Lakimies Helsinki

Perukirja maistraatti

Edunvalvonta Varkaus


Ehdotettu sääntely parantaa monin eri tavoin lapsen asemaa ja oikeuksia YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa edellytetyllä tavalla. Vaikutukset kohdistuvat lapsiin sekä suoraan että välillisesti perheisiin kohdistuvien vaikutusten kautta.


Edellä mainittu muutos, jonka johdosta terveydenhoitajan tai kätilön luona isyyden tai äitiyden tunnustamisen yhteydessä tehtävä yhteishuoltosopimus jäisi pois, yksinkertaistaisi myös neuvoloissa vanhemmuuden tunnustamiseen liittyviä tehtäviä. Muutos lakiin perustuvan huollon määräytymisessä edellyttää myös neuvolahenkilökunnan koulutusta.

Asianajajan Tapaohjeet


Myös lapsen suojeleminen henkiseltä ja ruumiilliselta väkivallalta on ehdotuksessa nykyistä sääntelyä keskeisemmässä asemassa. Lapsenhuoltolakiin ehdotetaan säännöksiä siitä, että lasta on suojeltava väkivallalta ja siitä, että tämä on otettava huomioon lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta ratkaistaessa. Lisäksi lakiin ehdotetaan säännöksiä tapaamisten toteuttamisesta tietyin edellytyksin tuettuina tai valvottuina. Säännöksillä suojataan lasta lapsen oikeuksien sopimuksen 19 artiklan ja Istanbulin sopimuksen 31 artiklan edellyttämällä tavalla.

Asianajajan Tapaohjeet
Asianajaja Palkka

Asianajaja Palkka


Myös muut muutokset toteuttavat lapsen etua nykyistä paremmin. Esimerkiksi vanhemman velvollisuus ilmoittaa aiotusta muutosta vaikuttaa siihen, että vanhemmat ottavat etukäteen huomioon muuton vaikutuksen lapseen. Laajemmat sopimusmahdollisuudet sujuvoittavat ja parantavat lapsen ja koko perheen asemaa. Oikeudenkäyntimenettelyn nopeutuminen sekä mahdollisuus ehkäistä pitkittyviä oikeudenkäyntejä vaikuttavat myönteisesti ennen kaikkea lapsen asemaan.

Maatilan Sukupolvenvaihdos Lakiosa


Esityksessä pyritään vahvistamaan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan velvoitetta siitä, että kaikissa sosiaalihuollon ja tuomioistuinten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Erityisesti huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian ratkaisemista koskevaa lapsenhuoltolain 10 §:ää on pyritty täsmentämään niin, että lapsen etu tulee otetuksi nykyistä paremmin huomioon.

Maatilan Sukupolvenvaihdos Lakiosa
Satakunnan Oikeusaputoimisto

Satakunnan Oikeusaputoimisto


Huoltajien velvollisuus vaalia lapselle tärkeitä ihmissuhteita sekä mahdollisuus vahvistaa lapselle oikeus tavata hänelle erityisen läheistä henkilöä korostavat lain lapsilähtöisyyttä. Tapaamisoikeuden toteutumista edistävillä muutosehdotuksilla toteutetaan lapsen oikeuksien yleissopimuksen 9 artiklan mukaisesti vanhemmasta erossa asuvan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti.

Jakosopimus



Perustuslain 6 §:n 3 momentissa säädettyä lapsen oikeutta saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti samoin kuin lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan määräystä lapsen oikeudesta tulla kuulluksi ja ilmaista näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa vahvistetaan ensinnäkin täsmentämällä laissa säädettyjä vanhempien velvollisuuksia ottaa lapsen mielipide erilaisissa tilanteissa huomioon. Lisäksi lapsen oikeutta tulla kuulluksi täsmennetään kaikissa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa viranomaismenettelyissä ja menettelyjen kaikissa vaiheissa: valmisteltaessa sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi tarkoitettua sopimusta lastenvalvojan luona, tehtäessä sosiaalilautakunnan selvitystä tuomioistuimelle, harkittaessa sopimuksen vahvistamista tuomioistuimessa ja ratkaistaessa asiaa oikeudenkäynnissä.

Jakosopimus