Euroopan neuvoston yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (63/1999), jäljempänä EIS, turvataan muun muassa jokaisen perhe- ja yksityiselämän suoja (8 artikla) sekä uskonnonvapaus (9 artikla). Niin ikään jokaiselle avioliittoikäiselle henkilölle turvataan oikeus avioliittoon ja perheen perustamiseen kansallisen sääntelyn mukaisesti (12 artikla). Perhe-elämään puuttuminen edellyttää, että siitä on säädetty lailla ja että se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Ihmisoikeuksien rajoittamisen tulisi olla hyväksyttävää ja oikeasuhtaista suhteessa siihen oikeushyvään, jota rajoituksella pyritään turvaamaan tai tavoittelemaan. Valtioilla on myös positiivinen toimimisvelvollisuus oikeuksien tehokkaaksi ja todelliseksi toteutumiseksi.
Mahdollisuus hakea pakottamalla solmitun avioliiton kumoamista on merkityksellinen avioliittoon pakotetulle. Avioliiton kumoamisen seurauksena puolison siviilisääty ei ole eronnut, vaan palautuu siihen, mikä hänellä oli ennen pakottamalla solmittua avioliittoa. Tämän on todettu olevan tärkeää yhteisöissä, joissa avioeroon liittyy voimakas stigma.
Vähäistä vaikutusta on myös sillä, että avioliiton kumoamista koskevassa asiassa ei ehdotuksen mukaan peritä hakemusmaksua. Avioeron hakemusmaksu on 200 euroa ja harkinta-ajan jälkeen 100 euroa. Jos harkinta-aikaan perustuvan avioeron sijasta haetaan avioliiton kumoamista, 10 vuosittaisen hakemuksen osalta jää saamatta 3000 euroa hakemusmaksuja.
Suomen perustuslaissa perhe-elämän suojaa ei ole erikseen turvattu, mutta sen on katsottu kuuluvaan yksityiselämän (10 §) suojan piiriin. Monet perusoikeudet heijastuvat avioliittosääntelyyn. Näitä ovat muun muassa jokaiselle turvattu oikeus tulla kohdelluksi lain edessä yhdenvertaisesti (6 §). Jokaisella on niin ikään perusoikeutena turvattu oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen (7 §) sekä uskonnon ja omantunnon vapaus (11 §).
Avioliiton päättymisestä ja sen keskeisistä oikeusvaikutuksista säädetään avioliittolaissa (234/1929). Avioliittolain mukaan avioliitto voi päättyä purkautumalla joko avioeron tai puolison kuoleman vuoksi. Avioliiton purkautuminen edellyttää, että avioliitto on syntynyt pätevällä tavalla ja on Suomessa pätevä.
Avioerosta säädetään avioliittolain 6 luvussa. Puolisoilla on oikeus saada avioero kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen (25 ja 26 §). Jos puolisot ovat asuneet erillään keskeytyksettä kaksi vuotta, heillä on oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa. Lisäksi puolisot on syyttäjän vaatimuksesta tuomittava avioeroon ilman harkinta-aikaa, jos 1) avioliitto on solmittu aiemman avioliiton vielä ollessa voimassa eikä aikaisempi avioliitto tai rekisteröity parisuhde vielä ole purkautunut tai 2) jos avioliitto on solmittu lähisukulaisten kesken (27 §).
Esityksessä on kuitenkin päädytty esittämään lainmuutosta, jolla täsmennetään alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamisperusteita ja jonka toivotaan myös ehkäisevän Suomessa asuvien henkilöiden alaikäisavioliittoja ulkomailla. Yksittäisiin tapauksiin liittyvät kohtuuttomuudet voidaan ottaa huomioon ehdotettua poikkeussäännöstä soveltamalla.