Norjan avioliittolakiin lisättiin kesäkuussa 2021 (LOV-2021-06-11-63) säännös, joka koskee ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista silloin, kun kummallakaan puolisolla ei ollut liittymää Norjaan vihkimishetkellä. Uuden säännöksen mukaan näissä tilanteissa ulkomailla alle 18-vuotiaana solmittua avioliittoa ei tunnusteta. Viranomainen voi kuitenkin tunnustaa avioliiton, jos osapuolet ovat täyttäneet 18 vuotta ja olivat yli 16-vuotiaita avioliiton solmiessaan ja se, joka oli alaikäinen vihkimishetkellä, haluaa avioliiton tunnustetuksi. Avioliitto voidaan tunnustaa myös, jos siihen on painavia syitä.
Ehdotuksen mukaan hakemuksen avioliiton kumoamiseksi voi tehdä avioliittoon pakotettu puoliso. Valmistelun yhteydessä on selvitetty sitä, voisiko syyttäjä ajaa avioliiton kumoamista koskevaa asiaa aviopuolison puolesta avioliittoon pakottamista koskevan rikosasian yhteydessä. Tämä ei ole kuitenkaan lainsäädännön kannalta toimiva ratkaisu sen vuoksi, että pakkoavioliittoa koskevassa rikosasiassa vastaajina voivat olla eri henkilöt kuin avioliiton kumoamista koskevassa asiassa. Ongelmallista on myös se, että avioliiton kumoamista ei voida pitää siviilioikeudellisena vaatimuksena oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 3 luvun 9 §:n tarkoittamassa mielessä. Syyttäjien tehtävien ja asiantuntemuksen kannalta ei ole myöskään perusteltua, että siviilioikeudellisessa menettelyssä käsiteltävän avioliiton kumoamista koskevan asian ajaminen säädettäisiin syyttäjän tehtäväksi.
Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on päätöslauselmassaan 1468 (2005) suosittanut, että sen jäsenvaltiot pidättäytyvät tunnustamasta ulkomailla solmittuja lapsiavioliittoja paitsi tapauksissa, joissa avioliiton tunnustaminen on lapsen etujen mukaista.
Lain esitöissä on selostettu ehdottomuusperiaatteen soveltamista ulkomaisen avioliiton tunnustamista koskevissa asioissa. Yhtenä esimerkkinä ehdottomuusperiaatteen soveltamistilanteista on tuotu esiin alaikäisenä solmittu avioliitto. Esitöissä korostetaan, että periaatteen soveltaminen riippuu aina tuloksesta, johon yksittäistapausta koskeva harkinta johtaa. Harkinnassa on otettava huomioon puolisoiden elämäntilanne sillä hetkellä, kun kysymys ulkomaisen avioliiton pätevyydestä tulee esille.
Avioliiton kumoamismenettelyyn liittyvän sääntelyn vaikutukset tuomioistuinten toimintaan ovat pitkällä aikavälillä kokonaisuuden kannalta vähäisiä, sillä tuomioistuimissa käsitellään jo nyt monia erilaisia hakemusasioita.Lainmuutoksen vaikutus kohdistuu erityisesti Digi- ja väestötietovirastoon, Maahanmuuttovirastoon sekä yleisiin ja hallintotuomioistuimiin, jotka käsittelevät ulkomaisen avioliiton tunnustamiseen liittyviä asioita.
Osa lausunnonantajista suhtautui kuitenkin kriittisesti erillisen menettelyn säätämiseen vain siviilisäätymerkinnän vuoksi. Näissä lausunnoissa pidettiin epätodennäköisenä, että siviilisäätymerkinnän muutos parantaisi uhrin asemaa. Perusteluina todettiin, että stigman kannalta olennaista on se, onko henkilö ollut avioliitossa vai ei. Joissain tilanteissa merkintä ”naimaton” voisi jopa lisätä naisiin kohdistuvaa uhkaa tai väkivaltaa ja hankaloittaa uuden liiton solmimista, etenkin jos avioliitosta on syntynyt lapsia. Kielteisen kannan perusteena esitettiin myös, että uusi sääntely tekee lainsäädännöstä entistä monimutkaisemman ja oikeusvaikutuksiltaan epävarman silloin, kun kyse on ulkomailla solmitusta avioliitosta. Riskinä pidettiin myös sitä, että sääntelyä käytettäisiin myös muussa kuin lainsäätäjän ajattelemassa tarkoituksessa.
Suomi on sitoutunut New Yorkissa 10.12.1962 tehtyyn YK:n yleissopimukseen, joka koskee suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista (SopS 50/1964). Sopimuksen 1 artiklan mukaan avioliiton laillinen solmiminen edellyttää molempien osapuolien täyttä ja vapaaehtoista suostumusta, mikä heidän tulee ilmaista henkilökohtaisesti viranomaisen edessä ja todistajien läsnä ollessa.