Avioliiton kumoamista koskevat säännökset ovat sukupuolineutraaleja. On kuitenkin huomattava, että selvitysten mukaan avioliittoon pakotettu on yleisimmin tyttö tai nainen, vaikka myös poikia ja miehiä pakotetaan avioliittoon. Ehdotuksen mukaan avioliiton kumoamista koskevan hakemuksen tekijänä voi olla se, joka on avioliittoon pakotettu. Mahdollisuus tehdä avioliiton kumoamista koskeva hakemus kohdistuu siten tosiasiallisesti enemmän naisiin kuin miehiin. Hakemuksen käsittelyllä on kuitenkin vaikutusta avioliiton molempiin osapuoliin.
Tiedossa ei ole, että sääntely olisi aiheuttanut käytännön ongelmia. Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet eivät myöskään edellytä lainsäädännön muuttamista. Huomiota on kuitenkin kiinnitetty siihen, että avioeron jälkeen avioliittoon pakotettu henkilö katsotaan eronneeksi, vaikkei perusteita avioliiton solmimiseen olisi koskaan ollut käsillä. Joissain yhteisöissä avioeroon voi liittyä voimakas stigma. Sen vuoksi on pidetty tärkeänä mahdollisuutta purkaa avioliitto niin, että avioliittoon pakotetun henkilön siviilisääty ei ole avioliiton purkamisen jälkeen ”eronnut”.
Toisaalta ei ole tietoa siitä, miten kansalaiset ja yhteisöt ymmärtävät avioeron ja avioliiton kumoamisen välisen eron. On esitetty, että avioliiton purkamismuodon sijasta leimaava merkitys on sillä, että nainen on ollut avioliitossa. Naisen asema on siten leimaantunut ja haavoittuvainen avioliiton purkamismuodosta riippumatta. Erityisesti näin on silloin, jos naisen siviilisääty on naimaton, mutta hänellä on lapsia. Tältä kannalta ehdotetulla lainmuutoksella pääasiallisesti tavoiteltu vaikutus pakkoavioliiton uhrien asemaan voi jäädä saavuttamatta.
Tapauskohtaisen harkinnan poistaminen kokonaan alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamiselta ja niiden kategorinen kieltäminen olisi hallinnollisesti yksinkertaista ja vaikutusten kannalta ennakoitavaa. Se voisi kuitenkin johtaa kohtuuttomiin lopputuloksiin juuri niiden alaikäisenä avioliiton solmineiden heikompien osapuolten osalta, joita sääntelyn muutoksella pyritään suojaamaan. Sääntelyssä on tämän vuoksi oltava sijaa tapauskohtaiselle harkinnalle ja tietylle joustavuudelle.
Tietyissä tilanteissa avioliittoa ei katsota solmituksi sen johdosta, että vihkiminen on mitätön. Avioliittolain 19 §:n mukaan vihkiminen on mitätön, jos se ei ole tapahtunut lain 15 §:ssä säädetyllä tavalla tai jos vihkijällä ei ole ollut vihkioikeutta. Vihkimisessä molempien puolisoiden on oltava samanaikaisesti läsnä ja vastattava myöntävästi heille esitettyyn kysymykseen halukkuudesta solmia avioliitto. Avioliittolain järjestelmässä mitättömyys voidaan lähtökohtaisesti todeta ulkoisten seikkojen perusteella ja se on itsestään vaikuttavaa: jos vihkijällä ei ole ollut vihkioikeutta, avioliitto on suoraan lain nojalla mitätön.
Pakottamalla solmitun avioliiton purkamisen erillissääntelyssä on päädytty avioliiton kumoamiseen, koska se antaa avioliittoon pakotetulle sekä oikeudellista että taloudellista suojaa toisin kuin avioliiton vahvistaminen mitättömäksi. Avioliiton kumoaminen on oikeusvaikutuksiltaan myös liitosta syntyneen lapsen edun mukainen ratkaisu. Puolison siviilisäädyn kannalta ehdotettu avioliiton kumoamista koskeva sääntely on myös parempi vaihtoehto kuin se, että pakottamalla solmittu avioliitto säädettäisiin purettavaksi avioerolla ilman harkinta-aikaa.
Esityksessä ehdotettujen säännösten tavoitteena on torjua pakottamalla ja alaikäisenä solmittuja avioliittoja sekä parantaa tällaisen avioliiton solmineiden, haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden asemaa. Esityksen tavoitteena on mahdollistaa pakottamalla solmitun avioliiton purkaminen myös muulla tavoin kuin avioeromenettelyssä. Lisäksi esityksellä täsmennetään ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskevia säännöksiä.