Tietyissä tilanteissa avioliittoa ei katsota solmituksi sen johdosta, että vihkiminen on mitätön. Avioliittolain 19 §:n mukaan vihkiminen on mitätön, jos se ei ole tapahtunut lain 15 §:ssä säädetyllä tavalla tai jos vihkijällä ei ole ollut vihkioikeutta. Vihkimisessä molempien puolisoiden on oltava samanaikaisesti läsnä ja vastattava myöntävästi heille esitettyyn kysymykseen halukkuudesta solmia avioliitto. Avioliittolain järjestelmässä mitättömyys voidaan lähtökohtaisesti todeta ulkoisten seikkojen perusteella ja se on itsestään vaikuttavaa: jos vihkijällä ei ole ollut vihkioikeutta, avioliitto on suoraan lain nojalla mitätön.
Pakottamalla solmittu avioliitto voitaisiin säätää mitättömäksi, jolloin kaikki avioliittoon kytkeytyvät oikeusvaikutukset lakkaisivat taannehtivasti. Tämäkin edellyttäisi oikeudenkäyntimenettelyä, jossa hakijan olisi näytettävä avioliiton syntyneen pakottamalla. Vaikka pakottamalla solmitun avioliiton toteaminen mitättömäksi palauttaisi avioliittoa edeltäneen siviilisäädyn, avioliiton mitättömyys poistaisi myös avioliiton mukanaan tuoman perheoikeudellisen juridisen suojan. Avioliittoon pakotetun henkilön ja hänen mahdollisten lastensa asema muodostuisi siten avioliiton mitättömyyden johdosta useimmiten heikoksi.
Toisaalta ei ole tietoa siitä, miten kansalaiset ja yhteisöt ymmärtävät avioeron ja avioliiton kumoamisen välisen eron. On esitetty, että avioliiton purkamismuodon sijasta leimaava merkitys on sillä, että nainen on ollut avioliitossa. Naisen asema on siten leimaantunut ja haavoittuvainen avioliiton purkamismuodosta riippumatta. Erityisesti näin on silloin, jos naisen siviilisääty on naimaton, mutta hänellä on lapsia. Tältä kannalta ehdotetulla lainmuutoksella pääasiallisesti tavoiteltu vaikutus pakkoavioliiton uhrien asemaan voi jäädä saavuttamatta.
Avioliiton kumoamista koskevat säännökset ovat sukupuolineutraaleja. On kuitenkin huomattava, että selvitysten mukaan avioliittoon pakotettu on yleisimmin tyttö tai nainen, vaikka myös poikia ja miehiä pakotetaan avioliittoon. Ehdotuksen mukaan avioliiton kumoamista koskevan hakemuksen tekijänä voi olla se, joka on avioliittoon pakotettu. Mahdollisuus tehdä avioliiton kumoamista koskeva hakemus kohdistuu siten tosiasiallisesti enemmän naisiin kuin miehiin. Hakemuksen käsittelyllä on kuitenkin vaikutusta avioliiton molempiin osapuoliin.
Tapauskohtaisen harkinnan poistaminen kokonaan alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamiselta ja niiden kategorinen kieltäminen olisi hallinnollisesti yksinkertaista ja vaikutusten kannalta ennakoitavaa. Se voisi kuitenkin johtaa kohtuuttomiin lopputuloksiin juuri niiden alaikäisenä avioliiton solmineiden heikompien osapuolten osalta, joita sääntelyn muutoksella pyritään suojaamaan. Sääntelyssä on tämän vuoksi oltava sijaa tapauskohtaiselle harkinnalle ja tietylle joustavuudelle.
Esityksessä ehdotettujen säännösten tavoitteena on torjua pakottamalla ja alaikäisenä solmittuja avioliittoja sekä parantaa tällaisen avioliiton solmineiden, haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden asemaa. Esityksen tavoitteena on mahdollistaa pakottamalla solmitun avioliiton purkaminen myös muulla tavoin kuin avioeromenettelyssä. Lisäksi esityksellä täsmennetään ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskevia säännöksiä.
Pakottamalla solmitun avioliiton purkamisen erillissääntelyssä on päädytty avioliiton kumoamiseen, koska se antaa avioliittoon pakotetulle sekä oikeudellista että taloudellista suojaa toisin kuin avioliiton vahvistaminen mitättömäksi. Avioliiton kumoaminen on oikeusvaikutuksiltaan myös liitosta syntyneen lapsen edun mukainen ratkaisu. Puolison siviilisäädyn kannalta ehdotettu avioliiton kumoamista koskeva sääntely on myös parempi vaihtoehto kuin se, että pakottamalla solmittu avioliitto säädettäisiin purettavaksi avioerolla ilman harkinta-aikaa.