Mahdollisuus kumota avioliitto koskee yhdenvertaisesti kaikkia avioliittoon pakotettuja. Avioliittoon pakotettu voi olla mitä sukupuolta tahansa tai kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Kaikilla heillä on oikeus vedota avioliiton kumoamista koskevaan sääntelyyn. Sääntelyn voidaan katsoa edistävän sitä, että avioliitto perustuu molempien osapuolien vapaaseen tahtoon.
Avioliiton kumoaminen on avioeroon nähden vaihtoehtoinen menettely avioliiton purkamiseen, jos puoliso on avioliittoon pakotettu. Avioliiton purkaminen on joka tapauksessa menettelyllisesti yksinkertaisempaa tavanomaisessa avioeromenettelyssä. Avioliiton kumoamiseen liittyvät näyttövaikeudet, asian käsittelystä johtuvat oikeudenkäyntikulut ja epävarmuus päätöksen rajat ylittävistä vaikutuksista saattavat heikentää halukkuutta menettelyn käyttämiseen. Tapauksen olosuhteista riippuen avioliiton kumoaminen voi kuitenkin yksittäisessä tilanteessa olla sopiva menettely avioliiton päättämiseen. On tärkeää, että avioliittoon pakotettu saa tietoa eri vaihtoehdoista ja voi itse tehdä päätökset siitä, mitä menettelyä hän haluaa avioliiton purkamiseen käyttää.
Väestötietojärjestelmään tehtävät muutokset saattavat aiheuttaa muutostarvetta väestökirjanpitoa hoitaville uskonnollisille yhdyskunnille. Kirkkohallituksen arvion mukaan evankelisluterilaisen kirkon ylläpitämään yhteiseen jäsenrekisteriin mahdollisesti tarvittavat muutostarpeet ovat kuitenkin vähäisiä. Nämä kustannukset eivät aiheuta tarvetta määrärahojen lisäykseen.
Perhe-elämän suojan saaminen 8 artiklan mukaisesti edellyttää laillista ja todellista avioliittoa vaikkakaan ei välttämättä yhdessä asumista. Abdulaziz, Cabales ja Balkandali v. UK, 1985, kohta 62. Valtiot saavat myös edellyttää tiettyjen muodollisten tai aineellisten edellytysten täyttymistä. Artiklan ei ole katsottu perustavan valtiolle velvollisuutta tunnustaa uskonnollisia avioliittoja. Şerife Yiğit v. Turkki, suuri jaosto, SJ, 2010, kohta 102. Perhe-elämän suojaa ei ole ollut myöskään 14-vuotiaan kanssa solmitulla avioliitolla. Z.H. ja R.H. v. Sveitsi 2015. Avioliiton mitätöiminen on katsottu oikeutetuksi sen vuoksi, että avioliitto oli solmittu vain oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamiseksi. Ramadan v. Malta 2016.
Norjan avioliittolain (Lov om ekteskap, LOV-1991-07-04-47) mukaan avioliiton solmimisen yleisiä edellytyksiä ovat muun muassa 18 vuoden ikä ja puolisoiden vapaa tahto. Lain 16 §:n mukaan aviopuoliso voi vaatia avioliiton julistamista pätemättömäksi, jos hän on tullut lainvastaisella toiminnalla pakotetuksi avioliittoon. Vaatimus on esitettävä kuuden kuukauden kuluessa pakottamisen päättymisestä ja viimeistään viiden vuoden kuluessa avioliiton solmimisesta. Myös viranomainen (statsforvalteren) voi saattaa asian vireille avioliiton toteamiseksi päteväksi tai pätemättömäksi. Avioliittolain mukaan puoliso voi vaatia yhteisen omaisuuden ositusta myös silloin, kun avioliitto on lainvoimaisella tuomiolla todettu pätemättömäksi (57 § d kohta). Muilta osin pätemättömyyden oikeusvaikutuksista ei avioliittolaissa nimenomaisesti säädetä.
Lapsen oikeuksien sopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien kansallisten lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin. Lapsen oikeuksien komitean mukaan sopimuksen neljä yleisperiaatetta, joiden valossa koko sopimusta olisi tulkittava, ovat lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus osallistua, lapsen oikeus syrjimättömyyteen sekä lapsen oikeus elämään ja kehitykseen (komitean yleiskommentit numero 12 (2009) lapsen oikeudesta tulla kuulluksi ja numero 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon). Sopimuksessa turvataan lapselle muun muassa oikeus siihen, että hänen etunsa otetaan ensi sijassa huomioon kaikessa häntä koskevassa päätöksenteossa (3 artikla). Tätä on komitean mukaan arvioitava tapauskohtaisesti ja yksilöllisesti ottaen huomioon kaikki lapselle kuuluvat oikeudet. Lisäksi lapsella on oikeus erityiseen suojeluun ja syrjimättömyyteen. Lapsella on myös oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa, ilmaista mielipiteensä ja siihen, että hänen mielipiteensä otetaan huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti (12 artikla). Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet kunnioittamaan lapsen uskonnonvapautta (14 artikla), eikä lapsen oikeutta yksityisyyteen ja perheeseen saa myöskään perusteettomasti rajoittaa (16 artikla). Lasta on myös suojeltava kaikenlaiselta väkivallalta, hyväksikäytöltä ja huonolta kohtelulta (19 artikla). Sopimusvaltiot ovat myös sitoutuneet ryhtymään toimiin edistääkseen esimerkiksi hyväksikäytön uhriksi joutuneen lapsen ruumiillista ja henkistä toipumista sekä yhteiskunnallista sopeutumista (39 artikla).
Avioliiton kumoamista koskevassa asiassa hakijan on esitettävä uskottava näyttö avioliittoon pakottamisesta. Ongelmaksi saattaa muodostua se, että pakottamisesta tietävät vain hakijan lähipiiriin kuuluvat henkilöt, jotka eivät ole halukkaita todistamaan asiassa. Näytön esittäminen voi olla vaikeaa myös sen vuoksi, että pakottaminen on ollut hienovaraista tai abstraktia toimintaa. Näytön arvioinnissa voi olla myös vaikea erottaa avioliittoon pakottamista koskevat tilanteet järjestetyistä avioliitoista, joissa aviopuolisolla on ollut mahdollisuus hyväksyä tai hylätä ehdotettu järjestely. Näyttöön liittyvät vaikeudet näissä asioissa ovat omiaan kaventamaan halukkuutta menettelyn käyttöön.