Lokakuussa 2020 hyväksyttiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelma vuosille 2020–2023. Poikkihallinnollisen työryhmän valmisteleman ohjelman tavoitteena on lisätä kansalaisten ja viranomaisten tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja parantaa uhrien ohjautumista palveluihin. Kunniaan liittyvän väkivallan ennaltaehkäisy on yksi torjuntaohjelman painopisteistä. Ohjelma sisältää useita toimenpiteitä, jotka liittyvät mm. ammattihenkilöstön koulutukseen ja viranomaisten ohjeistukseen.
Ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustaminen on Norjassakin lähtökohta, jos avioliitto on pätevä sen solmimismaassa (18 a §). Avioliittoa ei kuitenkaan tunnusteta, jos se on oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen. Norjan oikeusministeriön antaman ohjeen mukaan ehdottomuusperiaatteen soveltamisessa tulee ottaa huomioon osapuolien ikä avioliiton solmimishetkellä sekä myös muut seikat, kuten se, ovatko osapuolet tasavertaisia ikänsä ja kehitystasonsa puolesta. Mitä vanhempia puolisot ovat ja mitä kauemmin aikaa avioliiton solmimisesta on kulunut, sitä todennäköisemmin avioliiton tunnustaminen ei ole vastoin Norjan oikeusjärjestyksen perusteita. Myös osapuolien yhteisillä lapsilla voi olla merkitystä arvioinnissa. Lisäksi on aina otettava huomioon EIS:n 8 artiklassa turvattu perhe-elämän suoja. Ulkomailla solmittua avioliittoa ei ilman painavaa syytä tunnusteta, jos toisella puolisoista oli vihkimishetkellä liityntä Norjaan ja toinen puolisoista oli alle 18-vuotias.
Suomi on sitoutunut New Yorkissa 10.12.1962 tehtyyn YK:n yleissopimukseen, joka koskee suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista (SopS 50/1964). Sopimuksen 1 artiklan mukaan avioliiton laillinen solmiminen edellyttää molempien osapuolien täyttä ja vapaaehtoista suostumusta, mikä heidän tulee ilmaista henkilökohtaisesti viranomaisen edessä ja todistajien läsnä ollessa.
Ehdotuksen mukaan hakemuksen avioliiton kumoamiseksi voi tehdä avioliittoon pakotettu puoliso. Valmistelun yhteydessä on selvitetty sitä, voisiko syyttäjä ajaa avioliiton kumoamista koskevaa asiaa aviopuolison puolesta avioliittoon pakottamista koskevan rikosasian yhteydessä. Tämä ei ole kuitenkaan lainsäädännön kannalta toimiva ratkaisu sen vuoksi, että pakkoavioliittoa koskevassa rikosasiassa vastaajina voivat olla eri henkilöt kuin avioliiton kumoamista koskevassa asiassa. Ongelmallista on myös se, että avioliiton kumoamista ei voida pitää siviilioikeudellisena vaatimuksena oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 3 luvun 9 §:n tarkoittamassa mielessä. Syyttäjien tehtävien ja asiantuntemuksen kannalta ei ole myöskään perusteltua, että siviilioikeudellisessa menettelyssä käsiteltävän avioliiton kumoamista koskevan asian ajaminen säädettäisiin syyttäjän tehtäväksi.
Avioliiton kumoamismenettelyyn liittyvän sääntelyn vaikutukset tuomioistuinten toimintaan ovat pitkällä aikavälillä kokonaisuuden kannalta vähäisiä, sillä tuomioistuimissa käsitellään jo nyt monia erilaisia hakemusasioita.Lainmuutoksen vaikutus kohdistuu erityisesti Digi- ja väestötietovirastoon, Maahanmuuttovirastoon sekä yleisiin ja hallintotuomioistuimiin, jotka käsittelevät ulkomaisen avioliiton tunnustamiseen liittyviä asioita.
Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on päätöslauselmassaan 1468 (2005) suosittanut, että sen jäsenvaltiot pidättäytyvät tunnustamasta ulkomailla solmittuja lapsiavioliittoja paitsi tapauksissa, joissa avioliiton tunnustaminen on lapsen etujen mukaista.
Osa lausunnonantajista suhtautui kuitenkin kriittisesti erillisen menettelyn säätämiseen vain siviilisäätymerkinnän vuoksi. Näissä lausunnoissa pidettiin epätodennäköisenä, että siviilisäätymerkinnän muutos parantaisi uhrin asemaa. Perusteluina todettiin, että stigman kannalta olennaista on se, onko henkilö ollut avioliitossa vai ei. Joissain tilanteissa merkintä ”naimaton” voisi jopa lisätä naisiin kohdistuvaa uhkaa tai väkivaltaa ja hankaloittaa uuden liiton solmimista, etenkin jos avioliitosta on syntynyt lapsia. Kielteisen kannan perusteena esitettiin myös, että uusi sääntely tekee lainsäädännöstä entistä monimutkaisemman ja oikeusvaikutuksiltaan epävarman silloin, kun kyse on ulkomailla solmitusta avioliitosta. Riskinä pidettiin myös sitä, että sääntelyä käytettäisiin myös muussa kuin lainsäätäjän ajattelemassa tarkoituksessa.