Avioehtosopimus

Avioehtosopimus Esimerkki

Avioehtosopimus Eron Varalle


EIT:n mukaan 8 artiklan mukaisen yksityiselämän suojan alaan kuuluu muun muassa identiteetti. Chapman v. UK, SJ 2001, kohdat 73–74. Henkilön siviilisäätytiedot ovat osa identiteettiä. Samoin avioliiton rekisteröiminen kuuluu perhe-elämän suojan alaan. Dadouch v. Malta 2010, kohta 47.


Ehdotettu muutos ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskevaan sääntelyyn on yhteiskunnallinen viesti kielteisestä suhtautumisesta alaikäisenä solmittuihin avioliittoihin yleensä ja erityisesti tilanteisiin, joissa Suomessa asuva henkilö solmii ulkomailla avioliiton alaikäisenä tai alaikäisen kanssa. Muutoksella vahvistetaan kaikkien henkilöiden oikeutta vapaaseen ja täyteen suostumukseen aviopuolison valinnassa.

Avioehtosopimus Järvenpää


Avioliittolakiin sisältyviä ulkomaisen avioliiton tunnustamista koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi. Pääsääntönä on edelleen se, että ulkomailla pätevästi solmittu avioliitto tunnustetaan Suomessa, jollei se ole oikeusjärjestyksemme perusteiden vastainen. Ulkomailla alle 18-vuotiaana solmittu avioliitto ehdotetaan kuitenkin tunnustettavaksi vain erityisestä syystä, jos toinen puolisoista on asunut avioliiton solmimishetkellä Suomessa.

Avioehtosopimus Astuu Voimaan


Avioliiton purkaminen sillä perusteella, että osapuoli on avioliittoon pakotettu, ei voi olla ilmoitusasia, vaan edellyttää näyttöä siitä, että avioliitto on solmittu ilman osapuolen vapaata tahdonmuodostusta. Näytön esittämiseen liittyvät haasteet koskevat kaikkia sääntelyvaihtoehtoja. Kun tavoitteena on ensisijaisesti pakottamalla solmitun avioliiton uhrin mahdollisuus vapautua avioliitosta aiempi siviilisäätynsä säilyttäen, ehdotettu kumoamissääntely on selvitellyistä vaihtoehdoista kannatettavin.

Avioehtosopimus Ehdot


Avioliiton solmimisessa lähtökohtana on se, että avioliitto solmitaan molempien puolisoiden omasta vapaasta tahdosta. Pakottamalla solmitun avioliiton kumoamissääntely on viesti siitä, että oikeusjärjestyksemme ei hyväksy pakottamalla solmittua avioliittoa. Avioliittoon pakotetulle mahdollisuus pakottamalla solmitun avioliiton purkamiseen myös muutoin kuin avioerolla on tärkeää. .

Maistraatti Avioehtosopimus


Yhteenvetona voidaan todeta, että esityksen kannalta keskeiset kansainvälisten sopimusten määräykset liittyvät ennen kaikkea ulkomaisen alaikäisavioliiton tunnustamista koskevaan sääntelyyn. Sopimuksissa voidaan nähdä kahtalaista suhtautumista alaikäisavioliittoihin. Yhtäältä niitä pidetään varsinkin länsimaisesta näkökulmasta yleisesti lapsen edun ja oikeuksien vastaisina ja lapsia tulisi suojella joutumasta avioliittoon ja esimerkiksi vanhemmiksi liian aikaisin. Toisaalta lapsen etua on aina tarkasteltava tapauskohtaisesti, ja yksittäistapauksessa alaikäisavioliiton tunnustamisessa on punnittava, miten kaikki lapselle kuuluvat oikeudet voidaan turvata mahdollisimman täysimääräisesti. Näin ollen yleinen ja yksittäinen lapsen etu voivat näyttäytyä eri tavoilla.

Avioehtosopimus Kuolemantapaus


Jos sääntelyllä ei saavuteta ennaltaehkäisevää vaikutusta ja avioliitto kuitenkin solmitaan ulkomailla, avioliiton tunnustamiseen liittyvä muutosehdotus vaikuttaa alaikäiseen aviopuolisoon ja hänen lapsiinsa tavalla, jota on selostettu edellä jaksossa Vaikutukset kansalaisten asemaan. Näissä tilanteissa avioliiton tunnustamatta jättämisellä on useimmiten alaikäisenä avioliiton solmineen nuoren ja hänen lapsensa kannalta enemmän haitallisia kuin myönteisiä vaikutuksia. On mahdollista, että sääntelyn tiukennus johtaisi entistä pidempiin tahdonvastaisiin oleskeluihin ulkomailla.