Jos avioliitto on solmittu vieraassa valtiossa, sen tunnustaminen voi tulla arvioitavaksi Suomessa. Ulkomaisen avioliiton tunnustamisesta säädetään avioliittolaissa. Lähtökohtana on se, että ulkomailla solmittu avioliitto tunnustetaan, jos avioliitto on pätevä sen solmimismaassa tai maassa, johon puolisoilla on asuinpaikka- tai kansalaisliittymä (115 §). Laissa säädetään myös tilanteista, joissa olettama on käänteinen ja tunnustamiselta edellytetään erityisiä syitä (116 §). Nämä tilanteet koskevat sitä, että vihkiminen on toimitettu kihlakumppanin kuoltua tai olematta henkilökohtaisesti saapuvilla tai että avioliitto on syntynyt ilman varsinaista vihkimistä. Ulkomainen avioliitto voidaan avioliittolain 139 §:n mukaan jättää tunnustamatta, jos sen pitäminen pätevänä johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen lopputulokseen (ordre public).
Avioliiton mitättömyydellä tarkoitetaan avioliittolaissa sitä, että avioliittoa ei katsota syntyneen lainkaan. Kaikki avioliittoon kytketyt oikeusvaikutukset lakkaavat taannehtivasti. Esimerkiksi avioliitosta syntyneet lapset muuttuvat avioliiton ulkopuolella syntyneiksi, jolloin lapsen ja isän välillä ei ole avioliittoon perustuvan isyysolettaman mukaista sukulaisuussuhdetta. Jos isyyttä ei erikseen tunnusteta, lapsilla ei ole perintöoikeutta isänsä jälkeen. Puolisoilla ei ole avioliiton perusteella syntyvää avio-oikeutta puolisoiden yhteiseen omaisuussäästöön, jolloin puolisoiden välistä mahdollista varallisuuden epätasapainoa ei voida liiton päättyessä myöskään kohtuullistaa. Oikeutta saada elatusta puolisolta ei ole. Puolisot eivät myöskään peri toisiaan mitättömän avioliiton perusteella, eikä leskellä ole oikeutta leskeneläkkeeseen.
Ehdotetun lainsäädäntömuutoksen alaan kuuluvien tapausten määrästä, luonteesta tai nykyisestä soveltamiskäytännöstä ei ole kattavaa tietoa, koska ulkomaisen avioliiton tunnustaminen voi edellä jaksossa 2.3 selostetun mukaisesti tulla esille hyvin monen eri asian yhteydessä ja eri viranomaisissa. Tapaukset ovat myös moninaisia. Näistä syistä ei ole mahdollista selkeästi ennakoida, missä määrin ehdotettu lainsäädäntömuutos tosiasiassa muuttaa tapausten arviointien lopputuloksia, jos niitä verrataan nykyisen lainsäädännön perusteella tehtyihin tunnustamisratkaisuihin. Suomalaista lainsäädäntöä kiertäen tapahtunut ulkomainen avioliitto voidaan jo nyt jättää tunnustamatta ehdottomuusperiaatteen nojalla. Alaikäisavioliittojen poikkeusluvan poistaminen Suomessa solmituilta avioliitoilta vuonna 2018 on myös voinut johtaa soveltamiskäytännön kiristymiseen ulkomaisten alaikäisavioliittojen tunnustamisenkin osalta. On siten mahdollista, että ehdotetulla lainsäädäntömuutoksella ei ole vaikutusta tunnustamisratkaisujen lopputulokseen.
Yhtenä vaihtoehtona on harkittu sääntelyä, jossa ulkomailla alaikäisenä solmittu avioliitto tunnustetaan pyynnöstä vasta sitten, kun puolisot ovat täysi-ikäisiä. Tämä aiheuttaisi kuitenkin osapuolille hankalan välitilan. Sinä aikana alaikäinen puoliso joutuisi kohtaamaan samat oikeudelliset ongelmat kuin silloin, kun avioliittoa ei tunnusteta lainkaan.
Ulkomaisen avioliiton tunnustaminen
Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (SopS 53/2015), jäljempänä Istanbulin sopimus, tuli Suomessa voimaan 1.8.2015. Sen 32 artikla edellyttää, että pakottamalla solmittu avioliitto voidaan mitätöidä, kumota tai purkaa aiheuttamatta uhreille kohtuutonta taloudellista tai hallinnollista taakkaa. Istanbulin sopimuksen selitysmuistiossa todetaan, että kansallinen täytäntöönpano käytettyjen käsitteiden (mitätöidä, kumota, purkaa) osalta voi vaihdella sopimusvaltiossa käytettyjen käsitteiden mukaan. Selitysmuistio mainitsee avioeron yhtenä mahdollisena pakkoavioliiton purkamismuotona. Suomen lainsäädäntö täyttää yleissopimuksen vaatimukset.
Avioeron voi saada ilman harkinta-aikaa, jos puolisot ovat asuneet erillään vähintään viimeiset kaksi vuotta. Lisäksi aviopuolisolla on oikeus avioeroon ilman harkinta-aikaa, jos voidaan pitää todennäköisenä, että hänet on pakotettu avioliittoon tai jos hän on solminut avioliiton ollessaan alle 18-vuotias. Tällaisissa tilanteissa myös syyttäjällä on oikeus, mutta ei velvollisuutta, nostaa kanne puolisoiden tuomitsemiseksi avioeroon. Jos on kyse alaikäisenä solmitusta avioliitosta, sosiaalitoimi on syyttäjän pyynnöstä velvollinen antamaan asiassa lausunnon.