Lastenvalvoja

Ero Lapset Asuminen

Lastenvalvoja Ajanvaraus Järvenpää


Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ohjautuvat jatkossa analysoitavaksi myös ne oikeusgeneettiset isyystutkimukset, jotka aiheutuvat ennakkoon tunnustettujen lasten vanhemmuuden selvittämisestä lapsen syntymän jälkeen. Laitos on arvioinut, että tarvittavien oikeusgeneettisten isyystutkimusten lukumäärä lisääntyy noin 30:llä tutkimuskokonaisuudella.


Esityksellä on merkittäviä vaikutuksia hyvinvointialueiden ja Ahvenanmaan maakunnan sosiaalihuollon toimijoiden ja erityisesti lastenvalvojien toimintaan. Merkittävin vaikutus johtuu siitä, että lastenvalvojalle asetettu vanhemmuuden selvittämisvelvollisuus ei enää koskisi niitä vanhemmuuksia, jotka on tunnustettu äitiysneuvolassa ennen lapsen syntymää. Tämän ennakoidaan vähentävän tuntuvasti vanhemmuuden selvittämistehtäviä ja erityisesti asiakirjahallintaan liittyvää resursointitarvetta.

Lastenvalvoja Ajanvaraus Vantaa


Vuonna 2019 annetusta noin 20 000:sta vanhemmuuden tunnustamisesta annettiin 83 prosenttia ennen lapsen syntymää. Koska valtaosa näistä tunnustamisista vastaanotettiin äitiysneuvolassa, lastenvalvojilta poistuisi valtakunnallisesti vuositasolla noin 16 000 – 17 000 isyysasiaa nykytilaan verrattuna. Vastaava muutos koskisi myös lukumäärältään selkeästi harvinaisempia äitiysasioita. Tämä tarkoittaa, että vapautuvia sosiaalitoimen työvoimaresursseja voitaisiin jatkossa kohdistaa vaativampiin tehtäviin. Mahdollisuus vanhemmuuden tunnustamiseen lastenvalvojalla säilyisi edelleen neuvolan ohella perheen valinnan mukaan. Lastenvalvojan ydintehtäviin kuuluisi edelleen myös niiden vanhemmuuksien selvittäminen, joihin liittyy riitaa tai muuta epäselvyyttä.

Lastenvalvoja Heinola


Myös lapsen syntymän jälkeisen tunnustamisen peruuttamis- ja kiistämisoikeuden poistamisella on lastenvalvojien työtä vähentävä vaikutus. Näiden tapausten lukumäärä on kuitenkin kokonaisuuteen nähden hyvin pieni. Työmäärää vähentävää vaikutusta tasapainottaa se, että vanhemmuuden selvittämistä voisi jatkossa pyytää tietyin edellytyksin kuuden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä paitsi avioliiton aikana syntyneiden, myös ennakkoon tunnustettujen lasten osalta.

Lastenvalvoja Lohja Yhteystiedot


Ehdotuksella selkeytetään sekä lastenvalvojan oikeutta aloittaa omasta aloitteestaan vanhemmuuden selvittäminen uudelleen, että velvollisuutta nostaa kanne vanhemmuutta koskevassa vahvistamisasiassa. Koska molemmat tehtävät sisältyvät jo nykyiseen lainsäädäntöön, lastenvalvojan työmäärään liittyvät vaikutukset arvioidaan näiltä osin vähäisiksi.

Lastenvalvoja Hamina



Ehdotuksella on myös terveydenhuollon toimijoiden työskentelyä helpottavia vaikutuksia. Merkittävin terveydenhuollon toimintaan liittyvä vaikutus liittyy sähköisen ennakkotunnustamistietojärjestelmän käyttöönottoon sekä ennakkotunnustamisasiakirjojen lähettämiseen Digi- ja väestötietovirastoon lastenvalvojan sijaan. Sähköinen järjestelmä on tarkoitus rakentaa tavalla, joka ohjaa tunnustamisen vastaanottajaa eli terveydenhoitajaa tai kätilöä täyttämään lomakkeen oikein. Palvelu hakisi esimerkiksi vanhempien henkilö- ja siviilisäätytiedot suoraan väestötietojärjestelmästä, eikä niitä tarvitsisi pääsääntöisesti enää täyttää asiakkaan oman ilmoituksen perusteella, jos asiakas on rekisteröity väestötietojärjestelmään. Tämä lisää tietojen luotettavuutta ja vähentää virheellisten tietojen selvittelyä ja tähän käytettävää aikaa tunnustamisen jatkokäsittelyssä. Ehdotuksella saattaa olla vähäinen työmäärää lisäävä vaikutus niissä neuvoloissa, joissa aiemmin ei ole tulostettu tunnustamislomaketta tunnustajan allekirjoitusta varten, vaan asiakas on tuonut esitäytetyn lomakkeen mukanaan. Edellä mainittu toimintatapamuutos ja uuden sähköisen järjestelmän oppiminen edellyttävät koulutusta ja tiedotusta sekä yhteistyön kehittämistä paitsi suhteessa Digi- ja väestötietovirastoon myös sosiaali- ja terveystoimen välillä. Tarkoitus on, että neuvola ohjaisi epäselvät vanhemmuusasiat jatkossakin lastenvalvojan selvitettäväksi.

Lastenvalvoja Hyvinkää Yhteystiedot


Ehdotuksella on myös terveydenhuollon toimijoiden työmäärää lisäävä vaikutus siltä osin kuin lapsettomuushoitoja annetaan naisparille ja tällaisen hoidon tuloksena syntyneen lapsen vanhemmuus tunnustetaan. Naisparin vaihtoehtojen lisääntyessä tunnustamisen vastaanottajan selvittämisvelvollisuus ja asiantuntijuuden tarve lisääntyy. Tästä aiheutuu lain voimaantuloajankohtaan sijoittuva koulutustarve. Ajallisesti työtaakan ei arvioida kuitenkaan lisääntyvän, koska asia on käytännössä ratkaistu jo siittiöiden valintahetkellä. Jos hedelmöityshoitoon liittyvät asiakirjat ovat puutteelliset tai asia on muutoin epäselvä, neuvolat voivat ohjata parin tai tunnustajan ottamaan yhteyttä lastenvalvojaan, joka joko ottaa tunnustamisen vastaan ennen lapsen syntymää tai lapsen vanhemmuus selvitetään lapsen syntymän jälkeen. Mainittu mahdollisuus ja velvollisuus ohjata pari eteenpäin sisältyy jo voimassa olevaan lainsäädäntöön. Ehdotuksella ei näin ollen ole vaikutuksia henkilöstön määrään.