Ulkomaisen avioliiton tunnustaminen Suomessa tulee useimmiten esiin muuhun asiaan liittyvänä esikysymyksenä. Avioliiton tunnustaminen on esikysymys esimerkiksi sille, katsotaanko avioliitosta syntynyt lapsi avioliitossa syntyneeksi. Avioliiton tunnustaminen on myös edellytys sille, että puoliso voi hakea avioeroa, vaatia avioeroon liittyvää omaisuuden ositusta tai elatusapua taikka saada puolison kuollessa leskeneläkettä.
Lausuntopalautteessa tuotiin esiin huoli avioliiton kumoamisen vaikutuksesta avioliittoon pakotetun henkilön oleskelulupaan ja esitettiin tarve muuttaa ulkomaalaislain (301/2004) 54 §:n 7 momenttia, myös riippumatta avioliiton purkamistavasta. Tämän esityksen yhteydessä ei ole kuitenkaan ollut mahdollista selvittää ulkomaalaislainsäädännön muutostarvetta avioliiton kumoamista ja avioeroa koskevissa tilanteissa eikä arvioida mahdollisten muutosten vaikutuksia.
Aviopuolisoilla on oikeus avioeroon yhden vuoden erilläänolon jälkeen, ja päätöksen erilläänolosta voi saada ilman perusteita. Puolisoilla on oikeus avioeroon myös silloin, jos he ovat asuneet erillään vähintään kaksi vuotta. Avioeron voi saada suoraan puolestaan silloin, jos puoliso on ollut väkivaltainen toista puolisoa tai lasta kohtaan tai jos puoliso on tullut pakotetuksi avioliittoon (23 §). Edellä selostetut määräajat koskevat myös erovaatimuksen esittämistä tällä perusteella.
Sama liikkumis- ja oleskeluvapaus on turvattu myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 45 artiklassa, jonka 1 kohdassa taataan jokaiselle unionin kansalaiselle oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella. Artiklan 2 kohdan mukaan liikkumis- ja oleskeluvapaus voidaan perussopimusten mukaisesti myöntää jäsenvaltion alueella laillisesti asuville kolmansien maiden kansalaisille. Oikeus solmia avioliitto ja oikeus perustaa perhe turvataan perusoikeuskirjan 9 artiklassa. Tähän oikeuteen liittyy myös läheisesti perusoikeuskirjan 7 artiklassa turvattu yksityis- ja perhe-elämän kunnioittaminen ja 33 artiklan 1 kohdassa varmistettu perheen oikeudellinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen suoja. Lisäksi perusoikeuskirjan 20 artiklassa taataan kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus ja 21 artiklassa kielletään kaikenlainen syrjintä. Myös 22 artiklassa turvatulla kulttuurisen, uskonnollisen ja kielellisen monimuotoisuuden kunnioittamisella voi olla merkitystä. Perusoikeuskirjan artiklat eivät kuitenkaan yksinään tai sellaisinaan tuo asiaa EU-oikeuden soveltamisalalle, vaan asian kuuluminen EU-oikeuden soveltamisalaan rakentuu aina asiaan soveltuvien primaarioikeuden määräysten tai sekundaarisäädännön kautta. Vasta kun asian on voitu todeta olevan unionin oikeuden soveltamisalalla, perusoikeuskirjan määräykset tulee ottaa huomioon täysimääräisesti oikeudellisesti sitovina.
Avioliittolain VI luvussa säädetään asumuserosta ja avioerosta. Lähtökohtaisesti avioeron voi saada vasta kuuden kuukauden asumuseron jälkeen. Avioeron voi saada myös suoraan, jos puolisot ovat asuneet erillään viimeiset kaksi vuotta. Lisäksi eräissä muissa tilanteissa avioeron voi saada suoraan, kuten perheväkivaltatilanteissa. Ulkomaisten avioliittojen tunnustamisesta ei ole säädetty erikseen, vaan tunnustamiset perustuvat kansainvälisen yksityisoikeuden periaatteille ja rekisteröintiviranomaisen käytännöille.
Tiedossa ei ole, että sääntely olisi aiheuttanut käytännön ongelmia. Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet eivät myöskään edellytä lainsäädännön muuttamista. Huomiota on kuitenkin kiinnitetty siihen, että avioeron jälkeen avioliittoon pakotettu henkilö katsotaan eronneeksi, vaikkei perusteita avioliiton solmimiseen olisi koskaan ollut käsillä. Joissain yhteisöissä avioeroon voi liittyä voimakas stigma. Sen vuoksi on pidetty tärkeänä mahdollisuutta purkaa avioliitto niin, että avioliittoon pakotetun henkilön siviilisääty ei ole avioliiton purkamisen jälkeen ”eronnut”.
Lainsäädännöllisiä keinoja koskee näissä asioissa se haaste, että alaikäisavioliittojen tunnustamiseen tai tunnustamatta jättämiseen liittyvistä tapauksista ja niiden seurauksista ei ole tarkkaa tietoa. Näin ollen sääntelyn muuttaminen perustuu yleisille oletuksille lainsäädännön vaikutuksista. Kuten ehdotuksen vaikutusarvioinnista ilmenee, alaikäisavioliiton tunnustamista koskevan sääntelyn muuttamistarve ja muutosehdotuksen vaikutukset ovat epäselviä. Tämä lisää riskiä siitä, että ehdotetulla lainmuutoksella on enemmän haitallisia kuin myönteisiä vaikutuksia. Yleinen etu saattaa olla ristiriidassa yksityisen edun kanssa.