tavoitteena on edistää maksukyvyttömyysmenettelyiden tehokkuutta muun muassa varmistamalla tuomareiden ja selvittäjien riittävä koulutus ja asiantuntemus, selvittäjien valitsemisen avoimuus ja heidän toimiensa valvonta sekä riittävät mahdollisuudet sähköiseen asiointiin. Lisäksi IV osastoon sisältyvän 29 artiklan mukaan jäsenvaltioiden tulee kerätä tiettyjä lukumäärätilastotietoja maksukyvyttömyysmenettelyistä ja toimittaa ne komissiolle. Komissio vahvistaa tähän tiedonkeruuseen käytettävän tietolomakkeen täytäntöönpanosäädöksillä.
Velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin 3 kohdan mukaan maksuohjelma voidaan määrätä raukeamaan velkojan hakemuksesta, jos velallinen on vaarantanut maksuohjelman toteutumisen velkaantumalla ilman välttämättömään toimeentuloonsa liittyvää tai siihen rinnastettavaa perustetta taikka laiminlyömällä muulla tavoin myötävaikutusvelvollisuutensa. Lisäksi velkajärjestelylain 20 §:n 4 momentin mukaan velkajärjestelyn alettua velallinen voidaan velkojan hakemuksesta asettaa konkurssiin, jos konkurssihakemus perustuu velkajärjestelyn alkamisen jälkeen syntyneen velan maksun laiminlyöntiin. Velkajärjestelylain 43 §:n 1 momentin mukaan maksuohjelma raukeaa, jos velallinen asetetaan konkurssiin ennen maksuohjelman päättymistä. Velkojan oikeus konkurssissa määräytyy tällöin samoin kuin jos maksuohjelmaa ei olisi vahvistettu.
(ii) Yrityssaneerauslain 42 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan saneerausohjelmassa tulee määrätä saneerausvelkoja koskevista järjestelyistä.
Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan e alakohta ja 23 artiklan 4 kohdan f alakohta sallivat maksuohjelman keston pidentämisen velkajärjestelylain 30 §:n 5 momentin mukaisesti tilanteessa, jossa velallisen on velkajärjestelylain 70 §:n nojalla suoritettava selvittäjän saatava. Sen sijaan direktiivin poikkeussääntely ei vaikuta sallivan vastaavaa pidentämistä tilanteessa, jossa selvittäjän saatava on maksettu menettelyaikana kertyneistä varoista ja velkojia siitä syystä hyvitettäisiin pidemmällä maksuohjelman kestolla.
asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa määriteltyjä luottolaitoksia;
Velkajärjestelylain 9 §:n 1 kohdan soveltaminen edellyttää, että velallisen maksukyvyn olennainen heikentyminen on tapahtunut pääasiassa ilman velallisen omaa syytä. Direktiivin 23 artiklan 1 kohdan poikkeussäännös sen sijaan edellyttää velallisen epärehellisyyttä tai vilpillisyyttä. Velkajärjestelylain 9 §:n 1 kohta ja direktiivin 23 artiklan 1 kohta eivät ole tältä osin soveltamisalaltaan yhtenevät.
Artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan sovellettaessa 1 kohtaa jäsenvaltioiden on varmistettava, että eri mieltä oleva asianosainen osapuoli voi esittää riitauttamisen lainkäyttö- tai hallintoviranomaiselle, jonka on määrä vahvistaa uudelleenjärjestelyohjelma.
velallisen arvioidut rahoitusvirrat, jos tästä säädetään kansallisessa lainsäädännössä; ja (tämä luetelmakohta ei luo jäsenvaltioille velvoitteita, mutta tiettyjä vastineita yrityssaneerauslaista on löydettävissä, erityisesti 41 §:n 7 kohta ja 42 §:n 1 momentin 6 kohta)
Johdanto-osan kappaleessa 74 ja 80 esitetty sallii velkajärjestelylain 35 a §:n ja 44 §:n mukaiset säännökset lisäsuorituksista ja maksuohjelman muuttamisesta. Lisäksi kyseiselle sääntelylle saadaan tukea direktiivin 20 artiklan 2 kohdasta, joka edellä todetusti edellyttää yrittäjän henkilökohtaisen tilanteen ja toisaalta velkojien intressien huomioimista takaisinmaksuvelvoitteen määrittämisessä.
Yrityssaneerauslain 17, 19, 21 ja 23 §:n mukaiset kiellot tulevat voimaan automaattisesti tuomioistuimen saneerausmenettelyn aloittamista koskevalla päätöksellä. Tuomioistuimella ei ole asiassa harkintavaltaa eli se ei voi määrätä menettelyä aloitettavaksi ilman yksittäisen tai kaikkien kieltojen voimaantuloa.
Johdanto-osan kappaleessa 57 todetaan, että samalla kun olisi suojattava osakkeenomistajien ja muiden oman pääoman haltijoiden oikeutettuja etuja, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, etteivät ne voi kohtuuttomasti estää sellaisen uudelleenjärjestelyohjelman hyväksymistä, jonka avulla voitaisiin palauttaa velallisen elinkelpoisuus. Jäsenvaltioiden olisi voitava käyttää eri keinoja kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi, esimerkiksi evätä oman pääoman haltijoilta oikeuden äänestää uudelleenjärjestelyohjelmasta ja päättää, ettei uudelleenjärjestelyohjelman hyväksyminen riipu sellaisten oman pääoman haltijoiden hyväksynnästä, jotka yrityksen arvonmäärityksen perusteella eivät saisi mitään maksuja tai muuta korvausta, jos sovellettaisiin likvidaatioon liittyvää tavanomaista maksunsaantijärjestystä. Jos oman pääoman haltijoilla on oikeus äänestää uudelleenjärjestelyohjelmasta, lainkäyttö- tai hallintoviranomaisen olisi kuitenkin voitava vahvistaa ohjelma soveltamalla eri mieltä olevien velkojaryhmien uudelleenjärjestelyyn pakottamisen sääntöjä siitä huolimatta, että yksi tai useampi oman pääoman haltijoiden ryhmä ei hyväksy sitä. Jäsenvaltioilta, jotka jättävät oman pääoman haltijat ilman äänioikeutta, ei olisi edellytettävä ehdotonta etuoikeutta koskevan säännön soveltamista velkojien ja oman pääoman haltijoiden välisessä suhteessa. Toinen mahdollinen keino varmistaa, että oman pääoman haltijat eivät kohtuuttomasti estä uudelleenjärjestelyohjelman hyväksymistä, olisi varmistaa, että uudelleenjärjestelytoimenpiteisiin, jotka vaikuttavat suoraan oman pääoman haltijoiden oikeuksiin ja jotka on tarpeen hyväksyä yhtiöoikeuden mukaan osakkeenomistajien yhtiökokouksessa, ei sovelleta kohtuuttoman korkeita enemmistövaatimuksia, ja että oman pääoman haltijoilla ei ole toimivaltaa sellaisten uudelleenjärjestelytoimenpiteiden osalta, jotka eivät vaikuta suoraan niiden oikeuksiin.
4 artiklan 4 kohdan jäsenvaltio-optio rajoittaa samaa velallista koskevien saneerausmenettelyjen lukumäärää
menettelyjen keskimääräinen kesto hakemuksen jättämisestä tai menettelyn aloittamisesta, jos aloittamisesta säädetään kansallisessa lainsäädännössä, menettelyn lopettamiseen saakka;
velallisen tai jonkun velallisen puolesta toimineen syyksi on luettu saneerausmenettelyn kohteena olevassa toiminnassa tehty rikoslain 39 luvun 1–3 tai 6 §:ssä tarkoitettu velallisen rikos taikka kirjanpitorikos tai törkeä kirjanpitorikos taikka hän on syytteessä tällaisesta rikoksesta tai on perusteltua syytä epäillä hänen syyllistyneen tällaiseen rikokseen;
I) Yrityssaneerauslain 21 §:n 1 momentin viidennen virkkeen säännös voidaan säilyttää samoin perustein kuin siinä viitattu 20 §:n 1 kohdan säännös, jota on käsitelty edellä.
Direktiivin 32 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on poikettava seuraavista yhtiöoikeusdirektiivin (1132/2017/EU) artikloista siltä osin ja niin kauan kuin poikkeaminen on tarpeen ennaltaehkäisevää uudelleenjärjestelyä koskevien puitteiden käyttöön ottamiseksi: