Lastenvalvoja

Lastenvalvoja Kaarina

Elatussopimus Lastenvalvoja


Kun 30 vuorokautta on kulunut lapsen syntymästä ja vanhemmuuden selvittäminen on toimitettu, lastenvalvoja toimittaa isyyden tai äitiyden selvittämisestä tehdyn isyyslain 12 §:ssä ja äitiyslain 10 §:ssä tarkoitetun pöytäkirjan ja tunnustamista koskevat asiakirjat Digi- ja väestötietovirastolle isyyden tai äitiyden vahvistamista varten. Jos asiassa ei ole menetelty kuten laissa säädetään, asiakirjat ovat edelleen puutteelliset tai isyys- tai äitiyskysymystä ei ole riittävästi selvitetty, Digi- ja väestötietovirasto voi pyytää lastenvalvojaa täydentämään asiakirjoja tai hankkimaan tarpeellista saatavilla olevaa lisäselvitystä. Isyys ja äitiys vahvistetaan Digi- ja väestötietovirastossa isyys- ja äitiyslaissa säädetyin edellytyksin hallinnollisella päätöksellä. Digi- ja väestötietoviraston on annettava vahvistuspäätös tiedoksi vanhempien ohella myös lastenvalvojalle.


Asiakirjaliikennettä koskeva menettely on nykyisellään monimutkainen ja useita viranomaisia työllistävä. Erityisesti äitiysneuvolassa vastaanotettuun tunnustamiseen liittyvien asiakirjojen kierrättäminen lastenvalvojilla ennen lähettämistä Digi- ja väestötietovirastoon vahvistettavaksi tuottaa ylimääräistä hallinnollista taakkaa ja viivästyttää asian käsittelyä myös selkeissä tapauksissa, jotka muodostavat valtaosan kaikista tapauksista. Käytännön näkökulmasta asiakirjojen siirtäminen kunnan sisällä neuvoloilta lastenvalvojille ei tuo lisäarvoa vanhemmuuden selvittämiseen eikä ole siten perusteltua. Toisin kuin äitiysneuvolassa työskentelevä terveydenhoitaja tai kätilö, lastenvalvoja ei lähtökohtaisesti tapaa perhettä henkilökohtaisesti, vaan selvittää vanhemmuuden saadun asiakirjanäytön perusteella. Vanhemmuuden selvittäminen edellyttää aina sosiaalitoimen asiakkuuden perustamista ja selvittämisen päätyttyä asiakkuuden päättämistä, vaikka henkilökohtaista kontaktia perheen ja sosiaalitoimen välillä ei syntyisi. Yksittäisen asiakirjan käsittelyprosessi voi olla pitkä, käytännössä yleensä raskausviikosta 25 alkaen aina siihen asti, kun lapsen syntymästä on kulunut yli 30 päivää. Tämän ajan ennakolliseen tunnustamiseen liittyvät asiakirjat säilytetään lastenvalvojalla odottamassa äitiyden tai isyyden selvittämistä, mikä vaatii tilaa ja asiakirjojen hallinnointia lastenvalvojalla.

Perhetukikeskus Kouvola


Asiakirjat eri viranomaisten kesken lähetetään tällä hetkellä postitse paperisina, mikä tekee prosessista helposti haavoittuvan muun muassa tietoturvan näkökulmasta. Asiakirjoja voidaan myös palauttaa viranomaiselta toiselle täydennettäviksi. Asiakirjaliikenteeseen liittyvää menettelyä on tarpeen keventää ja yksinkertaistaa sekä mahdollistaa sähköinen menettely siten, että sähköinen ilmoitusjärjestelmä ohjaisi tunnustamisasiakirjojen täyttämistä oikein. Samalla on tarkoituksenmukaista luopua lastenvalvojille asetetusta äitiyden ja isyyden selvittämisvelvollisuudesta sellaisissa selvissä tilanteissa, joissa vanhemmuus on tunnustettu ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa. Epäselvissä tilanteissa isyyden tai äitiyden selvittämisvelvollisuus on edelleen tarpeen säilyttää lastenvalvojalla.

Lastenvalvojat Turku


Isyyden selvittämisen tarkoituksena on hankkia sellainen näyttö isyydestä, jonka perusteella avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyys voidaan vahvistaa joko tunnustamisen perusteella tai tuomioistuimen päätöksellä. Äitiyden selvittämisen tarkoituksena on hankkia sellaisia tietoja, joiden perusteella voidaan vahvistaa, että lapsella on äitiyslain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu äiti. Lastenvalvojalla on velvollisuus toimittaa lapsen isyyden selvittäminen, jos lastenvalvoja saa tiedon sellaisesta 18 vuotta nuoremmasta lapsesta, jonka osalta isyys ei ole määräytynyt synnyttäneen äidin avioliiton perusteella. Jos isyyden selvittämisen yhteydessä osoittautuu, että lapselle ei voida vahvistaa isää, mutta on aihetta olettaa, että lapselle voidaan vahvistaa toinen äiti, tulee lastenvalvojan selvittää äitiys. Vanhemmuus on myös selvitettävä, jos henkilö haluaa tunnustaa vanhemmuutensa, eikä isyys ole määräytynyt lapsen synnyttäneen äidin avioliiton perusteella. Lapsen äiti ja mies, jonka isyys on todettu isyysolettaman perusteella, voivat yhdessä pyytää lastenvalvojalta isyyden selvittämistä ennen kuin kuusi kuukautta on kulunut lapsen syntymästä. Sama mahdollisuus ei koske tilanteita, joissa vanhemmuus on tunnustamisen perusteella vahvistettu. Isyyden ja äitiyden selvittäminen toimitetaan myös, jos toisen henkilön tunnustettua tai ilmoitettua tunnustavansa lapsen, synnyttänyt äiti ja aviomies hyväksyvät selvittämisen toimittamisen.

Elatusapu Vuoroasuminen


Joskus voi osoittautua, ettei vanhemmuuden vahvistamista varten ole saatavissa riittäviä tietoja, jolloin selvittäminen keskeytetään. Myöhemmin voidaan päättää selvityksen jatkamisesta, jos tilanne on muuttunut niin, että isyyden tai äitiyden vahvistamiseksi on mahdollista saada riittävästi tietoa. Keskeytetty isyyden tai äitiyden selvittäminen on näissä tilanteissa aloitettava uudestaan, jos synnyttänyt äiti, 15 vuotta täyttänyt lapsi tai toisena vanhempana itseään pitävä tätä pyytää. Jos isyyden tai äitiyden selvittämisen keskeyttäminen on tehty perusteella, jonka mukaan sen jatkaminen ei olisi lapsen edun mukaista, pyynnön isyyden tai äitiyden selvittämisen aloittamiseksi uudestaan voi tehdä vain synnyttänyt äiti, 15 vuotta täyttänyt lapsi tai vanhemmuutensa tunnustanut.

Lasten Huoltajuus Erossa


Isyyden selvittämisiä keskeytettiin 567 kertaa vuonna 2019. Keskeytettyjen selvittämisten lukumäärä on laskenut selvästi vuodesta 2018, jolloin keskeytyksiä oli yhteensä 771. Vaikka osassa tapauksia isyyden selvittäminen aloitetaan myöhemmin uudelleen, lukumäärä on edelleen varsin korkea. Äitiyden selvittämistä koskevia tilastoja ei vielä ole saatavilla.

Maksuton Avioero


Avioliiton aikana syntyneen lapsen vanhemmat pyysivät isyyden selvittämistä kuuden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä 50 lapsen osalta vuonna 2019. Oikeusgeneettisiä isyystutkimuksia tehtiin vuonna 2019 lastenvalvojan tilauksesta yhteensä 1 563 eli hieman vähemmän kuin vuonna 2018 (1 612).