YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW) on ratifioitu Suomessa vuonna 1986 (SopS 68/1986). Sen 16 artiklan mukaan sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimiin sen edistämiseksi, että avioliiton tulee perustua molempien osapuolien vapaaseen tahtoon. Artiklan 2 kohdan mukaan lapsen kihlaaminen ja lapsiavioliitto on katsottava mitättömiksi ja ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, mukaan lukien lainsäädäntötoimet, avioliiton solmimisen vähimmäisiän määräämiseksi ja avioliittojen viralliseen väestörekisteriin kirjaamisen pakolliseksi saattamiseksi.
Esitys on valmisteltu oikeusministeriössä. Tammikuussa 2020 valmistui arviomuistio (VN/12734/2019), jossa on johtopäätöksiä yhtäältä Suomessa pakottamalla tai avioliiton esteestä huolimatta solmitun avioliiton purkamiseen ja toisaalta ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamiseen liittyvistä sääntelytarpeista. Arviomuistioon liittyi oikeusministeriössä 14.6.2019 tehty selvitys, jossa kartoitettiin näiden asioiden nykytilaa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, sekä pohdittiin erilaisiin sääntelyvaihtoehtoihin liittyviä näkökohtia.
Toisaalta vaarana on, että niiltä osin kuin ennaltaehkäisevää vaikutusta ei ole ja lainsäädäntömuutos johtaa nykyistä useammin ulkomaisen avioliiton tunnustamatta jättämiseen, muutos vaikuttaa haitallisesti avioliiton osapuoliin. Jos ulkomailla alaikäisenä solmittua avioliittoa ei pidetä Suomessa pätevänä, osapuolille ei esimerkiksi voida myöntää avioeroa eikä avioliittoa voida kumota. Mahdollisuus avioliitosta irtautumiseen ja avioeron saamiseen Suomessa voi kuitenkin olla yksittäisen kansalaisen kannalta tärkeämpää kuin se, että alaikäisavioliittoa ei Suomessa tunnusteta. Tältä kannalta muutos voi heikentää nykytilaa.
Oikeusministeriö on julkaissut viranomaisille suunnatun oppaan, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa avioliittoon pakottamisen rangaistavuudesta ja auttaa tunnistamaan pakkoavioliiton mahdolliset uhrit. Oppaassa on myös käytännönläheisiä ohjeita, miten tulee toimia, jos kohtaa pakkoavioliiton uhrin tai henkilön, joka on vaarassa joutua pakkoavioliittoon. .
Oikeutta avioeroon EIS:ta ei ole johdettu, Johnston ja muut v. Irlanti 1986, kohdat 54 ja 57; Babiarz v. Puola 2017, kohdat 49 ja 56. vaikka tiettyjä prosessuaalisia järjestelyitä edellytetäänkin, jotta myös perhe-elämän velvoitteiden päättäminen on tietyissä tilanteissa mahdollista. Airey v. Irlanti 1979, kohta 33. Sen sijaan 12 artiklaa on katsottu loukatun, kun uudelleen avioitumista varten tarvittavaa avioeroa ei ole saatu kohtuullisessa ajassa. Chernetskiy v. Ukraina 2016, kohdat 31–34 ja V.K. v. Kroatia 2012, kohdat 106–107. EIT on korostanut myös valtion velvollisuutta järjestää lainsäädäntönsä sellaiseksi, että se mahdollistaa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen integroitumisen perheeseen. Kroon ym. v. Alankomaat 1994, kohta 40.
Avioeron voi Tanskassa saada, mikäli puolisot ovat asiasta yksimielisiä (§ 29). Tietyissä tilanteissa edellytetään kuitenkin harkinta-aikaa. Mikäli puolisot eivät ole yksimielisiä, heillä on oikeus avioeroon kuuden kuukauden asumuseron jälkeen (§ 30). Avioeron voi saada myös kahden vuoden erillään asumisen perusteella (§ 32). Uskottomuus-, väkivalta-, kaksinnaimis- ja lapsikaappaustapauksia koskevat omat erityissäännöksensä (§ 33―36). Mikäli avioparilla on yhteisiä alaikäisiä lapsia, avioeron voi saada vasta kolmen kuukauden harkinta-ajan jälkeen, vaikka he olisivat erosta yksimielisiä, jolleivät puolisot ole olleet erossa viimeistä kuutta kuukautta (§ 42 a).
Pakottamalla solmitun avioliiton kumoamista koskevaa uutta sääntelyä kannatettiin laajasti. Eräät tahot esittivät sääntelyn täydentämistä vielä niin, että pakottamalla solmitun avioliiton voisi purkaa joko kumoamalla tai mitätöimällä sen mukaan, kumpaa menettelyä avioliittoon pakotettu pitää sen oikeusvaikutusten kannalta parempana.