Jos sääntelyllä ei saavuteta ennaltaehkäisevää vaikutusta ja avioliitto kuitenkin solmitaan ulkomailla, avioliiton tunnustamiseen liittyvä muutosehdotus vaikuttaa alaikäiseen aviopuolisoon ja hänen lapsiinsa tavalla, jota on selostettu edellä jaksossa Vaikutukset kansalaisten asemaan. Näissä tilanteissa avioliiton tunnustamatta jättämisellä on useimmiten alaikäisenä avioliiton solmineen nuoren ja hänen lapsensa kannalta enemmän haitallisia kuin myönteisiä vaikutuksia. On mahdollista, että sääntelyn tiukennus johtaisi entistä pidempiin tahdonvastaisiin oleskeluihin ulkomailla.
Jos pakottamalla solmitun avioliiton voisi purkaa avioerolla ilman harkinta-aikaa, eron saisi ilman kuuden kuukauden viivettä. Etuna olisi avioliiton päättymiseen liittyvät liitännäisseuraamukset, jotka olisivat selkeitä ja ennakoitavia. Kansainvälisesti yhtenäisellä tavalla ymmärretty avioeron käsite voisi olla etu rajat ylittävissä tilanteissa. Viivettä ja todennäköisesti lisäkustannuksia tulisi kuitenkin siitä, että hakijan olisi esitettävä tuomioistuimelle näyttö avioliittoon pakottamisesta. Haittapuolena olisi myös se, että henkilön siviilisääty olisi avioliiton purkamisen jälkeen eronnut.
Tuomioistuimen on hakemuksesta kumottava avioliitto, jos avioliitto on solmittu pakottamalla. Avioliittoon pakottamisella esityksessä tarkoitetaan, että aviopuoliso ei ole tehnyt avioliiton solmimispäätöstä omasta vapaasta tahdostaan, vaan se on tapahtunut muun henkilön pakottamana. Kumoamista voi hakea puoliso, joka on pakotettu avioliittoon. Avioliiton kumoamista koskevan asian käsittelystä tuomioistuimessa ei peritä tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) tarkoitettua hakemusmaksua.
Avioliittolakiin sisältyviä ulkomaisen avioliiton tunnustamista koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi. Pääsääntönä on edelleen se, että ulkomailla pätevästi solmittu avioliitto tunnustetaan Suomessa, jollei se ole oikeusjärjestyksemme perusteiden vastainen. Ulkomailla alle 18-vuotiaana solmittu avioliitto ehdotetaan kuitenkin tunnustettavaksi vain erityisestä syystä, jos toinen puolisoista on asunut avioliiton solmimishetkellä Suomessa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että esityksen kannalta keskeiset kansainvälisten sopimusten määräykset liittyvät ennen kaikkea ulkomaisen alaikäisavioliiton tunnustamista koskevaan sääntelyyn. Sopimuksissa voidaan nähdä kahtalaista suhtautumista alaikäisavioliittoihin. Yhtäältä niitä pidetään varsinkin länsimaisesta näkökulmasta yleisesti lapsen edun ja oikeuksien vastaisina ja lapsia tulisi suojella joutumasta avioliittoon ja esimerkiksi vanhemmiksi liian aikaisin. Toisaalta lapsen etua on aina tarkasteltava tapauskohtaisesti, ja yksittäistapauksessa alaikäisavioliiton tunnustamisessa on punnittava, miten kaikki lapselle kuuluvat oikeudet voidaan turvata mahdollisimman täysimääräisesti. Näin ollen yleinen ja yksittäinen lapsen etu voivat näyttäytyä eri tavoilla.
Avioliiton purkaminen sillä perusteella, että osapuoli on avioliittoon pakotettu, ei voi olla ilmoitusasia, vaan edellyttää näyttöä siitä, että avioliitto on solmittu ilman osapuolen vapaata tahdonmuodostusta. Näytön esittämiseen liittyvät haasteet koskevat kaikkia sääntelyvaihtoehtoja. Kun tavoitteena on ensisijaisesti pakottamalla solmitun avioliiton uhrin mahdollisuus vapautua avioliitosta aiempi siviilisäätynsä säilyttäen, ehdotettu kumoamissääntely on selvitellyistä vaihtoehdoista kannatettavin.
Muutoksia tarvitaan myös yleisten tuomioistuinten asiankäsittelyjärjestelmään, johon tulee lisätä uutena asiaryhmänä avioliiton kumoaminen. Myös tämän järjestelmämuutoksen kustannusvaikutusten arvioidaan olevan vähäisiä.